Minna Varis ja Jari Nylund Lopen Vuoden 2014 Yrittäjät – Hevosala vaatii raakaa työtä, sitoutumista ja läsnäoloa

Uutiset, sunnuntaina 05.10.2014

Lopen vuoden yrittäjänä 2014 on palkittu Lopen kirkonkylän kupeessa asuva ja yritystoimintaansa pyörittävä Jari Nylund. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Lopen Yrittäjät luovuttivat palkinnon Nylundille ja hänen puolisolleen Minna Varikselle Lopen Yrittäjäjuhlassa Tulinummessa lauantaina 4. lokakuuta.

Lopella asuva Jari Nylund on kolmannen polven yrittäjä. Jari lähti ensin autoalalle isänsä jalanjäljissä ja toimi Volvolla huoltomekaanikkona. Mielessä väikkyi isän korjaamoyrityksen jatkaminen. Mutta kohtalo päätti toisin ja Jari Nylund päätyi toisenlaisten hevosvoimien pariin. Vuonna 1996 hän aloitti sivutoimisena hevosalan yrittäjänä. Yrityksen nimi, Kolme Hevosta Three Horses ja Nylund t:mi, tuli sen hevosvoimista eli kolmesta hevosesta, joilla Jarin yritystoiminta lähti alkuun.

Lopella oli hyvä vastaanotto

Jari Nylund ja Minna Varis tapasivat toisensa hevosharrastuksen parissa eli esteratsastuskurssilla. Pian pariskunta etsi paikkaa yhteiselle hevostallille. Sellainen löytyikin Lopelta. Perheelle löytyi kodiksi tallitontin vierestä omakotitalokin.

Lopen kirkonkylän kupeessa oli kunnalla tonttimaata ja silloinen kunnanjohtaja Voitto Saraneva tarjosi sitä heille. Lopen kunnan myönteinen suhtautuminen uusiin yrittäjiin vaikutti asiaan ja he muuttivat Lopelle vuonna 2000. Pian entiselle perunapellolle nousi tallirakennus ja vuonna 2001 Jari Nylund jäi päätoimiseksi hevosalan yrittäjäksi pyörittämään Vaahteramäen Ratsastuskoulua ja tallia.

Vuonna 2005 tallin ympärillä olevan 3 hehtaarin laidunmaan lisäksi ostettiin lähistöltä 7,5 hehtaaria peltoa heinän kasvatukseen. Sitten investoitiin omaan maneesiin, joka otettiin käyttöön 2006.

Jari Nylund sanoo, että heidän tapansa viedä yritystä eteenpäin on elämäntapa.

– Tämä on raakaa työtä, joka vaatii sitoutumista ja läsnäoloa. Yritystoiminta perustuu pitkälti omaan tekemiseen. Viljellään rehut itse, kengitetään itse. Tässä joutuu tekemään kaikkea.

Hevonen syö 15 kiloa heinää päivässä, lisäksi väkirehun menekki on viitisen kiloa. Yhden hevosen ruokintaan uppoaa 200 euroa kuussa. Tallilla on tällä hetkellä 15 hevosta.

Menestystä Kuninkuusraveissa

Jari Nylundin mukaan ratsastustallin pyörittäminen työ leivän pöytään, toinen osa yritystoimintaa on ravihevosten kasvatus ja kilpailutoiminta. Ravipuolella pärjääminen on enemmän onnenkauppaa, joskin menestystä on sieltäkin tullut. Menestyskään ei takaa hyvää taloudellista tulosta. Ravikilpailujen palkintorahat ovat Suomessa tänä vuonna pudonneet jopa 40 prosenttia pelivaihdon laskemisesta johtuen.

Nylund ohjastaa vuosittain omilla hevosillaan noin 30 lähtöä. Uran tähänastinen kohokohta oli viime elokuussa, jolloin ravikansa suuntasi vuotuiseen suurtapahtumaan Kuninkuusraveihin, jotka järjestettiin tällä kertaa Porissa. Sinne suuntasi myös Jari Nylund joukkoineen. Hänen osittain omistamansa, valmentamansa ja ohjastamansa suomenhevonen Hurja-Ero oli kuninkuuskilpailussa kuudes.

– Enpä olisi aiemmin uskonut pääseväni Kuninkuusraveihin kilpailemaan. Mutta niin vain pääsimmekin ja saimme ehjän ja hyvän kilpailun. Ja nyt meinataan mennä sinne toistekin, Jari Nylund iloitsee.

Ratsastuksesta valjakkoajoihin

Ratsastusharrastuksen kasvun hidastuminen on nähtävissä Lopellakin. Nuorten ajasta ja perheiden varoista kilpailee moni muukin laji.

– Harrastus vaatii sitoutumista ja nykylapset ovat vieraantuneempia luonnosta ja eläimistä. Tämä harrastus ei ehkä tulevaisuudessa tavoita enää suuria massoja.

Tulevaisuutta ei Vaahteramäen Ratsastuskoulussa rakenneta pelkästään perusratsastustuntien myymiseen. Erilaisia vaihtoehtoja on punnittu

– Ostimme taannoin Saksasta messuilta valjakkovaunut. Valjakkoajotreenit ja valjakkoajo-ohjelmapalvelut voisi olla yksi tulevaisuuden trendi.

Faktaa

Kolme Hevosta Three Horses ja Nylund t:mi
Yritys pyörittää Lopen kirkonkylän kupeessa ratsastuskoulua ja ravitallia.

Yrittäjä: Jari Nylund
Perustettu: 1996, Vaahteramäen Ratsastuskoulu vuodesta 2000.
Työntekijöiden lukumäärä: 1,5
Hevosia: 15 hevosta
Liikevaihto: n. 100 000 euroa

Kommentit