Kansanedustaja Timo Heinonen jatkoi uudenlaisten tapahtumien sarjaansa järjestämällä Naisteniltojen ja Miesten Päivän jälkeen nyt Muotia ja Kevättä -tapahtuman Lopella Kartanoputiikki Punaisessa Tuvassa. Tapahtuman järjestivät Heinosen kanssa yhdessä Kartanoputiikin isäntäpariskunta Virpi ja Yrjö Kassari sekä muotisuunnittelija Jukka Rintala, muotiasiantuntija Leeva Sarvi ja Marskin Majan Majan Herrat. Parhaillaan ensimmäisen muotinäytöksen aikaan putiikin joka paikka oli täynnä ihmisiä.
– Satoja ihmisiä kävi päivän aikana tutustumassa tulevan kevään ja kesän muotiin ja parhaillaan taisi Kartanoputiikissa olla parisensataa henkeä ihastelemassa päivän ensimmäistä muotinäytöstä, kertoi Timo Heinonen.
Muotinäytöksessä mukana nähtiin mm. Heinosen kampanjan tukiryhmässäkin mukana oleva artisti Heidi Kyrö ja paljon muita tuttuja henkilöitä Hämeenlinnasta, Lopelta ja Riihimäeltä.
– Leena Sarvi järjesti hienon muotinäytöksen jälleen kerran ja kyllä tunnelma oli aikalailla katossa kun esille saatiin mallimme Jukka Rintalan uniikeissa iltapuvuissa.
Timo Heinonen esitteli tilaisuudessa myös uuden Jukka Rintalan hänelle lahjaksi suunnitteleman uniikin kahvikupin ja taiteilija sai tänään itselleen yhden Kuppinaiseksi -nimetyn kahvikupin.
– Oli fantastinen juttu, että Jukka Rintala ja Matti Vaskelainen halusivat olla näin mukana auttamassa kampanjaani. Kahvikuppeja on tilattu jo ympäri Suomen ja siitä tulee vielä pienen erän myötä todellinen keräilyharvinaisuus, iloitsi Heinonen.
Päivän puheessaan Timo Heinonen korosti suomalaisen korkean osaamisen merkitystä maallemme ja myös käsityön ammattitaidon tukemista yhteiskunnassa.
– Olen Jukan (Rintala) kanssa puhunut aiheesta paljon ja toivotaan, että saamme tasoitettua tietä sille, että tulevaisuudessakin tällaiset taideteokset mitä esimerkiksi Rintalan työt ovat voidaan ommella ja valmistaa Suomessa. Meidän pitää ottaa tarkasteluun tällaisen käsityön arvonlisävero esimerkiksi, totesi Timo Heinonen.
Timo Heinonen Muotia ja Kevättä -tapahtuma keräsi sunnuntaipäivän aikana paikalle useamman sata henkeä ja vastaavat tapahtumat saavat jatkoa.
– Olen ottanut hieman tällaisen uudenlaisen tavan tehdä. Nämä Naistenillat ja Miesten Päivä ja muut vastaavat ovat saaneet erinomaisen vastaanoton ja kyllä tällaisia juttuja pitää tehdä jatkossa lisää. Itseasiassa nyt jo alkavalla viikolla järjestämme Riihimäellä Runoa ja Ruusuja -kulttuuritapahtuman missä kuullaan mm. lausuja Anja Jaakkolaa ja musiikista vastaa Leila Tschokkinen-Passoja ja Petri Lindberg. Näitä on kiva tehdä ja aina paikalle saamme sellaisiakin ihmisiä jotka eivät tupailtoihin lähtisi, hymyili silminnähden tyytyväinen Timo Heinonen päivän jälkeen kiiruhtaessaan Hausjärvelle vielä illan vaalipaneeliin.