Lopen oma villapaita julkistetaan vanhankirkon mäellä perjantaina 29.4.2022 kello 18.00. Julkistamistilaisuus on kaikille avoin ja iltaan sisältyy myös hieman muutakin ohjelmaa. Lopen villapaita kantaa nimeä Loppilainen ja kokonaisuuteen kuuluu paidan lisäksi pipo, lapaset ja villasukat. Kokonaisuuden on suunnitellut vaatetusalan ammattilainen ja muotoilija Veera Jussila.
-Lopen oman villapaidan suunnittelu tai oikeastaan haaveilu lähti liikkeelle jo kauan sitten, kun vähän sain itse arvostelua, että miksi itselleni halusin islantilaisen villapaidan enkä suomalaista. Lopulta emme tyytyneet edes vain suomalaiseen vaan halusimme ihan oman loppilaisen villapaidan, kertoi villapaitahanketta vetämään lähtenyt Timo Heinonen.
Joulukuussa kokonaisuudelle löytyi ammattilainen suunnittelijaksi ja pian Facebookin LOPPI-ryhmässä kerättiin epävirallisena ”joukkorahoituksena” innokas porukka hanketta viemään eteenpäin ja rahoittamaan. Myös muutama yritys Lopen Apteekki, Hyvitera ja muutama yhdistyskin lähti hommaan mukaan.
-Paitaan etsittiin ideoita Lopelta ja Lopen historiasta. Vasta paidan julkistamisen yhteydessä ne näette paidassa, mutta sen verran voin paljastaa, että Santa Pirjon mäki valikoitui tätäkin kautta itseoikeutetuksi paidan julkistamisen paikaksi, kertoi Tiina Seppälä.
Loppilaisen kokonaisuus saadaan heti julkistamisen jälkeen kaikkien halukkaiden käyttöön. Mallipaidat tulevat esille myös ainakin Lopen Apteekkiin ja Pelto-Seppälän Mulli & Mallas -tilaravintolaan. Loppilaisen ohjevihkoset saadaan myyntiin myös loppilaisiin lankakauppoihin Kartanoputiikki Punaiseen tupaan ja Lankakauppa Kampin tilalle.
-Mutta tervetuloa vanhakirkon mäelle julkistamistilaisuuteen. Siellä on paitoja jo esillä ja myös kerromme lisää tästä loppilaisten yhteisestä projektista.