Uuteen aamuun ja uuteen viikkoon. Tänään hallitusneuvotteluiden seuraava askel edessä kun lisäkysymyksiä saaneet puolueet antavat vastauksensa. Erittäin tärkeä ja ratkaiseva viikko monessakin mielessä siis nyt edessä. Mutta palaan näihin asioihin aina kun voin. Ymmärtänette.
Mutta aamun lehdissä oli mielenkiintoisia juttuja muustakin. Hämeen Sanomissa mielenkiintoinen juttu otsikolla ”Missä miehet ratsastaa”. Jutusssa käsitellään Helsingin Yliopiston tutkijan Karoliina Ojasen väitöstutkimusta, jonka mukaan heppatytöt eivät poikia tallille kaipaa. Kuulemma talli on tytöille ennen kaikkea vapauttava tila, jossa voi hetkeksi unohtaa ulkonäköpaineet ja kulkea rikkinäisissä vaatteissa. Näin siis Ojasen väikkärissä ”Tyttöjen toinen koti – Etnografinen tutkimus tyttökulttuurista ratsastustalleilla”.
Mielenkiintoinen aihe. Olemme tästä lukuisia kertoja puhuneet mm. Ypäjän Hevosopiston ja Ratsastajaliitonkin väen kanssa. Me tosin olemme pohtineet sitä miten nimenomaan saisimme poikia mukaan sinne talleille. Itse olen pohtinut mm. opetusmenetelmiä. Voisiko sieltä löytyä apua tähän. Usein tunnit on rakennettu aikalailla sanoisinko ”tyttöpainotteisiksi”. Toki poikkeuksiakin on ja siitä hyvä esimerkki vaikkapa ”oma” kotitallini eli Lopen Vaahteramäen Ratsastuskoulu. Opettajamme Jari Nylund tekee erilaisia tunteja ja olen varma, että niillä viihtyy myös pojat ja me isommatkin pojat. Ehkä ratsastuksella on liian tyttömäinen kuva ja henki. Mutta sen voin sanoa, että kova harrastus ja monen monopojan punttikin alkaa tutista kun ison hevosen selkään kiipeää ja pääsee sille tasolle, että laukat alkavat toimia. Hienoa ja huikeaa menoa. Ratsastus on harrastuksista jaloin.
Mutta nyt päivän töiden pariin. Palataan.
……
Kello 18.50 ja ensimmäistä kertaa Lopen uudessa kesäkahvilassa kahvilla. Itseasiassa eilen illalla piipahdin paikkaa katsomassa sulkemisen jälkeen Nummisen Marittan ja Karin kanssa, mutta nyt kahvilla. Kertakaikkisen herttainen ja idyllinen paikka. hyviä herkkuja, irtojäätelöä ja salaatteja ja sen semmoista. Juuri tuossa vielä toivoin kesäksi latte-konetta niin johan olisi Loppi eurooppalainen sen jälkeen. Niin tuosta tulikin mieleeni toivotella hyvää Eurooppa-päivää kaikille ja kiittää samalla Timonpäivän onnitteluista. Tämä päivä muuten poliitisen uranikin kannalta aikalailla tärkeä. Vuonna 2006 toukokuun 9. päivänä minut nimettiin äänestyksen jälkeen Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi ja sillä tiellä olen edelleen.
Tänään sai muuten nimpparilahjaksi aivan upean lahjan. Kaksi käärmekuusta. Kuka tuntee puita niin tietää että ehkäpä puista rumin. mutta sellaiset mun arboretumista vielä puuttui. Nyt siellä tyytyväisinä pylväskuusien ja Tapion pöydän ja muiden seurana. Istutin siis kaksikin puuta tänään. Ei siis tätäkään päivää eletty turhaan. Vai miten se meni.
Muut puolueet antoivat tänään lisävastauksensa hallitustunnusteluihin. Huomenna jatkamme niiden parissa eduskunnassa. Saas nähdä.