Maanantai, 08.06.2009

Blogi, maanantaina 08.06.2009

Eilisilta meni vaalien tuloksia odotellessa ja jännitellessä. Vaalimatematiikka tällä kertaa oli meidän kohtalomme, kun saavutimme yli 23 prosentin kannatuksen, mutta emme enää pienevässä parlamentissa saaneet kuin kolme edustajaa. Siis tuo maamme yksi vähennys kolahti nyt nilkkaan. Mutta prosenttikannatukseen täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen. Ero vaalien romahtajaan ja jälleen kerran murskatappion niskaansa saaneeseen Jutta Urpilaisen SDP:n repesi jo 5,7 prosenttiin ja keskustaankin eroa tuli 4,2 prosenttia. Vaikka ero siis keskustaankin tätä luokkaa niin saimme molemmat parlamenttiin nyt kolme paikkaa. Sellaista se joskus on.

Keskustan kannatus putosi 4,3 prosenttia ja SDP:n 3,6 prosenttia ja demarit eivät enää saaneet kuin kaksi edustajaa uuteen parlamenttiin. Sitten vihreille kaksi paikkaa, perussuomalaisille, kristillisille ja RKP:lle kullekin yksi paikka. Niin ja äänestysprosentti oli nyt 40,2 eli hieman vähemmän kuin edellisissä EU-vaaleissa hyvästä ennakkoäänestystahdista huolimatta.

Mutta meiltä upeat edustajat EU:hun nytkin eli Ville Itälä, Eija-Riitta Korhola ja Sirpa Pietikäinen ja olen varma, että jatkossa kuulemme vielä sellaisista nimistä kuin kestosuosikki Risto EJ Penttilästä, joka jäi nyt muutaman sata ääntä läpimenosta sekä Heikki Autosta joka räjäytti pajatson Lapissa sekä Ukko Metsolasta, Petri Sarvamaasta kuin myös Sofia Vikmanista, jonka läpimenoon seuraavissa eduskuntavaaleissa uskon tiukasti.

Mutta nyt siis uusi viikko alkuun ja töihin.

….

Kokoukset ja neuvottelut ja taustakeskustelut tältä päivältä ohi. Tänään siis pidimme ylimääräisen kunnahallituksen ja sitä ennen jo kunnanjohtajan kanssa hieman kävimme läpi kesää ja kuluvaa vuotta. Sitten Lopen kokoomuksen hallituksen, valtuustoryhmän ja kokoomuslaisten yhteiskokous mm. kesän ohjelmasta, kuntastarategian linjoista ja eri lautakuntien kevään aiheista. Jokaisen lautakunnan edustaja kävi nyt ensimmäistä kertaa hieman läpi oman hallinnonalansa ajankohtaisia aiheita näin keskitetysti ja vastaanotto oli hyvä. Moni asia sai lisää tukea ja moni asia sai myös uusia näkökulmia. Päätimme jatkaa tätä käytäntöä tulevaisuudessakin.

Päivään on mahtunut myös spekulointia eilisillan vaaleista. SDP:n leirissä näyttää kytevän rovio. Aamulla Liisa Jaakonsaari oli täydellisen eri teillä ja voisi sanoa ihmeissään Isä Mitron kanssa aamuteeveessä ja blogissaan mm. Erkki Tuomioja ruoskii puoluettaa isän kädellä. ”Unelmahöttö ja fraasit” eivät puurreet kuntavaaleissa ja nyt Tuomiojan mukaan perusta on hakusessa höttökuorrutuksen jäljiltä. Tuomioja mm. kirjoittaa vieraannuttavasta räksytyksestä ja otsiokko Tuomiojan blogille ja julkisuuttahakeva ”Ei edes torjuntavoitto”. Aika kovaa kieltä – liekö Tuomioja haastamassa Urpilaisen pian jo toiseen erään.

On tosin totta, että vasemmiston yhteiskannatus on historiallisen alhaalla ja Vasemmistoliitto ja demarit eivät yllä yhdessä enää edes meidän kokoomuksen kannatukseen. Ja jotain kertoo sekin, että EU-parlamenttiin valittiin vain yksi SDP:n jäsen. Elämme mielenkiintoisia aikoja ja olen iloinen, että sinivihreä Suomi vahvistui merkittävästi.

Kommentit