Lauantai, 16.03.2013

Blogi, lauantaina 16.03.2013

Kaksi viikkoa nyt takana. Vedin todellakin tiukkaan ja fiilis hyvä. Kahvista kovimmat tuskat, mutta ruoka hyvää ja maukasta. Ja vahvisti sen, että tarvitseeko talvella ruokapöydässä välttämättä kaikkea ollakaan. Sesongin mukaan herkkuja pöytään. 

Vaikeinta oli ehdottomasti työpaikkaruokalassa ja toiseksi haasteellisinta löytää 100% suomalaisista jauhoista tehtyä leipää.

Kotiruoka oli helppo tehdä niin kuin olemme jo kauan tehneetkin. Liha ja maitotuotteet löytyvät todella helpolla 100% suomalaista ja myös lisukkeet tuon ns. sesongin mukaan.

Minulla tämä ei lopu tähän. Jatkan hyvän suomalaisen ruuan parissa. En kuitenkaan näin orjallisesti kuin nyt, mutta kaupassa, ravintolassa ja ruokaloissa kyselen jatkossakin suomalaisuuden perään.
Ja voisimme tämän uusiakin joku kerta? Katsotaan sitten onko suomalainn ruoka vallan lisää jalansijaa vai onko kansainvälisyys vallannut ruokakauppaa entisestään.

Haluan vielä kiittää teitä kaikkia yli 2200 mukana ollutta näistä parista viikosta. Jotkut kyselivät mahdollisuutta tulla eduskuntaan käymään. Voisinkin hyvin kutsua teidät joku ilta tässä keväällä piipahtaan. Olisiko tällaiselle suomalaisen ruuan ystävien vierailulle kiinnostusta? Jos tällainen visiitti kiinnostaa niin laittakaapa viestiä timo.heinonen (a) eduskunta.fi. Katsotaan sen jälkeen kiinnostuksen mukaan iltaa ja keksitään ohjelma jossa suomalainen ruoka esillä.

Lauantai valkeni täällä maalla kauniin aurinkoisena. Lopella pakkasyö takana ja aurinkoinen päivä edessä. Nautitaan siis tästä. Tänään myös Janakkalan Kokoomusnaiset juhlivat 65-vuotista taivaltaan. Suuntaan siis Lindellin Riitalle juhlimaan kokoomusnaisten kanssa auringon paisteessa. Ja illalla juhlimaan sitten Sajaniemen suurta miestä eli Laukkasen Jarmoa. Jarmolla torstaina täyteen tuo miehenikä 50 vuotta.

Upea juhlapäivä takana. Ensin juhlat Turengissa Lindellinen huvilalla. Siellä juhlimme siis Janakkalan Kokoomusnaisten 65-vuotista taivalta.  Ihastuttava talo, Janakkalan kokoomuslaisten Päämaja, oli täynnä juhlaväkeä ja oli kunnia ja ilo saada olla mukana. Onnea vielä täälläkin.

Ja sitten ilta ja aina tänne yön tunneille asti Laukkasen Jarmon juhlissa Topenon Maamiesseurantalolla. Olli Kytömäki ja Okalinnut vastasivat juhlien tanssimusiikista ja se bändi ja ääni saa todellakin väen tanssimaan. Ja upeat juhlat muutenkin Jammolla. Majan Herrojen ruokapöydät oli katettu parhailla herkuilla ja ohjelmaa oli standupista itämaiseen tanssiin ja vaikka mihin. Suuri kiitos vielä Jaana ja Jarmo Laukkaselle. ”Siellä kaikilla oli niin mukavaa ja oli ilo saada olla mukana” 🙂

Kommentit