Eilen siis päivä meni Vantaalla. Teimme illaksi MTV3:lle Motororforum makasiiniohjelman. Ohjelma valmistui halutusti ja sain siihen vielä Mika Kallion ja Kosti Katajamäen arvokkaat puhelinhaastattelut suoraan tapahtumapaikoilta Italiasta ja Kreikasta.
Vantaalta ajoin Riihimäelle ja hain Puputin Ollin Hirvijärveltä Riihimäen kokoomusyhdistysten ja kansanedustajaehdokkaiden tapaamiseen. Tilaisuuden henki oli lämmin ja oli mukava jutella sen ulkopuolellakin jälleen enemmänkin Ollin muutamien muidenkin kokoomusvaikuttajien kanssa. Kampanjani tulee olemaan vahvasti Kanta-Häme painotteinen ja oman Riihimäen seutukunnan tuella tulee olemaan siinä ratkaiseva rooli. Näyttää siltä, että Riihimäki ja Hausjärvi lähtevätkin vahvasti oman seutukunnan ehdokkaan taakse. Kiitos siitä.
Kokouksesta ajoin vielä kello 21 Pekkalan mökille. Pari tuntia vedin Sasu-saunasuojaa uuteen kylpyhuoneeseen ja listoihin yms. Puolenyön aikaan tulin kotiin ja pitkälleen pitkän päivän jälkeen.
…
Nyt kello siis kahdeksan ja uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään kello 12 aloitamme kunnantalolla kunnanvaltuuston, hallituksen ja laajennetun johtoryhmän talousseminaarin mikä kestääkin aina iltaan asti. Illalla vielä syömme iltapalaa Willa Eevassa valtuuston varapuheenjohtajan Eeva Saharin kesähuvilalla. Huvila on muuten vuokrattavissa eli kannattaa tutustua. Eevan ja Peka huvila löytyy netistä osoitteesta http://www.huvila.net/cgi-bin/pager.cgi?huvila=680&kieli=suomi
Aamusta pitää vielä hieman tehdä töitä, mutta muuten päivä siis kunnalle 🙂
…
Näin päivä jälleen takana. Aloitimme siis päivällä kello 12 kunnanvaltuuston talousseminaarin ja sen parissa menikin koko iltapäivä aina ilta kuuteen asti. Kävimme linjakeskusteluja mm. taloudesta, investoinneista ja seutukunnan asioista. Päivitimme myös uutta strategiaamme vastuutuksin ja kävimme taustakeskustelua budjetin laadinnan tueksi. Hyödyllinen ja tärkeä päivä.
Kunnantalolta siirryimme sitten Pilpalaan Willa Eevan illanviettoon. Saunaa ja hyvää ruokaa ja mukavaa seuraa. Ilta meni nopeasti. Vähän puhuimme politiikkaa ja vähän enemmän kaikkea muuta 🙂
Nyt aika mennä nukkumaan. Huomenna aamulla muutama tiedotetyö ja sitten ratsastusliikkeeseen hakemaan uudet saappaat ja ratsastushousut.