Viime aikoinan on tullut eri suunnista tietoa ja näyttöä ja epäilyjä siitä, että SDP:n johdossa jarrutetaaan vaalitaktisista syistä mm. sote-uudistusta. Ja erikoiseksi tilanteen tekee se, että Sote-jarrutuksen takana taitaa SK:n mukaan olla itse eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma.
Aiheesta saatiin lisänäyttöä kun Suomen Kuvalehti julkaisi nettisivuillaan 20.10.2012 Heinäluoman tukiryhmäkirjeen. SK:n kirjoittaa, että heidän haltuunsa saama viesti ”osoittaa kiistattomasti, ettei Sdp halua täsmällisiä sote-suunnitelmia julki ennen kuntavaaleja, vaan pyrkii siirtämään asian vaalien jälkeiseen aikaan”. Syyksi Suomen Kuvalehti toteaa SDP:n vaalitaktiset syyt.
Tilanne on erikoinen ja äänestäjiä ainakin aliarvioiva ja jopa loukkaava. Eikö arvon puhemies Eero Heinäluoma olisi oikeudenmukaista ja reilua, että äänestäjät tietäisivät ennen kuntavaaleja miten sosiaali- ja terveyspalvelut Suomessa turvataan tulevaisuudessakin?
…
Mutta huolestuttavaksi tämän tekee se, että näitä vastaavia salailuja ja vaikenemisia on enemmänkin. Olen ymmärtänyt, että SDP;n opetusministeri Jukka Gustafssonilla on jo valmiina hurjat leikkauslistat ammattilliseen koulutukseen. Aloituspaikkoja leikataan kovalla kädellä Gustafssonin johdolla ja peräti 7400 aloituspaikan leikkauksien kohdentuminen on jo kuulemma selvillä, mutta se on päätetty vaieta yli kuntavaalien. Luin, että opetusministeri Jukka Gustafsson on antanut OKM:ssä ”mahtikäskyn” ettei lukuja anneta toistaiseksi julkisuuteen. Ammattikouluissa on tämän taktiikan syyksi epäilty kuntavaalien läheisyyttä. SDP ei halua kiusallisia lukuja julki ennen vaaleja.
Samanlaista jarrutusta näyttää olevan myös lukiolain uudistamisessa kuin myös päivähoitolain uudistamisessa varhaiskasvatuslaiksi. Asiat eivät näytä etenevän.
…
Ja heräsipä tässä sellainenkin epäily jo eduskunnassa, että SDP:llä olisi kuitenkin halu ujuttaa sote-lakiin ja kuntauudistukseenkin pakko-pykäliä, kun he ainoina haluavat lykätä nämä asiat yli kuntavaalien.
Kaikille muille puolueille näyttää olevan selvää, että linjaukset sote eli sosiaali- ja terveyspalveluista ja kuntauudistuksesta pitäisi antaa ennen kuntavaaleja. Niin että kunnallisvaaleissa jokainen voisi jo kertoa mitä mieltä uudistuksista on ja lähipalveluiden turvaamisesta tulevinakin vuosina.
Mutta demareille tämä ei käy. Onko syy siis lopulta se, että SDP haluaa lakeihin PAKKO-pykälät kuntien pakkoliitoksiin ja pakottamiseen sote-yhteistyöhön?
Lupaan itse näitä asioita vielä ennen kuntavaaleja hieman selvittää. Tulen jättämään kirjallisen kysymyksen ammattikoulujen aloituspaikkojen leikkauksista opetusministeri Jukka Gustafssonille heti alkuviikosta. Voi olla, että siihenkin vastaaminen vaietaan yli kuntavaalien.
…
No katsotaan ja toivotaan, että julkinen paine kasvaa nyt niin suureksi, että nämä erittäin tärkeät linjaukset saadaan julki ensi viikolla.
Itse en kannata kuntien pakkoliitoksia. Se pitää olla selvä myös laissa. Sote-asioissa pitää löytyä ratkaisu ja se ratkaisu ei voi olla pakottaminen ja ylhäältä sanelu vaan minusta jokaiselta alueelta itse nouseva ja löytyvä ratkaisu.
Ja itse olen valmis vähentämään ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja sieltä missä opiskelijoita ei niille löydy. Eli jos jossain päin jää opiskelupaikkoja tyhjiksi niin olen tottakai valmis niitä poistamaan. Mutta samaan aikaan pitää olla rohkeutta myös lisätä aloituspaikkoja sinne missä opiskelijoita on enemmän kuin aloituspaikkoja. Tällaisia alueita ovat mm. Uusimaa, Päijät-Häme, Kanta-Häme osittain ja muutamien kaupunkien ympäristöt.
Toivottavasti näistä nyt saadaan nyt myös ministerien linjauksia.
…
Sunnuntai 21.10. ja tasan viikko kuntavaaleihin. Tänään kampanjamme jatkuu ja Lopella Kahvila Korva avoinna kello 12-17 ja paikalla koko päivän kuntavaaliehdokkaitamme.
Myös Riihimäellä Kahvila Korva avoinna ja taitaa olla niin, että Kokoomus Kuuntelee tänäänkin aika monessa eri kunnassa täällä Hämeessä ja ympäri Suomen.
Nyt aamukahvit.
…
Kello 22.08 ja tänään illan hämärtyessä oli pakko raivata hetki aikaa vielä mökin pihatöille. Loppijärvi oli jo jäähtynyt siihen pisteeseen, että laituri oli sieltä pois saatava ja Vileniuksen Mikan kanssa homma hoitui vuosien kokemuksella. Ja kyllä sen jälkeen makkarat leiritulella maistuivat hyvälle. Kerta kaikkiaan.
Mukava oli myös huomata, että Loppijärvemme oli nyt taas paljon paremmassa kunnossa. Vesi kirkkaampaa ja muutenkin hyvältä näytti. Toivottavasti pikku hiljaa menemme kohti parempaa ja sen eteen tulemme töitä jatkamaan. Yritetään pelastaa rakas järvemme.
Mutta päivään mahtui myös kampanjointia. Lopen Kahvila Korva on noussut aikamoiseksi kunnan suosikiksi. Tänään kahvilla kävivät mm. kunnanjohtajamme Karoliina Viitanen puolisonsa kanssa ja todella paljon äänestäjiä vaalikahveilla. Siinä useampikin toivoi, että kahvilaahan täällä kaivattaisiin arkenakin ja ympäri vuoden. Niin minäkin kaipaan ja todellakin toivon, että yrittäjä vaikkapa Tervakosken Laurellin tapaiselle pienelle konditoriakahvilalle löytyisi tännekin. Paikan löytämisessä lupaan olla avuksi ja olen varma, että niin on hyvän kahvin ja kahvittelun ystävänä erinomainen kunnanjohtajammekin. Eli kukas olisi rohkea ja tarttuisi haaseteeseen. Mä lupaan ostaa kahvin lähes joka päivä eli myyntiä jo takuuvarmastikin luvassa.
Kahvila Korvalla istuskelinkin useamman tunnin kun koko ajan kahville tuli lisää väkeä. Juttuseurasta ei siis todellakaan ollut tälläkään kertaa pulaa ja monta hyvää ja aina erilaista keskustelua tänäänkin kävimme. Kahvilalla tänään ehdokkaistamme oli paikalla mm. Tiina Seppälä, Riitta Joutsi-Hänninen, Mira Eriksson, Anniina Lucenius, Erkki Holttinen, Antti Rusi ja moni muukin piipahti lyhyemmän tai pidemmänkin aikaa. Ja kahvikupposia Seppälän Tiina sai latoa pöytään jo puolenpäivän jälkeen useamman kymmenen ja ne menivät hetkessä. Hieno juttu.
Loppilaiset toivoivat myös vaalipäivälle kahvia. Emme silloin ainakaan kokoomuksen toimesta enää kampanjoi, mutta pohdimme josko sitten pitäisimme kahvilan auki ensi sunnuntainkin 28.10. Vaalipäivän äänestäjille. Sellaista tänään moni toivoi. Kerron ratkaisumme täällä huomenissa.
Nyt kuitenkin huomisen kunnanhallituksen budjettikokouksen papereita vielä hieman läpi. Hyvältä näyttää. Etten sanoisi, että erinomaiselta. Pientä viilausta ja sellaista niin hyvä siitä tulee.