Miksi parhaat paikat varataan autoille?

Blogi, torstaina 14.03.2013

Olenko usein miettinyt, että miksi koulujen ja päiväkotien parhaat ja läheisimmät alueet varataan aina parkkipaikoille eli autoille? Siis sellaiset paikat mitkä olisi mahdollista hyödyntää hyvinä lähiliikuntapaikkoina ja ihan luonnollisina liikkumisen ja ulkoilun paikkoina. Minusta tämä on ihan hyvä mietinnän paikka. 

Ja toisena mielenkiintoisena poittina toivon, että hyvät kevyenliikenteenväylät ymmärrettäisiin jatkossa myös vastaanvalaisina huomaamattomat liikunnan paikkoina. Voisi puhua melkei lähiliikuntapaikoista. Hyvät turvalliset pyörätieyhteydet kouluille, päiväkoteihin, rautatieasemille ja linja-autoasemille toimisivat mitä parhaimpina liikuntapaikkoina, hyötyliikuntapaikkoina.

Miksi tänään tällaiset nostin esille. Siksi, että suuntaan aamusta Tampereelle julkistamaan vuoden 2012 Vuoden Liikuntapaikan. Valtion Liikuntaneuvoston Rakentamispuolen puheenjohtajana minulla on kunnia palkita viime vuoden hienoista uusista liikuntapaikoista yksi valtakunnallisella tunnustuksella. Iltapäivällä paljastan voittajan hyvien ja tärkeiden joukosta.

Tänään syntymäpäivää vietää myös loppilainen vaikuttaja Jarmo Laukkanen. Viime yönä puolenyön aikaan kävimme sajaniemeläisten ja ystävien kesken laulamassa Jarmon ikkunan alla onnittelulaulut ja jotain miehestä kertoi se lähes kolmekymmentäpäinen öinen onnittelijajoukkokin. 

Jarmo tunnetaan Lopella yrittäjyyden ja yrittämisen vahvana puolustajana ja tekijänä. Hän on toiminut pitkään Lopen Yrittäjien puheenjohtajana ja tässä työssä saanut aikaan maakunnankin tasolla kovan jäsenkehityksen uusien yritysten myötä ja merkittävänä pidän myös Jarmon merkitystä kunnan ja yrittäjien erinomaisten välien ja yhteistyön luojana. Yhteistyö nykyisin mutkatonta ja tuloksekastakin ja tässä iso kiitos kuuluu yrittäjien puolelle pj:lle eli Jarmolle ja meillä kunnassa mm. kehittämispäällikkö Jyrki Käelle ja kunnanjohtajallemme Karoliina Viitaselle. Itse olen saanut olla näissä yhteistyönpöydissä mukana pitkään ja voin sanoa, että nyt tehdään.

Jarmo on toiminut pitkään myös Lopen kunnan luottamustehtävissä. Nyt toista kautta kunnanvaltuutettuna ja nyt myös kunnanhallituksen jäsenenä. Kuntapäätöksenteossakin Jarmo tunnetaan siltojen rakentajana ja yhteistyöntekijänä ja ennen muuta uusien ideoiden esittäjänä ja kehittäjänä. Lopen Kokoomuksenkin työssä hänen panoksensa on ollut pitkään merkittävä.

Ja kolmantena palasena miehestä voisi tässä nostaa esille vahvan työn lasten ja nuorten hyväksi Leijonissa ja merkittävän panoksen vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Kotimaa, itsenäinen Suomi, on Jarmolle ollut aina näkyvän merkittävässä roolissa. Ja kotimaan rakkaus on näkynyt myös rakkautena omaa kotikuntaa Loppea kohtaan.

Ja vielä on aivan pakko nostaa esille myös Jarmo iso työ yhteisen Loppijärvemme eteen. Tuntui hienolta, että aamuisen lehden syntymäpäivähaastattelussakin Jammo nosti esille järvemme ja sen sairastelun. Ja lehdestäkin välittyi vahva halu jatkaa työtä kotijärvemme hyväksi.

Haluan vielä näin aamutuimaankin kohta junaa odottaessa onnitella Jarmo syntymäpäivän kunniaksi. Mies parhaasta päästä. Rokkaa lainatakseni, mukaellen, voisin suositella, ”että missä oikein hyvää miestä tarvitsette, niin tässä teillä on sellainen”.

Onnea Jarmo ja pitkää ikää ja onnea myös vaimo Jaanalle. Tänäänkin.

Nyt juna jo odottaa. Kohta mennään. Kohti pohjoista.

Kommentit