Mannerheim oli kuuluisin kesäloppilainen – Tänäkin suvena Lopella kesää viettää yli 10 000 vapaa-ajanloppilaista

Blogi, lauantaina 23.05.2015

Tänään minulla oli pitkästä aikaa vapaapäivä. Sain nukkua hieman pidempään järvenrannassa Pekkalassa. Ja mikä parasta usvainen ja seteentihkuinen aamu muuttui kauniiksi kevätpäiväksi.

Iltapäivällä kävin tervehtimässä Lopella vieraillutta isompaa vierasryhmää. Kevätretkellään joukko nautti Marsalkka Mannerheimin (Timo Närhensalo) johdolla ensin Marskin lounaan Punelian rannalla ja sitten väki tuli vierailulle Leppäniemen Kartanoon Punaiseen Tupaan. Siellä pidin väelle pienen puheen mukaillen paikan avajaispuhettani vuodelta 2010. Minulla oli siis ilo olla huhtikuussa 2010 avaamassa Kartanoputiikki Punainen Tupa täällä Lopella Leppäniemen kartanossa.

Jo silloin totesin, että minulla on kunnia saada olla virallisesti avaamassa jotain ainutlaatuista Lopelle. Nämä viisi vuotta ovat osoittaneet, että näin todella oli ja on. Kartanoputiikista on kehitty nopeasti yksi Lopen suosituimmista ja kiinnostavimmista matkailukohteista ja myös erilaisten tapahtumien ja iltoja tyyssija.

Paikka jonka pihapiirissä saimme tänäänkin seisoa – Leppäniemen kartano – on myös jotain ainutlaatuista. Sillä on poikkeuksellinen merkitys kotikuntamme historiassa.

11012409_10153343405546670_654440341590112950_n

Tänään kiva erilainen illansuu… Sain pitää puheen Kartanoputiikki Punaisessa tuvassa vierailleelle porukalle Mannerheimistä Lopen kuuluisimmasta kesäloppilaisesta.

11165210_10153343396686670_1801524070954873686_nTässä ihastuttavassa miljöönässä voi aistia historian lehtien havinaa. 
Jos sulkee silmät, voisi kuulla ja nähdä, miten itse Marsalkka Gustaf Mannerheimin Mercedes Benz 770 F-Cabriolet tai myös Grosser Mercedes Offener Tourenwageniksi kutsuttu auto lipuisi kartanon lehmusten välistä pihapiiriin. Vuosi olisi 1945.

Mannerheimin auton rekisteritunnus SA-1 kiinnittäisi huomiomme. Siinä näkisimme yhden kiinnostavan yksityiskohdan maamme autoilun historiassa: kenelläkään ei koskaan ole ollut neljää samanaikaisesti käytössä olevaa autoa, joissa kaikissa on sama rekisteritunnus. Mannerheimillä oli. Myös tuo auto oli ainutlaatuinen – yksi aikakautensa kalleimmista ja hienoimmista kulkuneuvoista. Nyt Lopen soratiellä, jonka pientareet oli siistitty jokaista timoteitä ja ruiskukkaa myöten kuntoon.

Kyydissä istui itse Gustav Mannerheim. Herrasmies joka oli vankkumaton periaatteissaan. Kovaa sai ajaa, mutta perillä piti olla täsmällisesti. Niin tälläkin kertaa. Ei liian aikaisin. Ei yhtään myöhässä. Mercedes oli tullut kovaa vauhtia hämäläistä soratietä – ajotavan oli oltava moitteeton, ei töyssyttelyä, ei heilahtelua. Ne olivat kiellettyjä. Kertakaikkiaan. Mannerheimin autonkuljettajat olivat oppineet ylipäällikön tavat ja vaatimukset. Mannerheimin ei tarvinnut koskaan huomauttaa. Ei tarvinnut. Kaikki oli juuri niin kuin piti. Niin tänäänkin.

Kartanoputiikkiin Gustav Mannerheim olisi mielellään tutustunut. Hän oli nuorena keikari, jonka pukeutuminen oli loppuun asti hiottua. Tästä ei marsalkka tinkinyt ikävuosinakaan.

Jo nuorena chevalier-kaartilaisena vuonna 1892 Mannerheim pysäytti katseita.

Kaartin paraatiasu tiukkoine säämiskähousuineen oli kuin päälle valettu. Housujen sanottiin menevän jalkaan vain märkinä. Erittäin kiiltävät ja korkeat saappaat sekä kotkakoristeinen kypärä.

Sotilasvirkapuvut teetettiin parhailla hoviräätäleillä, joille annettiin yksilöllisiä ohjeita yksityiskohdista. Vaikka kyseessä olikin virkapuku. Asu oli yksilö. Ainutlaatuinen. Ajan virkapukumääräykset antoivat liikkumavaraa kankaiden ja joskus kuosinkin osalta. Myös asetakin helman pituutta oli lupa säädellä hieman.

Gustaf Mannerheim olisi kääntynyt Kartanoputiikin parhaan tekijän puoleen. Kartanoputiikin – hän ei jostain syystä halunnut puhua paikasta sen oikealla nimellä. Ymmärtänette. Hoviräätäli Rintala olisi tehnyt kaiken juuri niin kuin Mannerheim toivoi. Muotikonsultti Leena Sarvi olisi viimeistellyt Mannerheimin asun jokaisen yksityiskohdan tarkkaan miettien. Enemmänkin. Juuri niin kuin tänäänkin monena iltana täällä Kartanoputiikissa.

Talveksi vapaussodan aikaan suosituksi tullut valkea ruotsalaismallinen turkislakki – ”mannerheimari” ja kesäksi venelakki eli suikka mallia m/22. Kenraalin valkea turkislakki oli myös Mannerheimin mieleen.

Tai muistatteko sen – voitteko nähdä suljettujen silmienne edessä hetken, kun Gustaf Mannerheim asteli ulos 70-vuotispäivänään Kaivopuiston kodistaan.

Sotamarsalkka asteli adjutanttinsa eversti A.E. Martolan kanssa alas rappusia ja  kaksi valkopukuista neitoa heitteli valkeita kukkia Mannerheimin kulkuväylälle. Päässään hänellä oli jälleen – luonnollisesti – kukkien sävyyn sointuva suosikkipäähineensä valkoinen turkishattu.

Ikäkään tai edes vetäytyminen politiikan keskiöstä ei estänyt Gustav Mannerheimia pitämästä kiinni tyylistään. Polvihousut. Kaikki. Kaikki oli juuri niin kuin piti. Niin myös Leppäniemen Kartanossa. Rouva Saara Kassari tiesi, miten kaiken pitää olla. Ja niin myös oli. Gustav Mannerheim teki kaupat ja osti maa-alueen Metsästysmajalleen Punelian rannalta. Sinne marsalkan korpisotureilta 75-vuotislahjakseen saamaa metsästysmaja saunoineen ja kalamajoineen siirrettiin. Näin Mannerheimista tuli kaikkien aikojen kuuluisin kesäloppilainen. Nykyisin kesäloppilaisia on jo parhaina kesäkuukausina yli 10 000. Punelian järven rannalla ja yli 350 muun lammen ja järven rannalla. Kesäloppilaisia.

Tänään täällä Leppäniemen Kartanossa – Kartanoputiikki Punaisessa tuvassa – kartanonrouva Virpi Kassari tietää miten kaiken pitää olla. Hän on tiennyt aina. Kartanoputiikki – puhutaan mekin siitä niin – on ollut kaksikymmenvuotinen haave. Unelma. Ja tänä keväänä tämä unelma täytti jo viisi vuotta.

Vanha 1900-luvun alussa rakennettu työväenasuintalo on saanut uuden elämän. Se kunnostettiin pieteetillä vuonna 2010 kartanoputiikiksi. Astuessa sisään putiikkiin voi aistia historian havinaa. Vain mielikuvituksemme voi olla rajana ja pian yllätymme – ei se ollutkaan mielikuvitusta. Mielikuvitus on muuttunut tuotteiksi. Teoksiksi. Upeat ulkomaalaiset huippumerkit. Ja silmiähivelevä on myös Putiikin ilme.

Tällaisilla sanoilla tänään vieraita Lopella tervehdin – vieraita rakkaassa kotikunnassani. Toivoin, että he nautivat päivästään Lopella ja tekevät myös kauppaa ja ihastelevat ja ihastuvat.

Ja puheen lopuksi Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana, itselleni ottamin valtuuksin, annoin heille tämän päivän jälkeen luvan nostaa jalat ylös ja olla hetken vain ihan Lopen Uupuneita.

Tulkaahan tekin käymään Lopella. Vaikkapa juurikin Marskin Majalla ja Kartanoputiikki Punaisessa tuvassa tai muissa hienoissa nähtävyyksissämme ja kohteissamme. Mielelläni kerron lisää ja autan myös rakentamaan hienon kesäretken Lopelle. Päivän tai kahdenkin ohjelma saadaan hetkessä aikaan ja vaikkapa siihen Jalolauttaa ja ihan oma erämaajärvi tai taidenäyttely Villa Vesperissä tai luontoretki Luutaharjun Samolla. Meillä riittää mahdollisia.

Tervetuloa Lopelle. Kello on nyt 19.59 ja minäkin suuntaan nauttimaan tästä hienosta paikasta. Loppijärven rannassa.
 

 

Kommentit