Lopen Kokoomuksen 42 ehdokkaan kunnallisvaalijoukkue esiintyi ensimmäistä kertaa yhdessä syksyn viimeisillä markkinoilla torilla. Maalaismarkkinoilla Kokoomus-teltalla riittikin väkeä, kun lähes kaikki kokoomuksen ehdokkaat olivat mukana avaamassa kunnallisvaalikampanjaa. Sirpa Hopearuohon johdolla kokoomuslaiset kuuntelivat korvat höröllään loppilaisten toiveita ja palautetta kotikunnasta.
– Sää lopulta suosi ja väkeä oli hyvin liikkeellä. Meidän ehdokkaista suurin osa oli mukana Maalaismarkkinoilla ja henki oli tässä joukkueessa hyvä, kertoi Lopen Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen.
Heinonen kiittelikin Sirpa Hopearuohoa ja koko ehdokasjoukkoa hyvästä työstä. Vahva yhteishenki näkyi ja ehdokkailla oli hymykin herkessä.
– Paljon kävi väkeä juttusilla. Aiheita oli monia terveydenhoidosta päivähoitoon ja koulukysymyksiin, listasi Saija Grönholm päivän jutun aiheita.
Kokoomus-teltalla koko pitkän päivän oli kuntalaisia tapaamassa mm. yksi listan nuorimmista ehdokkaista vasta 18-vuotias Essi Tuomenoja Vojakkalasta ja koko päivän torilla ja teltalla viihtyivät myös mm. Mira Eriksson, Janne Silvan ja Mika Koski.
– Olimme hieman jakaneet aikaa ehdokkaillemme. Osa oli aamusta heti teltalla ja osa tuli sitten iltapäivästä, kertoi Lopen Kokoomuksen sihteeri Tiina Seppälä, joka itse oli teltalla koko pitkän iltapäivän. Tiinalla riitti myös juttukavereita koko ajaksi kivassa syyssäässä.
– Tottakai kyläkouluasiat puhuttivat ja myös nuorten ja lasten asiat. Me olemme Lopen Kokoomuksessa linjanneet yhdessä että me emme lähde mukaan jatkuvaan kyläkoulujen lopettamiskeskusteluun. Me haluamme turvata elinvoimaiset kyläkoulut ja se onnistuu parhaiten niin että annamme niille työrauhan ja myös kylille rauhan kasvaa ja kehittyä, kertoi Tiina Seppälä.
Kokoomus onkin saanut runsaasti hyvää palautetta siitä, että puolue ei aseta suurempia taajamakouluja ja kyläkouluja vastakkain. Kummillakin on paikkansa ja tilaa Lopella.
– Kun ryhdyin kunnanhallituksen puheenjohtajaksi pari vuotta sitten niin yksi lupaukseni oli, että nyt annamme kyläkouluille työrauhan. Se on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Kyliltä on myyty hyvin tontteja ja kaikkien koulujen oppilasmäärät ovat kasvussa, lisäsi Timo Heinonen ja lupasi, että kokoomus jatkaa samalla linjalla jatkossakin.
– Kyllä meidän tärkein lupaus ja tehtävä on turvata hyvät ja laadukkaat lähipalvelut Lopella jatkossakin. Se vaatii vastuullista toimintaa ja arvovalintojakin.
Lopen Kokoomus avaa vaalikampanjansa virallisesti keskiviikkona 10.10. kun Lopen kirkonkylälle avataan Lopen historian ensimmäinen kuntakahvila.
– Kahvila Korva tulee palvelemaan kirkolla siitä sitten aina vaaleihin ja asti ja luvassa on monenlaista ohjelmaa niin kahvilalla kuin sen pihapiirissäkin. Lisäksi tapahtumia ja juttuja tulee Säästö-Kareille ja muuallekin, paljasti Sirpa Hopearuoho joka vastaa Korva Kahvilan pöyrittämisestä yhdessä Riitta Nylundin, Eija-Riitta Heinosen ja Pirjo Lehtorannan kanssa.