Maanantai-aamu ja uusi viikko. Tällä viikolla ohjelmassa siis töitä, kokouksia ja sitten tuo torstain tapaaminen Riihimäen seutukunnan kanssa eduskuntavaalien suhteen Riihimäellä. Tilaisuuteen tervetulleita siis kaikki eduskuntavaalihankkeestani kiinnostuneet yli puoluerajojen. Soitelkaa 041-439 1111 tai timo.heinonen@teehoo.com. Paikka siis reserviläisten kerho Lopentiellä 4-7 ja aika kello 18.00. Tervetuloa rohkeasti mukaan.
….
Aamulla toimistolle ja tekemään muutama ohjelmakäsikirjoitus Pohjanmaalle. Teen siis tänä vuonna ns. taustatoimittajana muutamien eri ohjelmien käsikirjoituksia muille tekijöille. Ne siis aamupäivällä valmiiksi. Sen jälkeen Nousiaisen Santeri kävi Lopella mökilläni saumaamassa kylpyhuoneen. Sitten hain hieman lisää sauma-ainetta ja iltapäivällä sitten ensin puheenjohtajisto, kunnanhallitusryhmä ja kunnanhallitus.
Puheenjohtajistossa esillä mielenkiintoisia maa-asioita. Niihin palaamme myöhemmin kun asiat sen sallivat.
….
Tänään STT välittämässä uutisessa otettiin vahvasti esille Suomen puheenjohtajuuskausi EU:ssa. Suomen rooli tulee olemaan merkittävä seuraavan kauden aikana ja maamme joutuu sovittelemaan erityisesti Euroopan unionin laajentumiseen liittyviä näkemyseroja.
Nykyinen puheenjohtajamaa Itävalta ei ole tehtävässä onnistunut ja nyt heinäkuussa vetovastuu siirtyy Suomelle. Asia oli viimeksi esillä sunnuntaina päättyneessä ulkoministerikokouksessa Wienissä, mutta tuloksia ei syntynyt. Etukäteen vaikeimmaksi kysymykseksi on nousemassa tai oikeastaan jo noussut Turkin kysymys.
EU:ssa odotetaan Suomen kaudella muun muassa selvitystä siitä, kuinka paljon uusia jäseniä EU ylipäätään voi ottaa. Laajentuminen on kulmasia muutenkin Suomen kaudella, kun muun muassa vahvistettavaksi tulee Bulgarian ja Romanian EU-jäsenyyden ajankohta sekä päätökseen saatettavat kansainväliset neuvottelut Kosovon asemasta.
….
Nyt kunnahallitukseen. Lista selkeä, mutta mielenkiintoinen.
…
Kunnanhallitus oli pitkä, mutta siis kohtuullisen selkeä. Neljältä menin kunnantalolle ja kymmenen aikaan pääsin pois. Esityslistalla mm. Kirkonkylän koulun laajentaminen, mönkijöuran säännöt, talousasioita, maaasioita, EU- ja talous- ja seutukunta-asioita. Paljon erilaisia ja mielenkiintoisia juttuja. Esityslistat ja pöytäkirja löytyvät sivuiltamme osoitteesta www.loppi.fi ja sieltä kohta Päätökset.
Nyt kotona ja kello 23.00. Aika ottaa hieman iltapalaa ja kiittää päivästä. Huomenna toimistolla työpäivä.