Heinäkuun keskusteluissa ei aiheita puutu. Tai ainakaan väriä. Eurooppaministeri Alexander Stubb ehdotti viime viikolla, että nykyiset poliittiset valtiosihteeri pitäisi korvata varaministereillä. Stubbin ehdotus lähti vielä siitä, että varaministerit valittaisiin kansanedustajien keskuudesta. Sitä hän ei kertonut, että voisiko jatkossakin varsinaiset ministerit olla hänen itsensä ulkoministeriaikojen tapaan ei-kansanedustajia.
Minusta valtiosihteerimallia voisi hyvinkin kehittää. Keskustan johdolla Matti Vanhasen ollessa pääministerinä valtiosihteerien määrää kasvatettiin merkittävästi. Käytännössä jokainen merkittävä ministeri sai aisaparikseen poliittisen valtiosihteerin ja toki sitten myös liudan erityisavustajia.
Nykyisinhän poliittiset valtiosihteerit toimivat ministerin rinnalla. Joidenkin mielestä valtiosihteeri puhuu ja toimii aina ministerin ”suulla” ja mandaatilla. Toisten mielestä toimenkuva on taasen epäselvä ja vastuutkin ovat epäselvät. Myös poliittinnen vastuu ja poliittinen luottamus. Stubb myös kuvasi nykyjärjestelmää kalliiksi ja sitä se varmasti onkin. Nykyisistä ministereistä ainakin yksi saa pienempää palkkaa kuin valtiosihteeri.
SDP:n leiristä tähänkin totta kai vastattiin puolueen ”sloganinkin” mukaan EI. Demarien ryhmäpuheenjohtaja Jouni Backman on siinä oikeassa, että jos nykyinen ministerimäätä tuplattaisiin varaministereillä niin käytännössä joka viides kansanedustaja olisi ministeri tai apuministeri. Siis jos oletetaan, että Stubbin tavalla ei enää ministereiksikään voisi nousta kukaan muu kuin kansanedustaja.
Myötä tuulta ajatus sai sen sijaan perussuomalaisilta. Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner piti ajatusta piristävänä keskustelunavauksena. Myös mallin ja määrän aikanaan itse luonneen keskustankin riveistä nykymalli saa kritiikkiä. Keskustan Kimmo Tiilikainen totesi, että ”keskeisiä avustakia ja valtiosihteereitä on värvätty suoraan etujärjestöistä ilman, että heillä on tuntemusta eduskuntatyöstä ja toimintatavoista”.
Keskustelua siis kannattaa jatkaa. Ja minusta samalla kannatta miettiä sitä tarvitaanko nykymäärää ykkösministereitäkään? Viestintäministeristä voidaan hyvin luopua ja yhdistää se takaisin Liikenne- ja viestintäministeriksi. Asuntoministerin salkkukin on käsilaukkukokoa. Ja peruspalveluministerinkin paperit mahtuvat sosiaali- ja terveysministerin salkkuun. Kehitysministerinkin tehtävät mahtuvat varmasti muihin tehtäviin jne. Aloitetaan näistä.
Kulttuurille ja urheilulle sen sijaan säilyttäisin oman ministerin vaikka senkin työmäärän opetusministerin salkku kestäisi. Se on kuitenkin arvostus ja arvovalinta.
Viidellätoista ministerillä tullaan hyvin toimeen nykyisen 19 sijaan. Tuottavuusohjelma siis iskekööt tännekin. Ja keskustelua.
…
Ensimmäinen ratsastusleiriviikon päivä takana. Tämä viikko siis tähtää lauantain XI thDERBYyn ja kahdessa ryhmässä harjoittelemme ja viimeistelemme kisoihimme. Aamulla mukava parituntinen tallilla ja sitten illalla vielä katsomassa toinen treeniryhmän menoa. Kesäviikoista siis yksi odotetuimpia ja parhaita.
Sen verran piti tänään tehdä töitä kuitenkin, että vastasin SDP:n ministereille ja muille intoon pidentää oppivelvollisuutta vuodella. Se olisi kuulemma ratkaisu syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ongelmiin. Itse en pakkoon tässäkään usko.
Itse en siis innostu demariministereiden halusta pidentää oppivelvollisuutta. Entisenä opettajana en usko pakon olevan oikea keino ratkaista näiden nuorten ongelmia, joille oppivelvollisuuden suorittaminen on jo nyt haaste ja jotka jäävät peruskoulun jälkeen jatkokoulutuksen ulkopuolelle. Sen sijaan nyt toivoisin, että opetusministeri Krista Kiuru tarttuisi vahvasti perusopetuksen haasteisiin. Tarvitaan lisää resursseja kuntiin, että opetusryhmät pysyvät riittävän pieninä ja, että erityistä tukea saadaan silloin kun lapsi ja nuori sitä tarvitsee. Myös opinto-ohjaukseen pitäisi saada kunnolliset minimivaatimukset niin yläkouluihin kuin toiselle asteellekin. Nämä olisivat aitoja ja konkreettisia ja vaikuttavia keinoja nuorten hyväksi.
Itseasiassa minä olen huolestunut tällä hetkellä todella paljon siitä, että juuri voimaan tullut nuorten yhteiskunta- ja koulutustakuu ei toteudu koko maassa nyt päätettyjen toisen asteen ammattillisen koulutuksen aloituspaikkojen leikkausten myötä.
Paras keino pakon sijaan on varmistaa se, että jokaiselle nuorelle on riittävästi tukea ja apua peruskoulussa ja sitten jatko-opiskelupaikka toiselle asteelle. Oppivelvollisuuskaan ei ole näiden kaikkien kohdalla toiminut niin en jaksa uskoa, että yksi pakkovuosi lisää olisi ratkaisu.
Kannustinkin kannanotossani opetusministeri Krista Kiurua nyt huolehtimaan perusopetuksen riittävistä resursseista ja yhdessä työministeri Lauri Ihalaisen kanssa siitä, että koulutustakuu toteutuu koko maassa.
Kiitos aiheeseen liittyvästä palautteesta. Mennään siis mieluummin mahdollisuuksien ja tuen ja avun kautta kuin pakolla.
…
Nyt kesäiltaa mökillä ja huomenna aamulla jatkamme ratsailla ystävien kanssa.