Kesäyöt ovat kauniita. Niitä voisi ihailla loputtomiin. Niissä kuitenkin piilee myös omat vaaransa. Viime viikonloppu helteineen kertoi, että uimataidossa ja uimajärjessä on edelleen paljon opittavaa vaikka juhannus kylmine vesineen menikin pienin vahingoin. Toki jokainen hukkunut on liikaa.
Toinen tai yksi kesäöiden pelonaiheuttaja on varmasti monessa perheessä nuoret liikenteessä. Nuorten kuljettajien vakavien liikenneonnettomuuksien taustalla on usein nimenomaan liian kova nopeus. Siihen lisättynä varsin usein myös humala ja ajokokemattomuus – vaarallinen kolmikko ja usein tuhoisakin. Onnettomuudet sattuvatkin useimmin juuri iltaisin ja öisin viikonvaihteessa. Näytönhaluja riittää enemmän kuin taitoja ja hyvissä olosuhteissa kuivilla teillä valoisina kesäöinä päättyy liian monen nuoren elämä.
Yleisestikin nuorilla kuljettajilla on meihin muihin verrattuna itseasiassa jopa yli kolminkertainen riski kuolla liikenneonnettomuudessa. Viime vuosina kaikista tieliikenteessä menehtyneistä nuoria on ollut lähes vuosittain neljännes ja loukkaantuneistakin kolmasosa.
Tarvitaan siis varmasti erilaisia keinoja onnettomuuksia vähentämiseksi. Niitä on mietitty monissa eri pöydissä ja tehty lukuisia erilaisia kampanjoita. Tuloksia on syntynyt, mutta kuitenkin edelleenkin paljon uhrejakin. Jotain meidän pitäisi siis tehdä paremmin. Miten voisimme esimerkiksi tunnistaa nuoret riskikuljettajat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa? En ole lainkaan varma, että yleisellä ajokoulutuksen lisäämiselle ongelmat ratkaisisivat vaan uskon, että tarvitaan myös erityisesti nuorille riskikuljettajille suunnattuja toimenpiteitä vakavien liikenneonnettomuuksien ehkäisemiseksi.
Tänään saan itse jälleen kerran istua pöytään näiden teemojen ja aiheiden parissa. ”Kilpa-autoilu ei sovi kaduille” -teemalla eli asialla RS-Ajovalistus. Mielenkiintoinen päivä siis luvassa.
Mitä te tekisitte tämän ongelman korjaamiseksi?
…
Kello 17.21 ja kiitokset aamuisen nuorten ajokäyttäytymistä käsittelevän kirjoituksen kirvoittamista kommenteista. Aiheen parissa on siis syytä ja mielenkiintoista jatkaa ja joitain ihan konkreettisiakin ehdotuksia sain. Kiitos niistä.
Loppijärven rahaakeruuhanke I love Loppijärvi on myös kerännyt varsin mukavasti julkisuutta ja saanut hyvän vastaanoton. Rahaa on jo kertynyt tilillemme ja myös pinssikauppa on lähtenyt liikkeelle. Huoli tästä yhteisestä järvestämme on siis iso ja todellakin aiheellinen. Ja on totta, että tällaisia järviä on paljon muitakin niin Lopella kuin Suomessakin ja työtä tällä saralla riittää.
Mielenkiintoinen oli tänään STT:n levittämä uutinen ”sinileväpuomeista”. Jutussa kerrotaan miten veteen ankkuroitavilla puomeilla voidaan sinilevän liikkumista hillitä järvillä. Jopa ihmisiä kannustetaan ostamaan tai itse nikkaroimaan puomeja. Tosin jutussa ei kerrota mitään siitä, että tarvitseeko tuollainen puomittaminen jotain lupia? Uskoisin, että tarvitsee. Aiheesta on mm. Ympäristöministeriön sivuilla ymparisto.fi, missä todetaan mm. että ”Varmista lupa-asiat. Varsinkin suurehkon laiturin, aallonmurtajan tai muun ns. vesirajalaitteen rakentamiseksi saatetaan edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain sekä -asetuksen mukaista toimenpidelupaa tai -ilmoitusta sekä vesilain mukaista lupaa. Erityisesti on huomattava, että maanmittaustoimituksessa rasiteoikeutena saatu tie-, laituri- tai venevalkamarasiteoikeus ei välttämättä oikeuta laiturin tekemiseen.” Yleisesti esimerkiksi yli 10 metrin laitureille tullee hakea vesilain 1. luvun 15 §:n mukaan lupa. En tiedä tarvitseeko, mutta joku voisi selvittää. Voisi ainakin ajatella, että myös tällaisille puomeille tarvittaisiin lupa vaikka sinänsä ajatus onkin varmasti hyvä ja kannettava.
Toisaalta itse kannattaisin ja kannustaisin itse kutakin pohtimaan sitä miten itse ongelmaan voisi vaikuttaa? Ulkopuoliseen kuormaan tontin ja metsän ja peltojen ojista jne. Hyvä, että aihe puhuttaa ja näkyy.
…
Jos vielä päivän päätös täälläkin. Viileampi maanantai-päivä takana ja nyt vielä saunan lämpimään. Itseasiassa tänään tuli kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä kun ryhdyin yrittäjäksi. Yritykseni perustettiin 4.7.2001 ja siitä asti se on ollut toiminnassa. Jossain vaiheessa erittäinkin aktiivisessa ja päätoimisenakin yrittäjänä. Ja tänäänkin yritys elää ja toimii. Tulossa mm. tälle kesälle vielä pääselostajan työt Suomen MM-rallissa Neste Oil Rallyssa ja muutamia muitakin tapahtumia ja tilaisuuksia. Ja aikanaanhan tein kymmeniä ja kymmeniä tv-ohjelmia firmani kautta mm. MTV3:lle Motorforumia ja Neloselle ja Urheilukanavallekin sporttia. Tärkeä osa siis elämääni ollut tämä yrittäjyyskin.
Huomenna yrittäjäystävien kanssa suuntaammekin jokakesäiselle yrittäjämatkalle. Tällä kertaa kohteena Pori ja Rauma. Juhlistetaan samalla hieman minunkin yrittäjäuraa.