Maanantai, 17.07.2006

Blogi, maanantaina 17.07.2006

Maanantaiaamu ja jälleen työpäivä. Aamusta nyt nopeasti katsomaan hieman laattoja ja tapetteja ja sitten Helsinkiin töihin. Huomiseksi olemme sopineet muuttohommia ja mukavasti kavereita onkin ilmoittautunut apuun. Kiitokset. Apua tarvitaan 🙂

Eilen kerrottiin, että forssalainen demarien kansanedustaja Minna Lintonen on liittynyt punamullan jatkon epäilijöiden joukkoon. Ylen uutisten mukaan Lintonen epäilee punamultayhteistyön jatkoa ja hänen mielestä keskusta tyytyi kuntauudistuksen valmistelussa jarruttelemaan ja asettamaan reunaehtoja. Toivotaan siis, että Lintosenkin kanta avaa hallituspohjakeskustelulle avoimen ja reilun hengen. Maalisvaalien tulos ratkaiseva, mutta myös yhteistyön toimivuus hallitustyöskentelyssä kaiken a ja o. Sen on varmasti nyt päähallituspuolueetkin huomanneet 🙂

Samaan aikaan kerrottiin, että tuoreen kyselyn mukaan kansa aikoo äänestää aktiivisesti ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kyselyyn vastanneista kaksi kolmesta aikoo varmasti äänestää ensi kevään vaaleissa. Kyselyn mukaan ainoastaan yhdeksän prosenttia äänioikeutetuista ei aio osallistua maaliskuun vaaleihin. Erityisesti nuoret ilmaisivat epävarmuutensa äänestysaikeista tutkimuksen mukaan.

Se on siis harmi tai oikeastaan se vain laittaa meidät ehdokkaat entistä kovemman työn eteen. Nuoret äänestäjät täytyy saada liikkeelle ja sen eteen tulemme varmasti tekemään töitä. Itseasiassa olen oikein tyytyväinen ollut siihen intoon millä nuoria ja opiskelijoita on tuekseni jo lähtenyt ja uskon tahdin tästä vaan kiihtyvän. Kiitos aktiivisille nuoriso- ja opiskelijapuuhamiehille ja -naisille! Apunne on tärkeää!

….

Nyt siis töihin…

Helsingistä tullessani poikkesin Sadun kanssa Riihimäellä keittiökaupoilla. Hurmaava liike Kulmakonditoriaa vastapäätä. Hyvä palvelu ja upeat tuotteet. Ja itseasiassa aika hieno juttu – suunnittelijamme on loppilaisen keittiömaailman menestystarinan ja legendan Marcellon sukua. Saimme hienot suunnitelmat ja ehkä jo huomenna kaupat. Minulla oli Vantaalta tuomisina myös laattoja eli siitä se pikkuhiljaa alkaa uusi koti hahmottua. Ihanaa.

Nyt jälleen kotona. Yksi tv-ohjelman käsikirjoitus tänään vielä urakkana ja sitten pitkälleen. Huomenna nimittäin muuttopäivä. Tervetuloa auttamaan 🙂

Kommentit