Kiitokset runsaasta palautteesta liittyen puoluekokoukseen. Kiitos myös kaverikutsuista FB:n puolella ja kysymyksistä ja kommenteista joita olette jo jatkoksi keskusteluimme laittaneet. Näin se some toimii. Hienoa.
Mutta tänään aamupäivä ja päivä ollut kalenterissa valkoista. Eli ei sovittuja tapaamisia eikä muutamakaan. Tekikin hyvää tiukan viikon jälkeen hieman pidempään aamulla nukkuakin. Mutta nyt sitten iltapäivä jo käynnissä ja kalenteri jälleen täynnä. Seuraavaksi suuntaan Kormun koululle keskustelemaan koulun tulevaisuuden kehittämisestä. Itse olen sitoutunut tämän koulun tulevaisuuteen vahvasti kuten myös Länsi-Lopen ja Pilpalankin koulun tulevaisuuteen. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että koulujen oppilasmäärän tulee säilyä riittävän suurena ja nousta määrätietoisesti noin 50 oppilaaseen ja näin kolmiopettajaiseksi kouluksi. Olen vakuuttunut, että näillä kaikilla kolmella koululla on siihen hyvät mahdollisuudet. Se vaatii kuitenkin tontteja myyntiin jokaiselta kylältä ja alueelta ja se vaatii myös sitoutumista oman alueen kouluun. Myös päivähoitopalveluiden turvaaminen kouluilla tai niiden läheisyydessä on minusta erittäin perusteltua. Näin syntyisi aitoja vahvoja kouluja päivähoidosta esiopetuksen kautta aina peruskoulun alakouluun. Mm. näistä kysymyksistä tänään menen keskustelemaan Kormuun. Ja samaa keskustelua olemme jo käyneet niin Pilpalan kuin Länsi-Lopenkin suuntaan ja uskoisin, että hyvältä tilanne voi näyttää.
Olen tällä hetkellä hieman hitaampien yhteyksien varassa, mutta yritetään huomenna jälleen saada koneet laulamaan kunnolla. Lisäilen myös tänne oman blogi-sivun ja sinne kaikki kuvat viikonlopun puoluekokouksesta huomisen aikana. Tervetuloa kurkkaamaan.
….
Kello jo paljon ja iltakin hieman hämärtyy. Sen mitä se näin hetki ennen mittumaaria tekee. Mutta illan kokoukset siis nyt myös jo takana. Kormun koululla erittäin hyvä hetki kahvipöydässä pohtien kylän ja sen koulun tulevaisuutta. Olen enemmän kuin iloinen, että meillä nyt kylät ovat tarttuneet aivan uudenlaisella otteella kylien kehittämiseen kiinni ja Kormussakin uusia nuoria tekijöitä ja puuhajia mukana. Itse uskon vankasti, että kyläkouluillamme on valoisa tulevaisuus jos vain tämä kylienkin työ viedään loppuun asti. Se tarkoittaa sitä, että kylätontteja saadaan yksityisiltä maanomistajilta myyntiin muutamia joka vuosi ja kylään luodaan selkeä yhteinen tahtotila menestyä ja pärjätä. Minusta se tarkoittaa ennen muuta sitä, että kylälle pitää saada aikaan vaikkapa Pilpalan tapaan yksityistä perhepäivähoitoa. Se sitoo lapset parhaiten omaan kylään ja sitten sitä kautta esiopetus koulun yhteyteen vankistamaan tätä ketjua. Tämän uskon itse olevan mm. Kormunkin tulevaisuus. Toivon niin. Lapsiennusteet ja rakennusluvat ja ennen kaikkea uudet tulevat tontit kertovat tästä. Tahtotila ja tekeminen lopulta sitten ratkaisee.
Oli hauska kun kerroin lähteväni Kormuun kyseiseen tapahtumaan niin sain samantien useamman viestin entisiltä Kormun koulun oppilailta ympäri Suomen ja muutaman ulkomailtakin. Kovin olivat tyytyväisiä saamaansa alkutaipaleen koulutukseen ja toivoivat jatkoa ja samaa myös tuleville lapsille – kormulaisille. Sitä toivon minäkin. Olen vakuuttunut, että vahva yli 50 oppilaan peruskoulu, noin kymmenen oppilaan esikoulu ja päivähoito luovat sellaisen kokonaisuuden jolla ei ole huolta huomisesta.
Kormusta sitten hieman pitkäksi venähtäneen kahvihetken jälkeen kunnantalolle päivän ja illan toiseen kokoukseen. Katse jo tulevassa siellä. Hyvä niin. Kiitos.