Eilinen ilta meni Helsingissä. Väkimäärästä päätellen suomalaisella taiteella menee hyvin. Mutta vakavasti ottaen hieman sellainen vappukansanjuhla-tunnelma kiusaa tätä Taiteiden Yö -perinnettä. Paljon mielenkiintoista kuitenkin löytyi kirjakaupoista, gallerioista ja kellareista. Valitettavasti vain katutapahtumat jäivät minusta mammuttimaista yli 30 000 henkeä vetänyttä Senaatintorin rocktapahtumaa lukuunottamatta aika vähiin. Sellaista katuteatteria, tanssia ja musiikkia ja muutakin taiteen tekemistä ainakin minä olisin sellaista enemmänkin kaivannut. Ehkä se vanha torstai olisi myös taiteen kannalta parempi? Voisiko puhua Oikeasta Taiteiden Yöstä.
Minulle tulee säännöllisesti liikennettä ja autoilua seuraavana kansanedustaja yhteydenottoja polttoaineista. Keväällähän tein esityksen pienkoneiden polttoaineiden verotuksen uudistamisesta päästöperusteisiksi ja kesällä nostin esille maakaasun ja myös nestekaasun vaihtoehtoina liikenteeseen. Esityksiini sain vastaukset ja asiat ovat edenneet osana suurempaa kokonaisuutta. Nyt Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT selvittää mahdollisuuksia juuri siihen, että voitaisiinko polttoaineverotusta ryhtyä porrastamaan päästöjen mukaan. Tavoitteena nimenomaan edistää ympäristöystävällisten polttoaineiden käyttöä, kuten juuri tuon pienkoneiden erikoispolttoaineen käyttöä. Tulevaisuudessa energiaveron porrastus perustuisi sitten jokaisen polttoaineen hiilidioksidipäästöihin, mutta mikä tärkeintä myös muihin päästöihin. Alustavan aikataulun mukaan asia voisi edetä niin, että vuoden 2010 alussa uusi ympäristöystvällinen sinivihreä ajattelu olisi tässäkin käytössä.
Tänään päivä töiden parissa. Onneksi sitten ilta vapaata.
….
Helsingissä vielä töiden jälkeen kävin hakemassa veljeni tyttärelle helmet kastelahjaksi ja sitten Klaukkalan kautta kotiin. Röykässä pysähdyin Handolinin Taimitarhalle mistä matkaan sain upean Tapionpöytä -kuusen ja Tuuren- ja Taatanpihlajat. Pihatöissä illansuu menikin mukavasti ja kun sääkin suosi niin oli mukava hieman puuhastella. Myöhemmin illalla sitten suuntasimme Riihimäen Granitiin aukion Eloyöhön ja sielläkin tässä säässä oikein hieno tilaisuus. Väkeäkin hyvin liikkeellä ja upeaa ohjelmaa. Kiitokset Apollolle. Itseasiassa muutaman tutun kanssa puhuttiin, että tallaisia musiikki- ja esimerkiksi ulokoilmateatteriesityksiä ja muuta pitäisi Graniitilla olla läpi kesän. Kesälauantaita kuitenkin niin vähän, että voisi helpollakin onnistua ja olla esimerkiksi kaupungilta hyvä piristysruiske keskustatorille. Ohjelmien keksimisessä ei olisi mitään vaikeaa – Nuorisoteatteria, tanssikouluja ja sitten erilaisia musiikkiryhmiä. Voisi kannattaa kokeilla.
Nyt kuitenkin jo myöhä. Huomenna veljentyttären ristiäiset eli nukkumaan.