Tällaisen vuoden jälkeen, jotenkin kiitollisuus on vielä enemmän mielessä, kuin normaalisti. Nyt päättyvä vuosi 2020 alkoi vielä varsin normaaleissa tunnelmissa, mutta koronapirulainen muutti vuoden. Meistä monille tämä vuosi on ollut monessa mielessä vaikeimpia. Ei kuitenkaan kaikille. Keskuudessamme, kun elää edelleen Teitä kunniakansalaisia, jotka olette kokeneet elämänne aikana vielä paljon kovempia. Kiitos ja kunnia Teille tänäänkin.
Mutta, tämä Korona kyllä laittoi koko maamme koville. Haluan nyt paikallislehdessämme – Lopen omassa Lopen Lehdessä – erityisesti kiittää kotikunnan vanhustenhoitoa ja terveydenhoitoa. Olette tehneet työtä itseänne säästämättä ja minusta valtakunnallinen toiveenne erillisestä koronakorvauksesta tai -bonuksesta on enemmän, kuin oikeutettu. Toivon, että se toteutuu ja maamme hallitus kantaa tässäkin yhteistä vastuuta.
Sain valtavan määrän myös teiltä kokeneemmilta loppilaisilta viestejä ja soittoja keväällä. Moni koki, että yli 75-vuotiaat laitettiin, jollain tavalla syrjään tai tekemään tilaa muille. Moni koki jääneensä hyvinkin yksin. Onneksi Lopen Seurakunnan ja monien muidenkin vapaaehtoisten auttamisringit kannattelivat yli vaikeimman. Myös moni läheinen koki epäoikeudenmukaiseksi sen, että ei läheisiään päässytkään tapaamaan ja auttamaan. Kyllä teidät kokeneemmat ihmiset laitettiinkin tässä todella koville. Onneksi kokeneempina sen varmasti meitä paremmin jaksoitte kantaa. Kiitollisia saamme teille kaikille olla ja toivon, että nyt olette myös saaneet kaikki peruuntuneet kiireettömän hoidon ja hoivan asiat jälleen kuntoon.
Kiitosta ansaitsette myös te varhaiskasvatuksen ja koulutoimen alaisuudessa työtä tehneet. Nopealla aikataululla loitte aivan uudenlaisen tavan toimia, opettaa ja lapsillemme ja nuorille myös tavan oppia. Teitte työtä enemmän kuin paljon ja kannattelitte monia yli vaikean ajan. Hyvästä työstä kiitosta kertoi myös oman lukiomme erinomaisen menestys valtakunnallisessa lukio vertailussa. Lopen Lukio oli Kanta-Hämeen paras.
Ja kiitosta ansaitsee kyllä kaikki muutkin tavalla tai toisella koronan kanssa uuteen joutuneet. Oliko se etätyötä, oliko se lomautuksia tai työttömyyttä, uuden opettelua tai vain arjesta selviämistä. Onneksi varsin hyvin selvittiin. Mutta tehtävää ja koronavelkaa riittää maksettavaksi vielä pitkään.
Haluan myös erityisesti kiittää teitä vapaa-ajanloppilaisia. Teistä monet joutuivat kohtuuttomaan tilanteeseen Uudenmaan sulun myötä ja mökkikuntaan tulon käytännössä kieltämisen myötä. Osa koki tämän jopa vääryydeksi ja epäoikeudenmukaisuudeksi. Nekin tunteet olivat hyväksyttyjä. Mutta itse toivon, että teistä jokainen kuitenkin olisi sitten matkustamisen jälleen tultua sallituksi kokenut tulonne Lopelle jälleen tervetulleiksi. Näin ainakin itse halusin tehdä ja uskon, että myös kaikki loppilaisista. Teidän panos on myös aivan kiistaton kuntamme elinvoiman ja nykyisten olemassa olevien palveluiden näkökulmasta.
Haluan myös Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana kiittää kuntamme koko henkilöstöä. Kunnanjohtaja Mikko Salmelan johdolla Lopella tehtiin nopeasti tarvittavia toimenpiteitä, joissa toteuttajina olitte te kunnan eri työtehtävissä toimivat. Haluan myös kiittää kuntamme luottamushenkilöitä. Kunnanhallitus puheenjohtaja Asko Niemelän (kesk.) ja varapuheenjohtaja Eeva Pyhälammin (kok.) kanssa toimi poikkeuksellinen ripeästi ja etunojassa. Ja myös koko kuntamme luottamishenkilöväki teki hyvää työtä vaikeanakin vuotena. Yhteistyö oli hyvää ja varsin saumatonta ja myös tehty työ tuloksekasta. Kiitos siitä teille, jotka aikaanne kotikunnan eteen näinkin olette halunneet antaa.
Kiitosta ansaitsee myös maamme hallitus. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla hallitus on toiminut vaikeassa paikassa. Varsin hyvin Suomessa onkin onnistuttu ja toivon, että onnistutaan nyt lopullisessa koronan nujertamisessakin. Yhdessä siinäkin parhaiten onnistumme.
Huhtikuussa Tasavallan presidentti Sauli Niinistö jo totesi, että ”tämä pirulainen on voitettavissa. Me nujerramme sen”. Se on jälleen yhteisen askeleen lähempänä. Viime sunnuntaina EU:ssa ja näin myös meillä alkoi koronarokotukset. Ensin rokotetaan koronaa vastaan eturintamassa toimivat ja sen jälkeen riskiryhmäläiset. Rokotuksen ottaminen on vapaaehtoista, mutta jokaiselle suomalaiselle on rokote varattuna. Itse olen päättänyt, että rokotteen otan heti, kun vuoroni jonossa tulee. Se on tehokaimpia keinoja nujertaa tämä toivottavasti lopullisesti.
Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana olen aikanaan ottanut itse itselleni oikeuden antaa joskus vain luvan olla ihan Lopen uupuneena. Nyt, kun loppiainen, mikä leikkisästi sopii hyvin meidän loppilaisten omaksi juhlapäiväksi on pian ovella, niin nyt ajattelin antaa ihan jokaiselle täällä asuvalle ja täällä aikaansa viettävälle luvan olla hetken ihan vain Lopen uupunut. Villasukat jalkaan ja vaikka hetkeksi pitkälleen.
Voisimme myös Topenolta levittää minusta kaunista loppiaisen tulien perinnettä myös laajemminkin kuntaamme. Sytytetäänkö itse kukin oman kotitien portille pienet ulkotulet tai kynttilät nyt Lopen ja loppiaisen kunniksi? Otatko haasteen vastaan? Kaksi tulta jokaisen portin pieleen.
Kiitos vielä päättyvästä vuodesta ja oikein hyvää uutta vuotta 2021! Yhdessä me olemme vahvimpia.
Timo Heinonen
Lopen Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
kansanedustaja