Tämän viikon Naton huippukokousta edeltävät neuvottelut Turkin kanssa on vahva osoitus siitä, miten diplomatia ja neuvottelun tie lopulta toimivat. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on hoitanut tätä maamme Nato-prosessia alusta lähtien taitavasti ja järkevästi. Taisin johonkin kirjoittaa, että pään täytyy tällaisissa asioissa pysyä viileänä, ei saa provosoitua, jos provosoidaan eikä itsekään lähteä provosoimaan. Tämä asenne sopii hyvin koko Nato-matkaamme jo joulukuulta lähtien.
Presidentti Niinistö tapasi mediaa Naton huippukokouksessa 29.6.2022. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Turkki teki aikalailla odotetut liikkeet, mutta toki niin odotetut, että niiden ratkaisukin oli nähtävissä. Mököttävän Nato-maan suupielet eivät juurikaan olleet aidosti alaspäin uusien Natoon pyrkivien maiden suuntaan, vaan nimenomaan Naton tärkeimmän eli Yhdysvaltain suuntaan. Turkki halusi paikata pelillään omia aiempia virheitään. Saada tietyllä tavalla vähän kiristäen anteeksi omia hölmöilyjään. Ratkaisun avaimia ei tietenkään Yhdysvallatkaan halua kaikilta osin julkisuudessa avata, mutta uskoisin, että anteeksi on annettu ja samalla muistutettu, että ei enää koskaan toiste.
Ratkaisun löytyminen neuvottelupöydistä ennen Naton Madridin huippukokousta oli enemmän kuin tärkeää. Pian tämän jälkeen Nato pystyi tekemään seuraavan oman päätöksensä eli ns. uusien Nato-maiden kutsumisprotokollan. Tämä osaltaan taas vei Nato-prosessia eteenpäin ja seuraavaksi päätöksiä odotetaan sitten 30 Nato-maan parlamenteilta. Ja tässä piileekin seuraava paikka ja siksi ei vieläkään pidä sanoa, että kaikki olisi selvää. Yksikin Nato-maa voi prosessia jarruttaa – en siis usko, että aidosti kuitenkaan estää – useammassakin paikassa ja siksi tulemmekin vielä näkemään vähintäänkin sisäpolitiikkaa tekeviä uutisia ainakin Turkista.
Lopputulema tulee kuitenkin olemaan se, että Suomi, mutta myös Ruotsi hyväksytään Naton jäsenmaiksi. Puolustusliiton uskottavuus ei kestäisi sitä, että sen päätöksentekokyky jäisi kiinni sisäisistä ristiriidoista. Ja myös kaikki Nato-maat tietävät, että Nato on isolta osin sama kuin Yhdysvallat ja tämän perustan epäsuosioon ei kukaan halua joutua. Itseasiasta sieltä nurkasta Turkkikin halusi pois, vaikka hieman aluksi enemmän nurkkaan käpertyen. Jos Turkki ei olisi tilanteessa taipunut niin edessä olisi ollut maan jonkinlainen Nato-eristäminen ja muiden Nato-maiden yhtenäisyyden vahvistaminen. Tämä siksi, että Natosta ei jäsenmaaksi jo hyväksyttyä ole käytännössä mahdollista erottaa. Kiukutteleva olisi voitu kuitenkin yksin jättää.
Mutta nämä Madridin neuvottelut ja koko Nato-prosessi on ollut erinomaisen upea osoitus maamme presidentin suhteista ja myös kokemuksesta ja osaamisesta. Ratkaisut on etsitty niin sisäpolitiikassa kuin ulkopolitiikassakin taiten. Tämä työ ratkaisee sen, että pian voimme todeta, että ”Ei koskaan enää yksin”.