Tänään minulla oli ilo avata Lopen uusi liikuntahalli käyttöön. Avajaistilaisuudessa halli vihittiin myös virallisesti Lastikaksi loppilaislähtöisen ja täällä lapsuudesta aikuisuuteen varttuneen salibandyn maailmanmestarin Ville Lastikan mukaan. Samalla julkistettiin areenan ensimmäinen nimisponsori, kun loppilainen Järki-Saneeraus Eerik Säkkisen johdolla lähti vauhtiin mukaan. Järki-Saneeraus maksaa nimisponsorin paikasta 3000 euroa vuodessa ja tämä on päätetty jakaa lyhentämättömänä stipendeinä loppilaisten lasten ja nuorten liikuntaan. Lastikka Järki -stipendit tullaan jakamaan vuosittain parhaiden urheilijoiden palkitsemistilaisuudessa erillisten hakemusten perusteella. Palataan tähän siis myöhemmin.

Lastikan avauspotku 🙂 Maalissa kunnanjohtajamme Mikko Salmela. Ja sisään meni!
Lastikan avoimet ovet ja avajaiset vetivät tänään kivasti väkeä paikalle. Kuntamme historian yksi suurimpia investointeja valmistui kesäkuussa ja nyt jo muutaman viikon on halli ollut hyvässä ja ahkerassa käytössä. Lastikan sisätilan koko on todella suuri 28×48 eli areena mahdollistaa niin futsalin kuin salibandynkin pelaamisen, mutta myös mm. lentopallon, yleisurheilun ja suurempien tapahtumienkin järjestämisen. Kokoa siis kuvaa hyvin se, että salibandykentän koko on 20×40 eli meillä on kaukalon ulkopuolella nyt tilaa siis keskimäärin 8 metriä joka puolella.
Lastikassa on lisäksi Lopella kaivattu vajaan 50 hengen kahvio ja katsomotilaa ylhäällä vajaalle 20 hengelle ja alhaalla Unisportin kääntyvässä alakatsomossa 200 hengelle. Pukuhuoneet ovat normaalia suurempia ja kaksi niistä on tehty erityisesti esteettömiksi. Lisäksi yksi pukuhuone palvelee Korkeelan pallokenttää ja ulkojään käyttäjiä sekä Isokorkeen hiihto- ja lenkkireittien käyttäjiä ja myös tarvittaessa frisbeegolfaajia.
Eilen avajaisten alla valmistui myös Lastikan ja Isokorkeen parkkialueen ykkösosa. Se toi 50-80 autolle lisäparkkitilaa ns. soraparkkiin. Tätä aluetta laajennetaan ensi vuonna vielä niin, että soraparkkiin tullee mahtumaan jatkossa jopa 150 autoa. Samalla toteutetaan Susa Lehtisen esityksen mukaisesti koirapuiston maanrakennustyöt. Koirapuisto siis tulee suunnitellusti nyt samalla ja samalla vaivalla Lastikan läheisyyteen. Alueelle on nuorisovaltuusto esittänyt myös skeittiparkin rakentamista ja se aloite tulee käsittelyyn ja päätöksentekoon nyt ensi vuoden budjetin yhteydessä.
Hieno avajaistilaisuus Lastikassa. Toin avajaispuheessani väelle myös Ville Lastikan tervehdyksen. Ville ei tänään päässyt mukaan sillä hänen liigajoukkueessa Tampereen Classic on paraikaa viimeistelemässä ennen seurajoukkueiden maailmancupia. Ville terveiset olivat kuitenkin odotetun positiiviset ja kannustavat ja tuttua liikunnan riemua korostamaan.
Iso urakka nyt takana. Tämä oli sellainen minunkin pitkäaikainen haave ja vääntö. Ja täytyy sanoa, että näin syvällä en ole koskaan yhdessäkään kuntamme investoinnissa mukana ollut. Nyt olin. Iso kiitos hallin rakentajille ja urakoitsijoille, suunnittelijoille, kuntamme tekniselle toimelle Tapio Jokelan ja Pasi Träffin johdolla, Lopen liikuntapalveluiden Sari Häkkisen ja Satu Suomalaisen toimesta ja iso kiitos mun luottokaverille tässäkin eli Aallon Ollille.
Olen varma, että Lastikka nyt näyttää monien haaveet. Yli 20 vuotta tätä hallia toivottiin ja siitä keskusteltiin ja etsittiin ratkaisua sen saamiseksi. Nyt ei enää tarvitse pohtia ja esittää, vaan nyt saa pelata ja tehdä.
Liikunnan riemua kaikille, sillä…
Liike on lääke!
Ja huomenna sitten Lastikalla säbäavajaiset ja Lopen LFT:n 25-vuotisjuhlatapahtuma. Käyttöönhän tämä tehtiin.
…
Kotisivujen kuvalatauksen kanssa tekninen ongelma. Kuvia avajaisista löytyy Facebook-sivuiltani.