Tuo Aamulehden uutinen Suomen osallistumisesta Naton NRF – nopean toiminnan joukkoihin eli Nato Responce Forceen aiheuttaa ihmetystä. Tai ei siis tieto siitä vaan se miksi ulkoministerimme Erkki Tuomioja ei kertonut ratkaisusta. Aamulehti käyttää muotoa ”Naton vastustajana tunnettu Tuomioja salasi linjanmuutoksensa vaalikampailun ajan”. Näin siis siitä huolimatta, että linjamuutos syntyi jo tammikuussa.
Kyse on siis siitä, että maamme voisi ensimmäisen kerran olla mukana Naton operaatiossa vuonna 2009, jolloin Tanska johtaa NRF-päivystystä. Aamulehden uutisen mukaan Erkki Tuomioja ja Carl Bildt sopivat tammikuussa, että maat suhtautuvat myönteisesti Nato-yhteistyön tiivistämiseen. Näissä joukoissahan on kyse enintään 20 000 sotilaan erikoisjoukosta, joka voidaan käyttää kriisinhallinnassa ja yhteisessä puolustuksessa. Tähän mennessä joukkoja on käytetty muun muassa Pakistanin maanjäristysalueella ja Afganistanissa. Hyvä on kuitenkin korostaa, että Lähi-itään ei joukkoja ole tarkoitus lähettää.
No katsotaan mitä asiassa tapahtuu. Kyse siis odotetusta asiasta, mutta ihmetystä toki hieman aiheuttaa tuo Tuomioajan tapa hoitaa asia ja tietämättömyys siitä miten syvälle päätös maamme vie. Katsotaan mitä hän itse asiasta toteaa tai tiedottaa. Siihen on varmasti aihetta.
Tänään itselläni kotipäivä. Käyn päivällä paikallisen Lopen 4H:n juhlissa ja sitten illalla Riihimäen Teatteriin. Tilaisuuksia siis riittää. Eilen illallakin vielä ajelin käymään Sedu Koskisen uudessa Royal Onnelassa, mihin sain kutsun. Upea paikka Helsingissä ja oli mukava nähdä myös uusia Helsingin tuttuja.
No tänään kuitenkin myös hallitusneuvottelut jatkuvat Helsingissä Säätytalossa. Talouskysymykset ja energiaratkaisujen kirjaaminen ovat esillä tänään ja ainakin talouskysymykset varmasti neuvottelujen loppuunkin asti. Energiakysymyksissäkin hankausta varmaan syntyy. Ydinvoima ja vesivoiman lisärakentaminen ovat vaikeita kysymyksiä ainakin vihreille ja osalle muistakin.
Tänään työtä jatketaan kaikilla eri rintamilla eli johtoryhmä kokoontuu haasteellisimpien asioiden pariin ja eri työryhmätkin jatkavat työtään pohjaesityksien parissa. Näyttää siltä, että osan ryhmistä esitykset alkavat jo olla hyvinkin pitkällä. Niin mielenkiintoista oli lisäksi vielä tuo eilen illalla julkiseksi tullut tietoa sovusta ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksista. Näissä uuden hallituksen ja kuulemma myös presidentin hyväksymissä linjauksissa määritellään esimerkiksi Nato-yhteistyölle selkeät säännöt.
Kaiken pitäisi siis olla maanantaina valmista. Silloin me kokoomuslaiset kokoonnumme Finlandia-talolle ryhmäkokoukseen ja paikalla on myös puolueemme puoluevaltuusto ja -hallitus. Tällöin tehdään lopullisia ratkaisuja.
….
Tänään kävin onnittelemassa 70-vuotias Lopen 4H-yhdistystä. Lopen Kuntalalla oli väkeä mukavasti liikkeellä ja auringonpaisteessa saimme rakentaa jälleen linnunpönttäjä ja nauttia hyvistä tarjoiluista. Itse vein 4H:lle lahjaksi yhden tapani mukaan puu. Serbiankuusi metrin mittainen löytänee paikkansa jostain 4H:lle tärkeästä paikasta ja kiva sitten seurata miten uusi puu kasvaa ja minkä kokoinen se on kun yhdistys juhlii aikanaa esimerkiksi toimintansa 100-vuotistaivalta.
Nyt F1:sten aika-ajot ja samalla täytyy täydentää tietoa. Päivällä ulkoministeri Erkki Tuomioja totesi, että Suomi ja Ruotsi eivät aio osallistua Naton nopean toiminnan joukkojen päivystysvuoroihin, mutta ovat valmiita harkitsemaan osallistumista Naton nopean toiminnan joukkojen operaatioihin. Tuomiojan mukaan yhteisestä linjasta on sovittu viime viikkojen aikana. Päätökset osallistumisesta tehdään operaatio kerrallaan. Ulkoministeri kiistää kuitenkin, että maat aikoisivat osallistua nopean toiminnan NRF-joukkojen päivystysvuoroihin. Näin asiaa täydensi tänään MTV3:nen.
Asiahan nousi esille nyt viikonloppuna, kun Turun Sanomat ja Aamulehti ja uutisoivat asiaa. Lehtien mukaan Suomi ja Ruotsi ovat sopineet yhteisestä linjasta asiassa ja lehdet syyttivät Tuomiojaa myös asian salailusta. Lehtien mukaan ulkoministeri Tuomioja piti päätöksen kuitenkin salassa vaalikampanjan ajan.
….
Tänään illalla olin katsomassa Riihimäen Teatterissa Aleksis Kiven ja Anton Tsehovin KIHLAUS – KOSINTA – JOUTSENLAULU -ensi-illan. Loistavat tekstit ja loistavia näyttelijöitä. Täytyy myöntää, että monessa paikassa tuli mieleeni hyvä ystäväni, nyt jo edesmennyt, Juhani Peltonen. Kuka tuntee – niin tietää.
Vierailijana nyt vielä esiintynyt Esko Rissanen oli kerrassaan loistava – kaikessa tekemässään. Maija Siljanderin roolisuorituksesta Kosinnassa myös pidin ja kyllä Jani Johanssonkin oli maininnan arvoinen. Puvustuts oli onnistunut ja tunnelma lavalla oli kutkuttavan aito. Hyvää työtä minusta. Kaksi tuntia Kiveä ja Thehovia – kannattaa käydä katsomassa.
Teatteri on kyllä aina sellainen paikka mihin mielellään menee. Odotan jo innolla kesäteatterikautta. Luonnollisesti Lopen Kesäteatteri on traditio ja aina takuuvarmaa, mutta ensi kesälle odotan kyllä innolla myös Suomenlinnan kesäteatterin Tuntematonta Sotilasta. Mika Myllyaho ohjaa klassikon ja rooleissa nähdään myös Riihimäen Aku Hirviniemi ja joukko nuoria uusia näyttelijöitä. Heitä aina mielenkiintoinen katsoa. Varataanpa kalenteriin. Niin ja tänään kuulin, että Riihimäelläkin… No antaa olla.