Lauantai, 16.12.2006

Blogi, lauantaina 16.12.2006

Kulttuuriministeri Tanja Saarela joutui vielä aiheesta kertaalleen ryöpytettäväksi ystävyysseurojen rahoista ja opiskelijoiden opintotuista, kun opetusministeriön budjettia ensi vuodelle käsiteltiin Eduskunnassa eilen. Saarelalla ei ollut paljoa sanottavaa, miksi ystävyysseurojen pieniä määrärahoja hän halusi leikata. Saarela keskittyi vai kiittelemään eduskuntaan siitä, että se palautti rahat budjetiin.

Opintotuen korotustakin Saarela piti mahdottomana. Raamit eivät antaneet kuulemma periksi. Toisaalta voi kysyä hyvin ministeri Saarelalta, että eikö hänen tehtävänsä ole juuri miettiä missä rahaa kipeimmin tarvtaan ja korjata niitä kohtia. Eikä keskittyä lehtien palstoilla vain muiden ministerien arvosteluun. Saarelalla olisi ollut mahdollisuudet toisenlaiseenkin ratkaisuun.

Mutta näin se juna etenee ja lupasin eilen hieman palata tuohon Suomen Eu-puheenjohtajakauteen mikä lähestyy loppuaan. Perjantaina viimenen tärkeä kokous päättyi Suomen johdolla Brysselissä ja tämän jälkeen

Suomen EU-puheenjohtajuuden näkyvin osa päättyi perjantaina rauhallisissa merkeissä, kun EU-johtajat lopettivat huippukokouksensa Brysselissä. Huippukokouksen varsinainen anti jäi odotetusti vaatimattomaksi. Ainoastaan jäsenmaat vahvistivat, että EU pysyy tulevaisuudessakin avoinna uusille jäsenmaille, mutta ehtojen täyttymistä seurataan aiempaa tarkemmin. Tämä oli osaltaa vastausta erityisesti Turkin kysymykseen. Laajentumiseen kirjattiin myös yksi lisäkohta, mikä velvoittaa tutkimaan aina uuden mahdollisen jäsenvaltion vaikutuksen Unionin toimintaan.

Pääministeri Matti Vanhanen itse piti Suomen puheenjohtajakautta onnistuneena. Hän antaisi hallitukselleen kaudesta pääosin kiitettävän arvosanan. Kehuja Suomi sai myös Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldtilta, joka oli tyytyväinen mm. Suomen avoimuuspolitiikkaan.

Toisaalta valitettavaa oli se, että monissa Euroopan lehdissä suurimman huomion sai pääministerimme nettitreffit ja tekstiviestillä eroaminen. Toisaalta tällainen kai kuuluu tämän päivän lehdistöön. Suuret ja raflaavat lööpit myyvät. Itse olen tyytyväinen puheenjohtajakauteen ja Vanhasen toimintaan työssään sen johdossa. Toki asioita jäi vielä paljon ratkottavaksikin, mutta senhän me kaikki tiesimme. Nyt johdon käsiinsä ottaa Saksa ja tärkein suururakka Saksalle on varmasti jumiutuneen perustuslakiprosessin organisointi.

Nyt aamunlehtien pariin. Illalla Christmas Tree Challengen Vaahteramäen ratsutallilla. Esteitä siis ohjelmassa.

Operaatio Lumihiutala starttaa!

Tänään käynnistyy myös Autoliitto ry:n vapaaehtoisten Operaatio Lumihiutale. Tämän vuoden joulun liikenneoperaatiossa erityisenä haasteena ovat keliolosuhteet, jotka voivat vaihdella voimakkaasti maan etelä- ja pohjoisosien välillä.

Teknistä apua annetaan 24 tuntia vuorokaudessa kaikkialla Suomessa. Yhteyden Lumihiutaleeseen saa soittamalla Autoliiton ylläpitämään, valtakunnalliseen Autoilijan palvelukeskusnumeroon 0200-8080 (0,99 € puhelu + 0,99 € /min + pvm).

Operaatio Lumihiutale päättyy 1. tammikuuta 2007 klo 22. Tämän jälkeen Autoilijan palvelukeskus jatkaa autoilijoiden palvelua normaaliin tapaan 24h ympäri vuoden. Arvokasta työtä ja muistetaan tarvittaessa käyttääkin ja toisaalta pysähtyä myös itsekin auttamaan jos sellaisiin tilanteisiin tien päällä törmäämme.

….

Päivä mennyt tässä vielä sisätiloissa. Sen verran ratsastustallilla kävin, että hain illan esteradan. Muutama mielenkiintoinen kohta varsinkin ajalla ratsastettavassa uusinnassa. Täytyy miettiä miten ne hoidetaan hyvin ja nopeasti.

Junnujen kilpailu alkaa kello 15 ja meidän kilpailun rataan tutustumisella kello 16.30 ja itse kilpailu starttaa kello 17.00. Tervetuloa katsomaan.

….

Kello 19.40 ja kotiin Vaahteramäen Ratsutallilta. Christmas Tree Challenge on kisattu ja jälleen oli tallinväki laittanut parastaan. Oli upea puffettiteltta ja glögitarjoilut ja väliaikaohjelmaa. Tonttujen rakkaustarina isäntäväen esittämänä. Hieno juttu.

No itse kisa meni nyt paremmin. Vaativampi rata ja vaikeampia lähestymisiä, mutta edistystä on näköjään tapahtunut. Kisan avannut Mari teki heti puhtaan suorituksen ja pitikin kärkipaikkaan melkein loppuun asti. Oma ratsastukseni oli tänään jo lähellä hyvää. Puhdas perusrata ja hyvällä ajalla ja hyvillä hypyillä. Heti perään ratsastetussa uusinnassakin kaikki meni nappiin ja tein suunnittelemani tiukat tiet. Nekin onnistui, mutta sitten tulee se MUTTA. Sarja 11a ja 11b ja siinä beelle hieman liian kovaa ja tuloksena 4 virhepistettä pudotuksesta. Aika maalissa oli kärkiluokkaa, mutta mutta lopulta kolmostila. Kaksi puhdasta rataa ja ne siis edelle. Marin kakkoseksi pudotti lopulta Grönholmin Saija loistoratsastuksella. Muuta yllättäväkin ja tosin turhakin riskinotto perusradalla, mutta loista uusinta. Ajassakin Saija löi minut parilla sekunnilla. Ansaittu voitto Saijalle. Itseasiassa hevosemme Dom Cafée näytti nyt viime kertaisen epäonnen jälkeen olevansa tallin kunkku. Nelosvoitto Dom Caféelle!

Ruusuke tuli sijoittumisesta ja hyvä mieli jäädä nyt ratsastuksesta joululomalle. Ensi viikolla emme tuntia pidäkään, kun koulumme joulujuhla ja tallin isäntäväkikin siellä. Mutta hyvä mieli – joulumieli. Ja vielä kiitos kaikille järjestelijöille mahtavasta illasta.

Kommentit