Lauantai, 13.12.2008

Blogi, lauantaina 13.12.2008

Tänään on Kokoomuksen Suuren Joulutuuletuksen aika. Koko eduskuntaryhmämme jalkautuu kotikunnissa ja omissa vaalipiireissä glögikattiloiden kanssa kuuntelemaan ja keskustelemaan. Tapahtumia on niin Helsingissä, Vantaalla, Turussa, Raisiossa, Tampereella, Rovaniemellä ja Jyväskylässä jne. Yhteensä 17 eri paikassa ja mukana kaikki kokoomuslaiset kansanedustajat. Itse olen mukana Hämeenlinnassa yhdessä Koskisen Jarin kanssa Green Laurellissa kello 10-12 eli olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä niin poiketkaahan glögille ja juttusille.

Loppuviikon kovana uutisena täytyy pitää sitä, että EU:ssa päästiin nyt sopuun laajasta ilmastopaketista. Sopimuksella leikataan EU-maiden hiilidioksidipäästöjä merkittävästi ja lisätään samaan aikaan uusiutuvaa energiaa. Merkittävää on myös se, että nyt myös Lissabonin sopimus on etenemässä ja suuresta talouden elvytyspaketista löytyi myös sopu. Tavoitteena on, että noin 1,5 prosenttia jäsenmaiden bruttokansantuotteesta käytetään talouden elvyttämiseen. Palaan tähän aiheeseen varmasti vielä useampaankin kertaan. Nyt en ehdi tämän laajemmin, kun glögipannut jo odottavat. Että kaikki on sitten valmista kun väki lähtee jouluostoksille. Kokoomus siis kuuntelee aina – ei vain vaalien alla. Se on iso ero.

….

Kokoomuksen suuri Kokoomus Kuuntelee Glögipäivä on tänään saanut väen liikkeelle ympäri maan. Me olimme Koskisen Jarin kanssa Hämeenlinnassa torin kupeessa Green Laurell kahvilassa ja väkeä riitti koko kaksi tuntisen kivasti. Glögi ja piparit tekivät kauppansa, mutta monella myös terveisiä eduskuntaan. Esillä mm. terveydenhuollon asiat, koulujen luokkakoot joille nyt ensimmäistä kertaa siis valtakunnallisesti ollaan jotain tekemässä sekä metsä- ja perintöverotus. Muun muassa nämä. Mutta ennen muuta oli hienoa tuo joulutunnelma mikä Hämeenlinnassa oli. Väki oli ostoksilla. Osa nauttimassa vain touhusta ja huiskeesta ja torilla ja Reskallakin väkeä ja kojuja riitti. Samanlaista mukaa viestiä myös muilta paikkakunnilta ja kokoomuksen glögitempaus on otettu loistavasti vastaan. Tällaisia juttuja pitää saada lisää oli muutamien kommentit. Me teemme niin. Tämä on meille uusi politiikan teon asenne – ei siis mikään vaalikampanja.

Mutta nyt siis kiiruhdettava Vaahteramäen Ratsastuskoululle. Tänään Christmas Tree Challenge estekilpailumme päättää vuoden kilpailusarjan ja luvassa hauska tallin kisa nyt siis jälleen esteiden kanssa. Dom Cafe kanssa olemme valmiina.

Kommentit