Lauantai, 26.08.2006

Blogi, lauantaina 26.08.2006

Lauantai aamu ja kello 8. Tänään aamiainen Oulussa vuorostaan. Aamiaisella nopeasti päivän lehdet ja sitten kohti Iinatin rataa. Kuvaamme päivän aikana kauden viidennen SRC-osakilpailun MTV3-kanavalle ohjelmaan Motorforum extra. Illalla lento takaisin Helsinki-Vantaalle, mutta nyt kohti rataa…

Aamun uutiset kertoivat, että Yliopistot aikovat siirtää muissa kaupungeissa olevien laitostensa toimintaa yliopistojen kotikaupunkeihin. Joensuun yliopisto lopettaa uutisten mukaan ainakin kääntäjien ja tulkkien koulutuksen Savonlinnassa, Oulun yliopisto varhaiskasvatuksen koulutuksen Kajaanissa.

Myös Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitosta eli tuota minun itseni käymään OKL:ään saattaa mös odottaa siirto Tampereelle. Lopullista päätöstä siirrosta ei ole vielä tehty. Tällä hetkellä, kuten jo silloin kun itsekin laitoksella opiskelin, niin Tampereen yliopisto tarjoaa mahdollisuuden sivuaineopintoihin myös Hämeenlinnassa opiskeleville, mutta kyse on kuulemma rahasta ja tehokkuudesta.

Tässä on yksi Hämeen tärkeimmistä asioista – asioista mitä pitäisi pystyä yhdessä ja yksissätuumin puolustamaan. Yliopiston poistuminen Hämeenlinnasta olisi suuri menetys koko maakunnalle ja Hämeenlinnan OKL on tunnetusti ollut yksi maamme parhaista ja tehokkaimmista. Tilat ovat ajanmukaiset jne. Poistopäätöksellä olisi myös merkittävät vaikutukset koko Hämeen opettajatilanteeseen ja jatkokoulutukseen. Nyt pitää pitää silmät ja korvat avoinna joka paikassa. Näytönpaikka nykyisille kansanedustajillekin.

Mutta nyt siis töihin…

Lento Helsinkiin Oulusta oli hieman myöhässä. Perillä kone oli kahdeksan jälkeen. Päivä kuitenkin Oulussa meni hyvin. Sää oli oikeastaan aika uskomaton – elokuun viimeinen viikonloppu ja helleraja taisi rikkoutua oikein kunnolla. Radalla oli kuumaa ja aurinko porotti täydeltä pilvettömältä taivaalta. Itseasiassa tänä vuonna on työtä saanut tehdä koko kesän upeissa keleissä. Ei ihan nopeasti tule mieleen keikkaa mikä olisi tarvinnut vetää läpi vesisateessa…

Illalla hotellille ja nukkumaan. Aamusta työpäivä – pitäisi valmistella maanantain kuvaukset ja kirjoittaa Oulun ohjelman käsikirjoitus edittiin valmiiksi. Huomenna illalla vielä hallitusryhmän kokous ja sielläkin pitkä lista. Töitä siis riittää pyhäksikin.

Kommentit