Loppijärvi saa jälleen uuden kosteikon.

Blogi, keskiviikkona 13.03.2013

Kotikuntani Lopen nimikkojärvi, Loppijärvi, on voinut viime vuosina yhä huonompi. Kaunis järvemme sairastaa pahan kerran. Parina kesänä olemme nyt toteuttaneet järven hyväksi erityisen kansalaiskeräyksen I love Loppijärvi -rakkaudesta Loppijärveen. Keräysvaroilla on toteuttu erilaisia hoito- ja kunnostustöitä järvellä. Tai oikeastaan siis rahoitettu pitkäaikaisten toimijoiden työtä järven hyväksi. Suurimpana Lopenkylän Osakaskunnan EU-hankkeen niitot ja Sajaniemen kalastuskunnan tekemät niittotyöt Sajaniemen uimarannassa ja Läyliäisten uimarannassa sekä muutamia mökittömien ranta-alueiden niittoja. Nyt rahaa ohjataan ensimmäisen kerran myös pitkään etsimämme kosteikon rakentamiseen.

Tällä viikolla nimittäin käynnistyi Lopen kirkonkylällä Kyyniönlahdella rakennustyöt missä rakennetaan monivaikutteinen kosteikkokokonaisuus. Sen tarkoitus on vähentää sekä kiintoaine- että ravinnekuormitusta Loppijärveen nimenomaan kirkonkylän suunnasta. Samaan aikaan tällaiset kosteikkoalueet ovat arvokkaita myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Kosteikon on tarkoitus olla valmis huhtikuun loppuun mennessä.

”Loppijärven Kyyniönlahteen laskeva puro on merkittävä Loppijärven kuormittaja. Purosta on mitattu korkeita ravinnepitoisuuksia ja se kerää vetensä mm. taajaman hulevesistä ja maatalousalueilta. Ravinne- ja kiintoainekuormitus näkyvät Loppijärven tilassa rehevöitymisenä ja umpeenkasvuna. Monivaikutteinen kosteikko sijoittuu pellon laitamille, jossa oja kulkee niityn ja metsän rajalla tien vieressä. Kosteikolla voidaan vähentää vesistön kuormitusta. Kosteikko muodostuu sekä syvänvedenalueesta johon maahiukkaset laskeutuvat, että matalanvedenalueesta, joka toimii tulvahuippujen tasaajana ja virtauksen hidastajana, ravinnehiukkasten sitojana sekä liukoisten ravinteiden vähentäjänä. Lisäksi kosteikko elävöittää maisemaa ja tarjoaa levähdys- ja pesimäpaikkoja linnuille. Kohde sijaitsee lähellä koulukeskusta, joten sitä on helppo hyödyntää myös opetuskäytössä.”

Me lähdimme I love Loppijärvi -keräyksen tuotoilla osaltamme nyt rahoittamaan tätä rakennustyötä. Hankkeessa ovat mukana Viestejä Vanajavedellä –hanke, Vanajavesikeskus-hanke, Lopen kunta, Loppijärven ystävät ry ja I love Loppijärvi – Rakkaudesta Loppijärveen –kansalaiskeräys. Rakennustöiden urakoitsijana toimii Lopen Maa- ja Vesirakenne Oy, ja työmaata valvoo Lopen kunta.

Kosteikko näkyy tai sen paikka tässä kartassa: Kyyniönlahden kosteikko.

Hieno juttu ja jälleen yksi iso teko ja askel järvemme hyväksi. Suuri kiitos siis hankkeen tekijöille ja puuhaajille. Hyvää työtä jälleen josta me saamme kaikki saamme yhdessä nauttia.

Työtä on tarkoitus meidänkin jatkaa tulevanakin kesänä. Myyntiin tulee tänä kesänä jälleen uusi Loppijärvi-keräilypinssi ja jotain muutakin uutta.

Eduskunnassa tänään todellakin vauhdikas päivä. Kolme valiokuntaa jo takana ja UAV:ssä erittäin mielenkiintoinen pitkä keskustelu pääministeri Jyrki Kataisen ja ulkoasiainvaliokunnan kanssa. Väliin mahtui vielä Ammattisotilas -lehden haastattelu liittyen Kriha-Veteraaniohjelmaan. Aiheesta seuraavassa numerossa isompi, kuulemma lehden pääjuttu.

Niin ja vinkataan teille blogini lukijoille myös hieman jo perjantaistakin. Perjantaina klo 21.00 olen mukana suorassa lähetyksessä tv:ssä Ylellä A-Studio Streamissä. Aiheena tottakai hyvä suomalainen ruoka ja mitä voisimme itsekukin tehdä sen hyväksi.

Pitkä päivä takana. Ei ihan niin pitkä kuin huomenna, mutta hyvän mittainen tämäkin. Tänään valiokunnissa jatkoimme tuttujen asioiden parissa ja niitä tarkoitus saada maaliinkin tässä tämän ja ensi viikon aikana. Ulko- j turvallisuuspoliittisen selonteon kuulemiset vielä jatkuvat meillä niin puolustusvaliokunnassa kuin ulkoasiainvaliokunnassakin. Siis todellakin tänä keväänä saan kahden ison valiokunnan kanssa todellisen tietopaketin TurPoa. Erittäin mielenkiintoista ja todella suuria kysymyksiä ratkottavana ja sellaisia joilla pitkälle vaikutuksiakin. Ulkoasiainvaliokunnassa tänään kuultavanamme oli myös pääministeri Jyrki Katainen ja  se myös yksi näiden valiokuntien sokeri, että saamme aina kaiken EU- ja ulkopolitiikka-tiedon ensimmäisinä ja etukäteen.

Mutta nyt jo Lopella ja kello 19.25. Kiitokset palautteesta liittyen tuohon kotikuntani Lopen Loppijärven kosteikkoon. Välitetään kiitokset täälläkin eteenpäin kaikille jotka olette hanketta olleet eteenpäin viemässä ja puuhaamassa. Väki näyttää todellakin olevan tyytyväistä ja Tykkäys-nappia on painettu monta kertaa.

Huomenna sitten aamusta junalla Tampereelle. Valtion Liikuntaneuvoston Rakentamisjaoston puheenjohtajana minulla huomenna kunnia paljastaa ja palkita vuoden 2012 Suomen Liikuntapaikka. Ei paljasteta vielä. Pidetään jännitystä yllä, mutta sen voin todeta, että jälleen viime vuonnakin ympäri Suomen rakennettiin lukuisia hienoja uusia liikuntapaikkoja ja kymmeniä peruskorjattiin ja saneerattiin. Yksi uusi kohde huomenna saa ykköspalkinnon ja todellakin syystä ja aiheestakin.

 

Kommentit