Lauantai, 21.02.2009

Blogi, lauantaina 21.02.2009

Lauantai-aamu ja se alkaa Mikkelissä. Mikkeliin on aina mukava tulla. Täällä hyvä tunnelma ja paljon tuttuja ja eilenkin illalla vastaanotto oli mainio. Tänään tietenkin paljon myös motorsport-väkeä paikalla kun pian aamupäivällä käynnistyy kauden toinen SM-ralli.

Ahveniston moottorata on ollut keskusteluissa pitkään ja viime aikoina entistä tiukemmin. Itsekin saa aiheesta paljon yhteydenottoja ja olenkin nyt erityisen tyytäväinen, että Hämeenlinnan tuore valtuustonpuheenjohtaja on noustanut esille myös faktoja liittyen rataan. Kiemunki puhui mediassa mm. euroista mitä rata tuo Hämeenlinnaan ja koko maakuntaamme ja totesi myös ”Ahvenistolla voidaan hyvin ottaa samanakaisesti huomioon niin ympäristöarvot kuin lisätä alueen matkailun vetovoimaa”. Olen iloinen Kiemungin kannanotoista ja rohkeusta. Olen sataprosenttisesti samaa mieltä ja itse olen puhunut juuri tuosta rinnakkainelosta mitä tämä päivä monessa muussakin vaatii. Miljoonat eurot mitä rata maakuntaamme ja erityisesti Hämeenlinnaan tuo on sellainen potti mitä kannattaa pyrkiä mieluumminkin kasvattamaan ja siihen pääsemme parhaiten kehittämällä rataa. Kehitystyö 2000-luvulla tarkoittaa myös sitä, että silloin saamme myös melutasoa alennettua myös rakenteilla. Tämä kannnattaisi nyt ottaa yhdeksi kärkihankkeeksi maakunnassamme. Olen vakuuttunut, että nyt rataa pyörittävä Pertti Kurki-Suonio on oikea mies hommaa vetämään ja Pera on mm. jo todennutkin, että ensi kesänä moottoriradan melun tason aleneminen tullaan huomaaman ympäristössä. Juuri näin toimitaan. Hämeenlinnahan on luvannut selvittää tänä vuonna Ahveniston alueen erilaiset kehittämismahdollisuudet ja tässä kannattaa nyt olla aktiivinen.

Mutta nyt aamupalalle ja lehtien pariin ja sitten Mikkelin upeisiin maisemiin.

….

Päivä Mikkelissä päätökseen. Tuossa hieman tunnelmia maalista Kimi Räikkösen osalta. Kimi Räikkönen ajoi todella upean rallin ja oli ajoittain aivan SM-sarjan kuumimman kärjen vauhdissa.

SM Vaakuna rallin voittoon ajoi jo neljännen kerran peräkkäin Jari Ketomaa ja kaksivetoluokan voitti Joonas Lindroos. Mutta aivan mahtava kilpailu ja väkeä ennätysmäärät liikkeellä.

Tänään aamulla ehdin katsomaan onneksi sentään Ykkösaamun kun hyvä ystäväni opetusministeri Henna Virkkunen oli ensimmäistä kertaa siellä. Erittäin hyvä haastattelu ja esillä monta tärkeää asiaa joista itse haluan nostaa esille erityisesti Hennan peräänkuuluttaman opintotuen edelleen kehittämisen. Olen täysin samaa mieltä ja lupaan Hennaa tukea tässäkin hankkeessa. 15 vuotta meni että opintoraha nousi nyt ja siihen siis vaadittiin kokoomus ja keskusta samaan hallitukseen ja toivotaan, että sama kehittämishenki jatkuu tulevaisuudessakin. Ainakin meillä kokoomuslaisilla on siihen halua niin yleisesti opintorahaa korottaen, mutta myös niin kuin opetusministerikin totesi kehittäen sitä myös erityisten lähestymiskulmien valossa. Eli huomioon ottaen mm. perheelliset opiskelijat. Työtä riittää ja hyvä, että tahtoakin.

Mutta nyt siis päivä Mikkelissä pakettiin. Ehdin tavata päivän aikana myös kokoomuslaisia ja myös väkeä Hämeestä oli hienosti liikkeellä. Huomenna vapaapäivä ja ajattelin sen nauttia Lopella HF Autohuolto SM-rallisprintin parissa. En edes muista koska olen saanut vain niin nauttia.

Kommentit