Kuvassa kanssasi vasemmalta Keijo Murtomäki, Marko Kiiveri, Elina Laiho, Mia Kiiski ja Kimmo Pykälä.
Tänään aamusta suunnistan jälleen kohti Päijät-Hämettä. Kohteena Hollolan Joulumarkkinat ja siellä paikallisen kokoomuksen glögi ja pipari-teltta. Itse olen paikalla torilla kello 11-12.30 eli toivottavasti mahdollisimman monen kanssa näemme. Tervetuloa mukaan.
Sitten illalla tänään Lopen Yrittäjien perinteiseen Yrittäjäjuhlaan Puotinkulman Timjamiin. Eli päivän ohjelma aikalailla täynnä. Nyt siis Päijät-Hämettä kohden.
….
Jouluglögi-kiertueeni avaus onnistui hienosti, kun pääsin mukaan Hollolan Kokoomuksen teltalle Joulumarkkinoille. Vaikka sää siis oli sateinen ja lämpimän kostean kolea niin ihmisiä oli liikkeellä todella paljon. Joulupukkikin piipahti paikalla harmonikkansa kanssa ja laulu ja jouluinen ohjelma kaikasi niin torilla kuin sisätiloissakin. Keskustelun teemat luonnollisesti talousasioissa ja kuntataloudessa, mutta myös työttömyydessä, lapsilisissä ja myös koulujen arjessa. Monta erittäin mukavaa keskustelua ja jälleen muutama sellainenkin asia johon sovimme vielä palaavamme sähköpostilla ensi viikolla.
Hollolan Joulutori Kokoomus-teltalla siis avasi pienimuotoisen Jouluglögi-kiertueeni. Nyt ainakin tarkoitus glögeillä Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Lopellakin ja myös muutamaan muuhun kuntaan on tullut pyyntöjä ja yritetään nekin saada kalentereihimme mahtumaan. Tavataa siis toreilla ja marketeissa vaalien välilläkin.
Hollolasta sitten Riihimäelle ja siellä muutama tapaaminen ja sitten Feeniksin herkullisen lounassalaatin jälkeen Sydänmaan Puutarhakaupan kautta mökin kautta kotiin. Nyt iltapäivä vapaa ja sitten illalla Yrittäjäjuhlaan.