Venäläiset ostavat Suomesta kiinteistöjä kiihtyvään tahtiin – Suomeen tullaan alihintaisten sukulaiskauppojen avulla.
Näin uutisoi Iltalehti 25.8.2022. Toimittaja Marko-Oskari Lehtonen paljasti, miten sotaa käyvän maan kansalaiset ovat tehneet ”tammi–heinäkuun aikana 212 kiinteistökauppaa Suomessa. Kiinteistökaupat painottuvat itärajan tuntumassa sijoittuviin kuntiin.”
Kysyä pitää edelleen, että miten sinisilmäinen tämä meidän pääministeri Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallitus oikein on?
Iltalehti kertoi, että kaupat ovat vain lisääntyneet Venäjän hyökkäyssodan aikana. Siis täysin päinvastoin, miten olisi pitänyt tehdä ja tapahtua. Ja tätä peliä käytetään nyt porsaanreikänä matkustaa Suomeen ja EU-alueelle. Kaupoissa näkyy ns. sukulaisluovutukset, joiden määrä on kasvanut tässä vaiheessa vuotta jo lähes 1 000 prosenttia. Ja mikä huolestuttavinta niin Iltalehden uutisessa paljastuu, että Ulkoministeriössä ei ole edes tiedetty tällaisista kaupoista ja ilmiöstä? Kysyä pitää, että miten valvonta oikein toimii vai toimiiko se lainkaan?
Ja näitä kiinteistöjä siis käytetään tämän jälkeen ohituskaistana Eurooppaan. Viisumin saa vielä nykyistäkin helpommin, kun omistaa kiinteistön tai asunnon Suomessa. Itärajan tuntumassa onkin yleistynyt kuulemma halpojen yksiöiden kimppaomistaminen. Kun tiedämme, mitä vanhojen korjausvelkaisten kerrostalojen asunnot maksavat niin ei summa ole kummoinen, jos samaa yksiötä ryhtyy omistamaan 2o venäläistä. Aikamoista.
Nyt pitääkin kysyä, että miksi Marinin hallitus ei halua tätä peliä laittaa poikki? Miksi Suomi haluaa olla pakotteiden porsaanreikä ja myös koko EU:n heikoin lenkki? Miksi haluamme avata venäläisille ovia Eurooppaan, kun monet muut EU-maat ovat nimenomaan halunneet estää matkailua juhlimaan ja kesälomia viettämään venäläisiltä?
Ja sinisilmäisyyttä on tässä myös turvallisuudenkin näkökulmasta. Viestejä tulee koko ajan eri maista siitä, miten venäläiset vakoilevat maalleen mm. sotilaskohteita ja muitakin. Tiedämme myös hyvin, mitä nämä ihan tavalliset venäläiset turistit tekivät pienen palkkion edessä Ukrainassa ennen helmikuun 24. päivänä alkanutta hyökkäyssotaa. Kysyä pitää, että miksi he eivät rahan edessä tekisi samaa Suomessa?
Vaikka hallitus antoi mediassa ymmärtää, että se on tiukkana venäläisten juhlinnan ja lomamatkojen suhteen, totuus on taas tarua ihmeellisempää. Nyt syyskuun alusta lähtien, kun viisumien saantia ollaan kiristämässä, niin päivässä kuitenkin tullaan myöntämään edelleen 500 uutta viisumia venäläisille. Näistä 100 on varattu puhtaasti turisteille ja 400 muun syyn eli mm. näiden kimppakämppien ja sukulaisluovutusten kautta ”kiinteistönomistajiksi” tulleille, esimerkiksi perhesiteiden, työn ja opiskelun takia viisumia hakeville. Kun Suomi kirjoittaa 500 viisumia päivässä viitenä päivänä viikossa, niin kuukaudessa se tarkoittaa 10 000 viisumia, sellaista rajoittamista.
Vetoankin nyt Marinin hallitukseen ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikkoon, että lopettakaa tämä viisumien kirjoittelu ja myös venäläisten kiinteistö- ja osakehuoneistokaupat Suomeen. Vastavuoroisuusperiaate toimii hyvin eikä ole silloin yhden maan – tosin hyökkäyssotaakaan käyvän maan – kansalaisia sortava. En tosin itse ymmärrä, että miksi heitä pitäisi tässä yhtään ymmärtää. Mutta kiinteistökauppoja vain, jos suomalasilla on vastaava oikeus ostajan kotimaassa ja sama koskemaan myös kaksoiskansalaisuuksia. Ei meidän pidä olla enää yhtään sinisilmäisiä näiden venäläisten edessä.
Alleviivaan edelleen, että jatkossakin turvapaikkaa voivat vainotuksi joutuneet venäläiset tai opposition edustajat ja toisinajattelijat hakea. Tämä mahdollisuus pitää totta kai olla ja myös viisuminkin saanti tällaisissa tilanteissa varmistaa. Myös tilanteissa, missä Suomessa asuu esimerkiksi hakijan iäkäs sukulainen tai jos kyse on sairauteen liittyvästä asiasta yms. Inhimillisyys ei meiltä ole kuitenkaan mihinkään kadonnut. Toivottavasti sinisilmäisyys nyt kuitenkin katoaisi.