Eilisilta olikin sitten aivan vapaa. Salama oli rikkonut tv-yhteydet koko mäestä ja se takasikin täydellisen hiljaisuuden lukemisen parissa. Ennen iltaa ehdin hieman talkoilla myös Loppijärven rannassa Pekkalan mökillä. Muutama syksyinen istutus oli kärsinyt talvesta ja niitä korjailin ja sitten valttia pintaan mökin korjauksiin ja sen semmoista. Vielä pitäisi puucee laittaa uuteen uskoon, mutta se saa nyt odottaa, ehkä huomiseen.
Tänään nimittäin ohjelmaa koko päiväksi. Kello nyt kahdeksan ja tässä selailen juuri Hämeen Sanomia ja Aamupostia kahvin lomassa. Aamupostissa ihmetyttää demarien sisäinen kivittely lehden palstoilla. Pitkäaikainen tekijä ja osaaja, kunnallisneuvos Arto Lapiolahti on joutunut erikoiseen tilanteeseen ja nyt sitä ratkotaan sitten lehtien palstoilla. Tänään jälleen vuorossa parjauskirje entisestä kansanedustajasta ja pitkäaikaisesta valtuustonpuheenjohtajasta ja varmasti jatkoa seuraa. Itse en tiedä sen tarkemmin riidan taustoja, mutta tuntuu erikoiselta, että tuollainen asiantuntemus ja kokemus on nyt siirretty sivuun ja sen myötä mies siirtyi keskustan paikalle. En tiedä. Seurataan seuraavia siirtoja.
Mutta kohta siis myös itse Riihimäelle. Riihimäen kokoomus järjestää tänään Graniitin aukiolla kello 10-12 EU-vaalitapahtuman ja paikalla ehdokkaitamme ja paikallisia toimijoitamme ja ohjelmaa ja tarjottavaakin. Kannattaa siis poiketa ja pysähtyä vaikkapa kauppamatkalla. Illaksi olen lupautunut sitten Hämeenlinnaan. Siellä juhlistamme Hämeenlinnan seudun kokoomustoiminnan 90-vuotista taivalta isolla juhlalla Raatihuoneella. Mutta ensin nyt Riihimäelle.
….
Pieni sade ja tihku ei paljoa haitannut Riihimäen kokoomuksen Graniitin EU-vaalitilaisuutta. Munkkikahvit tekivät hyvin kauppansa ja EU-ehdokkaistamme aamupäivällä mukaan ehtivät Sirpa Pietikäinen, Nina Suomalainen ja Joona Puhakka. Mukava tilaisuus ja hyvää keskustelua niin seutukuntamme, maamme kuin Euroopankin asioista. Nyt hetki omaa aikaa ja sitten Hämeenlinnaan.