Laukon Kartanolla on pitkä historia. Kanta-Hämeen Menneisyyden Etsijät ovat tehneet upeita löytöjä alueen varhaisimmista elämästä, mutta onhan itse kartanonkin historia aikalailla ainutlaatuinen ja monenlaisia vaiheita sisällään pitävän ja paljon myös varmasti kätkeväkin.
Tänään kartano on myös upea ja vireä kulttuurin keskus. Museon lisäksi alueella on useampia näyttelyitä ja tänä kesänä myös muotisuunnittelija Jukka Rintala on vahvasti mukana Laukon kesässä. Suuri näyttely kartanon päärakennuksessa, pehtoorin talossa Rintala Shop ja tänään sitten vielä vierailun huipennuksena suuri muotinäytös vuosisataisten puiden alla kartanon puistossa. Esillä uniikkeja iltapukuja ja luomuksia eri vuosikymmeniltä ja myös myyntimallisto hienosti esillä. Siihen lisäksi hieman musiikkia, tanssia ja kaksi hevosta niin uniikki oli myös päiväkin.
Puutarhan pöydät ja penkit täynnä väkeä ja samalla pääsin vielä katsomaan Marita Liulian näyttelyn kartanolla. Hieno kesäpäivä ja täydellinen ohjelma. Kiitos vielä kutsusta Jukka Rintala ja Matti Vaskelainen ja kiitos Laukon Kartanon väelle myös päivästä.
Hellerajaa pitelee edelleen vaikka kello jo yli kahdeksan. Ihanasti aurinko lämmittää selkään. Antaa lämmittää. Nautitaan. Ja kuulemma koko alkavan viikon pitäisi kesähelteiden meidät hemmotella.