59. Tunturiralli on nyt takana. Lentokone laskeutui hetki sitten Helsinkiin ja kotona ollaan. Iso kiitos Lapille! Olipahan taas upea viikonloppu motorsportin ja maailman parhaan talvirallin parissa. Jälleen sitä useammankin kerran mietti, että kyllähän tänne se talvenkin MM-ralli pitäisi jatkossa tehdä tai esimerkiksi helmi-maaliskuulle rallin EM-sarjan osakilpailu. Saataisiin lunta ja jäätä!
Itse olen saanut olla Tunturissa töissä parinkymmenen vuoden ajan. Olisikohan ensi kertaa ollut selostajahommissa ehkä 2003 tai 2004? Jotain sellaista. Nyt taas menty pitkään kisa kisalta ja jälleen sovimme Porasen Heikin kanssa, että ensi vuonna sitten juhlakilpailussa mukana ollaan. Täytyykin silloin vähän laskeskella kuinka monta Tunturia omaan laskuriin on jo kertynyt.
Tämän vuoden Artic Lapland Rally tarjosi kyllä upeiden puitteiden ja eksotiikan lisäksi myös todella upean ja kovan kilpailun. Pääsimme ensinnäkin nauttimaan Toyotan MM-tallin Rally1:ten menosta, kun Kalle Rovanperä ja Elfyn Evans kilpailivat Tunturissa testimielessä Ruotsin MM-rallia varten. Kalle piti vauhtivaltikan tukevasti hyppysissään Jonne Halttusen kanssa ja vaikka Toyotan moottori kokikin täystuhon pari kilometriä ennen viimeisen pätkän maalia, niin maalissa mietteliäin oli kyllä voittoon tämän myötä ajanut walesiläinen Elfyn Evans. Vauhti ei yksinkertaisesti riittänyt suomalaisten kyydissä.
Viimeiselle Sarriojärven EK12:sta lähdettäessä Rovanperä johto Evansiin oli kasvanut jo lähes minuuttiin. Karutonta kerrottavaan. Ja vaikka pätkän loppupäässä Rovanperän Toyota GR Yaris Rally1 -auton moottori hajosi, niin testikilometrit saatiin ajettua ja auto nyt mieleisiin säätöihin Ruotsiin. Evansilla kartturinsa Scott Martinin kanssa sen sijaan riittää mietittävää ennen lumella ajettavaa MM-starttia vaikka kaksikko kuittasikin Rovanperän keskeytyksen myötä Tunturirallin yleiskilpailun voiton.
Toyotan MM-tiimipäällikkö Jari-Matti Latvala nautiskeli vuoden 1992 Toyota Celicalla lappilaisista erikoiskokeista täysin rinnoin kartanlukija Juho Hännisen kanssa. Teknisistä ongelmistakin kärsinyt historic-luokan Toyota Celicalla ajanut Latvala sai seitsemän minuuttia aikasakkoa myöhästyttyään päivähuollon jälkeisestä aikatarkastusasemasta, mutta ei se miehen hymyä maalissa loiventanut. Ja joulupukillekin JM:llä oli toive: ”Tällainen samanlainen Celica vuosimallia 93”.
Hyvä tilastofakta rallitietäjille tuleville vuosille oli se, että Latvalan pitkän uran varrelta tämänvuotinen Tunturi oli Latvalan vasta kolmas startti tänne ja ensimmäinen, jossa hän pääsi maaliin. Vuonna 2006 matka päättyi ulosajoon Toyota WRC:llä ja vuonna 2022 tällä samaisella Celicalla tekniseen vikaan. Maalissa JM paljasti myös ajavansa SM-sarjan seuraavaankin osakilpailun kotikulmillaan Tuurissa.
Mikko Heikkilälle ensimmäiset Poronsarvet
Suomenmestaruussarjan yleiskilpailun ykköseksi ajoi huikean kilpailun jälkeen Mikko Heikkilä. SM1-luokan voitosta ja halutuista poronsarvista käytiin, kuten niin monta kertaa aiemmin, äärimmäisen tiukka taistelu aivan ensikilometreistä lähtien. Lauri Joona avasi Janni Hussin kanssa kilpailun vahvimmin perjantaina, mutta joutui taipumaan kärkikamppailun ulkopuolelle lumipenkkavierailun jälkeen. Tämän jälkeen kaksikko Teemu Asunmaa – nelinkertainen Tunturin voittaja – ja Mikko Heikkilä -ensimmäistä voittoaan täältä hakenut – erottuivat muista.
Avauspäivän jälkeen Asunmaa johti kilpailua viidellä sekunnilla ja johto kesti Heikkilän paineistuksen aina lauantain huoltotauolle saakka. Lopulta EK9:llä edessä oli antautuminen, kun Heikkilä hyökkäsi upouuden Toyotan Rally2-auton hurjaan pohja-aikaan ja tämän jälkeen Heikkilä ei enää johtopaikasta luopunut. Maalissa eroa Heikkilän ja Asunmaan välille 200 erikoiskoekilometrin jälkeen saatiin kuitenkin vain vaivaiset seitsemän sekuntia. Huikea taistelu ja Heikkilälle uran ensimmäinen Tunturin voitto ja Poronsarvet!
Ensimmäistä kilpailuaan uunituoreella Toyota GR Yaris Rally2-autolla Rovaniemellä ajanut Heikkilä keskittyy tälläkin kaudella enemmän kansainvälisiin kisoihin ja Tunturi toimikin SM1-luokan vuoden 2022 mestarille testikisana. Ja Tunturin voitto oli muuten myös historian ensimmäinen japanilaismerkin uudelle Rally kakkoselle.
Heikkilän ja Asunmaan talana viimeisen palkintopallisijan kuittasi sarjakärki Roope Korhonen, joka vankisti asemiaan sarjakärjessä. Heikkilä nousi voitolla sarjan toiseksi, mutta mikäli suunnitelmat pitävät niin Heikkilää ei tällä kaudella SM-sarjassa enää nähdä. Debyyttikauttaan SM1-luokassa Benjamin Korhola on kolmantena tasapistein Heikkilän kanssa.
SM2-luokassa Henri Hokkala otti ensimmäisen luokkavoittonsa Tunturirallissa. Eroa maalissa oli kuitenkin Hokkalan hyväksi kakkoseksi ajaneeseen Jooa Iivariin vain vaivaiset 0,8 sekuntia 200 kilometrillä. Paraguayin Diego Dominguez Bejarano ajoi upeasti kolmanneksi.
Tuukka Kauppinen oli omaa luokkaansa SM3-luokassa ja Ville Vatanen ajoi vastustamattomasti SM4-luokan voittoon. SM5-luokassa voittoon ajoi aikamoisten tapahtumien jälkeen Arttu Lähdeniemi.
Sellainen Arctic Lapland Rally tällä kertaa ja seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan sitten Alavuden Tuurissa maaliskuun alussa.
Matkalaukku nyt purettu ja selostajan mappi laitettu kaappiin. Kuitenkin vain odottamaan seuraavaa. Onhan tämä vaan niin mukavaa ja ralli parasta penkan päällä. Tai siis toiseksi parasta ralliauton jälkeen.