Maanantai, 11.12.2006

Blogi, maanantaina 11.12.2006

Uusi viikko käyntiin. Tällä viikolla jälleen monenlaista ohjelmaa. Työrintamalla viimeisten enduro-ohjelmien tekemiset ja muutamia ensi vuoden juttuja ja sitten illat ja päivät muuten kunnan asioiden parissa. Kampanjan yksi tärkeä päivä torstaina kun käynnistämme kampanjamme Hausjärvellä. Vaalistartti-sarjamme kolmas tilaisuus Hausjärven kunnantalolla torstaina 14.12. klo 19.00 ja tämäkin tilaisuus tavan mukaan avoin kaikille yli puoluerajojen. Tänään maanantaina nyt toimistotöiden parissa päivä alkanut ja iltapäivällä kotimme saunan lopputarkastus ja sitten kunnassa Sirkka-Liisa Anttilan vierailun isännöintiä.

….

Puheenjohtajamme Jyrki Katainen on ottanut pääministeripelissä selkeän kakkosaseman Matti Vanhasen takana. Luottamus SDP:n Eero Heinäluomaan näyttää siis kovaa horjuvan. Vain 16 prosenttia suomalaisista tämän päivän Iltalehden tekemän selvityksen mukaan kannattaa Heinäluomaa pääministeriksi. Sosialidemokraattien ehdokas on siis yhä syvenevässä ahdingossa: Heinäluoman henkilökohtainen suosio on kaukana puolueen tasaisena pysytelleestä 24,8 prosentin kannatuksesta ja tämä siis kertoo siitä, että edes SDP:tä puolueena kannattavat eivät ole oman puheenjohtajansa takana.

Muiden suurten puolueiden puheenjohtajien kannatukset menevät tällä hetkellä yli puolueiden normaalin kannatuksen. Jyrki Kataisella on 24 prosentin kannatus ja vajaa puolet suomalaisista toivoo pääministeri Matti Vanhasen jatkavan hallituksen johdossa kevään eduskuntavaalien jälkeen.

Iltalehden teettämään mielipidemittaukseen vastasi 2772 henkilöä 4.-7. joulukuuta. Vastaajilta kysyttiin, kuka heidän mielestään olisi sopivin Suomen seuraavaksi pääministeriksi ja mikä olisi paras hallitusvaihtoehto.

….

Tänään samalla varmistui ettei puolueemme entinen puheenjohtaja Pertti Salolainen lähde ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Salolainen kertoi harkinneensa asiaa vakavasti uudelleen, mutta vahvisti pysyvänsä kannassaan jäädä asettumatta ehdolle. 66-vuotias Salolainen toteaa kuitenkin aikovansa auttaa monin tavoin puolueen vaalityössä.

Salolainen totesi STT:lle antamassaan lausunnossa, että puolueellamme on nyt näissä vaaleissa Helsingissä runsaasti hyviä ehdokkaita ja mainiot menestymisen mahdollisuudet. Ja, että hän haluaa itse keskittyä nyt kuitenkin enemmän luonnonsuojelutyölle, valokuvaamiseen ja toimintaan Suomen turvallisuuspoliittisen aseman vahvistamiseksi.

Salolainenhan toimi puolueemme kansanedustajana vuosina 1970-96 ja puolueen puheenjohtajana 1991-94. Ulkomaankauppaministerinä hän oli vuosina 1987-95, minkä jälkeen mm. Suomen Lontoon-suurlähettiläänä. Tällaisia kokeneita vaikuttajia tarvitsemme ja vaikka itse olisikin toivonut Salolaista ehdokkaaksi niin uskon ja tiedän, että hänestä on puolueellemm ja vaalikampanjallemme suuri apu myös taustavaikuttajana. Sparraajana.

….

Iltapäivällä isännöimme Vuorisen Sakarin ja Alhon Aimon kanssa Eduskunnan varapuhemiehen Sirkka-Liisa Anttilan vierailua Lopen kuntaan. Puhemies halusi saada infoa kunnastamme ja puolitoista tuntisen aikana hallinto-, talous-, sivivistystoimen- ja perusturvajohtajamme kertoivat kuntamme nykytilasta, haasteista ja tulevasta. Kävimme hyvän keskustelun ja saimme asioita hyvin esille. Toivotaan, että asiat näkyvät ja tuloksiakin saadaan aikaan.

Kunnasta ajoin Riihimäelle. Hain lisää taiteilija Mirva Valvannon grafiikkaa kampanjamyyntiin Lopelle ja samalla matkalla kävin seuraamassa Riihimäen valtuuston budjettikokousta. Pitkä ilta Riihimäellä edessä. Itse seurasin kokousta rielun pari tuntia ja taisi olla vasta alkupuheenvuorot ja vaalipuheenvuorot menossa 🙂 No ryhmäpuheenvuoroissa esille nostettiin minusta hyviä asioita ja ehkä pieniä muutoksiakin ilta vielä naapurikaupunkimme budjettiin tuo. Huomenna täytyy Aamupostia tutkia tarkkaan.

Nyt jo kotona. Kello 19.30 ja vielä lupasin illalla heittää grafiikkoja tukiteamiläisille. Huomenna työpäivä lehtiasioiden parissa ja illalla seurakuntavaalien paikkajaon kokous.

Kommentit