Lopenlinna 50 vuotta – pihajuhla Lopen vanhimmalla kerrostalolla

Kynästä, tiistaina 25.09.2012

Lopenlinna.

Talon nimi jo kertoo sen ylpeyden mitä tämä talo kohtasi 50 vuotta sitten.

Edelleen talo seisoo Lopella keskeisellä paikalla ja on nähnyt paljon.

Hyvät Lopenlinnan asukkaat ja muut juhlavieraat.

Oli mukava saada kutsu tällaiseen hieman erilaiseen juhlaan. Varmasti juhlan aihetta oli vuonna 1962 kun tämä talokin valmistui.

Ehkä sitä arvoa nosti sekin, että 1950-luvun alusta lähtien kuntamme väkiluku oli ollut jyrkästi laskeva. Huippuvuosi oli 1950, silloin Lopella oli 9 416 asukasta, mutta siitä lähtien kunnan väkiluku laski ollen vuonna 1962 enää 8467. Se on itse asiassa aikalailla saman verran kuin tänäpäiväkin. Mutta pohjalukema se ei ollut. 1970-luvulla painuttiin 7000 asukkaaseen.

Mutta minusta tämä Lopenlinnan hanke kertoi siitä, että Lopella oli uskoa tulevaan. Toivo Lindvall, pankinjohtaja Börje Sarevuo ja rehtori Jukka Lehtinen uskoivat tulevaan ja rakensivat Lopelle ensimmäisen kerrostalon.

Tontti ostettiin kunnalta 625 000 markan hintaan ja 2500 neliön tontille nousi Lopenlinna joka sai ensimmäiset asukkaansa syksyllä 1962. Taloon muuttivat Peurakoski, Aksola, Kallionpää vain muutaman mainitakseni.

Mutta talossa toimi myös nimismiehen kanslia ja sairausvakuutustoimisto. Ruokakauppakin, valokuvaamo Loppifoto, Villen Suutari ja paljon muuta historian vuosien aikana. Ja tänäänkin talo tarjoaa hyvät keskeiset liiketilat kolmelle yritykselle.

Vuosi 1962 oli Lopella muutenkin merkittävä. Vasta toiselle kaudelleen valittu presidentti Kekkonen oli mukana kun senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen sai oman patsaansa kirkonmäen juurelle. Yli 2000 ihmistä seurasi tilaisuutta. Ja tämän talon käyttöönottoa hieman myöhemmin marraskuun 11. päivänä saman vuonna vietettiin Lopen Yhteiskoulun vihkiäisiä. Lopen kuntaa johti silloin kunnansihteeri Erkki Männynoksa. Olavi Sampo aloitti vasta viisi vuotta myöhemmin ja toisen linnan kuntamme sai vasta 70-luvun lopulla kun Olavinlinnaksi kutsuttu uusi kunnantalo otettiin käyttöön.

Mutta vuodesta 1962 lähtien tämä talo on seissyt keskeisellä paikalla Lopen kirkonkylää. Nähnyt sen taantuman, mutta myös nyt uudet kasvun vuodet. Tarkkaillut tästä mäeltä koululaisten elämää ja muista miten oma Mumminikin tuosta Jokiniementien puoleisesta ikkunasta katseli vanhan puukoulun pihamaalle. Siellä me leikimme.

Tämä talo oli siis myös mummolani.

Mutta 50 vuoden aikana Lopella on ehtinyt tapahtua paljon. Voisi oikeastaan sanoa, että kaikki se kehitys mikä on vienyt kuntamme tähän päivään. Lopenlinna sen kehityksen itse asiassa aloitti ja samaan aikaan koulut ja kirjastot yms. kehittyivät ja kunnanjohtajan valinnan myötä kunta muutenkin.

Olavi Sammon ja Voitto Saranevan kunnanjohtaja-aikana kuntamme kehittyi suurin askelin. Kerrostaloja tuli 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa paljon. Itse olenkin oikeastaan sitä ensimmäistä loppilaista kivitalosukupolvea. Synnyin 74 valmistuneessa Viertolanpihassa ja nyt asun viereisessä Viertolanrinteessä perheeni kanssa. Lapseni saavat leikkiä samoissa pihoissa.

Minulla on tänään suuri ilo onnitella Lopenlinnan nykyisiä asukkaita, mutta myös muistaa heitä kaikkia jotka tässä talossa on aikanaan asuneet.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana olen tyytyväinen, että jälleen yli 10 vuoden tauon jälkeen olemme saamassa Lopelle uuden kerrostalon. Teidän viereinen Lopenhovi saa seuraajakseen nyt uuden upean kerrostalon kirkonristeyksen tuntumaan. Itseasiassa tämän talon rakennuttajan Börje Sarevuon tontille. Ympärä siis jollain tavalla siinäkin sulkeutuu.

Uusi kerrostalo Lopelle kertoo siitä, että olemme vahvalla kasvuntiellä. Kuntamme kasvaa itse asiassa nyt kovinta vauhtia koko Hämeessä. Siitä olen iloinen ja tyytyväinen. Katso luottavaisena siis tulevaisuuteen.

Mutta tänään me juhlimme tätä Lopenlinnaa. Haluan tämän tärkeän juhlan, minusta yhden Lopen käännekohdan, muistoksi lahjoittaa teille ja tälle talolle kaksi puuta. Ne osaltaan eläkööt tämän talon kanssa tulevaisuuteen. Toivottavasti nämä omenapuut tullee antamaan syksyn herkkuja tämän talon nykyisille ja tuleville asukkaille.

Lopen kunnanhallituksen puheenjohtajana haluan myös onnitella taloanne myös kuntamme puolesta ja toivottaa talolle hyviä tulevia vuosia ja teille asukkaille tässä talossa hyviä vuosia.

Kommentit