Hyvää loppiaista!
Tai voisin oikeastaan toivottaa: Hyvää loppiaista Lopelta!
Pitkään nimittäin pohdin sitä, että tämä kotikuntani juhlapäivien ”nimikaima” kannattaisi ja pitäisi jollain tavalla ottaa hyötykäyttöön. Mikä olisikaan parempi juhlapäivä Lopelle kuin loppiainen ja siitä se idea sitten pikku hiljaa jalostui. Loppiaisena on poltettu tulia keskitalven ja pimeyden keskelle tuomaa valoa. Tästä jalostui sitten Lopen Loppiaisen Tulet -tempaus, missä haastoi Facebookin LOPPI-ryhmässä kaikki Lopella asuvat, vapaa-ajanloppilaiset ja loppiaista viettävät mukaan. Kolme vuotta sitten järjestetty ensimmäinen tulitapahtumamme onnistui yli odotusten ja innosti liikkeelle valtavan määrän väkeä. Viime vuonna toisella kerralla – kun teimme tapahtumasta jo perinnettä – tulia oli moninverroin ja -kerroin enemmän ja monien asuinalueiden tai teiden varsilla illasta kehittyi sellainen yhteinen yhdessäolon ja yhteisöllisyyden hetki, kun ulkotulia sytyteltiin.
Tänään kolmannen kerran Lopen Loppiaisen Tulet syttyivät pakkaspäivän iltaa valaisemaan ympäri Lopen ja ennätyksiä tehtiin jälleen. Monien teiden varret saivat kynttilät valaisemaan kulkijoita ja olihan monessa paikassa myös jätkänkynttilöitä, jäälyhtyjä ja ulkotuliakin teiden varsilla ja porttien pielissä. Ja mikä ihanaa myös todella paljon ihmisiä niin jalan kuin potkukelkoinkin kiertämässä ja ihastelemassa tulia. Ja monet myös autoin liikkeellä, sillä tulia oli tälläkin kertaa ympäri laajan pitäjämme ja sen kaikissa taajamissa ja eri kylissäkin palamaan laitettu.
Iso kiitos teille kaikille, jotka jälleen mukaan lähditte! Ja iso kiitos myös teille kaikille, jotka liikkeelle lähditte näitä tulia ihastelemaan. Mukavia kohtaamisia ja juttuhetkiä tulien äärellä ja sitä parasta yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä. Kesäkuntana tunnettu Loppi on siis lämminhenkinen talvellakin.
Loppiainen on meidän kristittyjen vanhimpia juhlia. Itseasiassa jopa jouluakin vanhempi. Loppiaisen viettämisen juuret ulottuvat aina 200-luvulle asti ja silloin päivää vietettiin Jeesuksen syntymä- ja kastejuhlana. Vasta seuraavalla vuosisadalla Jeesuksen syntymänjuhla siirtyi joulukuun 25 päivään. Aiemmin tuo joulupäivä oli ollut roomalaisen voittamattoman auringon juhlapäivä. Nykyisin päivää virallisesti siis vietetään jälleen aina 6. tammikuuta ja itämaan tietäjien muistoksi. Tämän myötä päivää on pidetty myös lähetystyön päivänä.
Ja taisi monessa perheessä tänään myös joulukuusikin saada paluu matkan ulos ja joulukoristeitakin monissa taloissa varmasti tänään pois korjailtu. Vai mennäänkö teillä joulua aina Nuutinpäivään 13. tammikuuta asti?