Lauantai, 13.09.2008

Blogi, lauantaina 13.09.2008

Aikainen aamu tänäänkin. Vapaapäivä, mutta tänään tarkoitus suunnata Hyvinkäälle seuraamaan rallicrossikauden päätösosakilpailua. Aikanaan itse aloitin uuden SRC-sarjan pääselostajana ja tein sitä muutaman vuoden ja sitten samassa sarjassa tv-toimittajana ja vielä viime kaudellakin kävin selostamassa finaaliviikonlopun. Nyt sarjalla on uusi mainio toimiva selostaja niin on kiva itse vain mennä nauttimaan ja katsomaan huikeat kylkikosketukset ja väännöt Vauhtipuistoon. Näyttää siltä, että sääkin suosii finaalia.

Tänään vietetään myös valtakunnallista Auton päivää. On hyvä, että pitkien etäisyyksien maassa nostetaan esille myös se välttämättömyys. On yksinkertaisesti tosiasioiden kiistämistä puhua yksisilmäisesti julkisenliikenteen puolesta ja yksityisautoilua vastaan. Itse tiedän hyvin miten jo 80 km päässä Helsingistä 20 kilometriä sivuun pääradalta ja kolmostieltä ei kovin helppoa ole tulla toimeen ilman omaa autoa, jos töihin on pakko mennä ja kotiinkin tulla. Toki useamman tunnin työmatkauhrauksella voi julkisillakin homma onnistua, mutta ei todellakaan heposti. Ja puhumattakaan paikoista muuallapäin Suomea. Itse olen vankkumaton julkisenliikenteen puolestapuhuja ja olen tyytyväinen, että maamme hallitus nyt ensimmäistä kertaa panostaa merkittävästi julkisenliikenteen kehittämiseen. Tuki ohjataan suuriin kaupunkeihin missä sillä on saavutettavissa isoimmat hyödyt niin ihmisten kuin luonnonkin kannalta. Tämä on oikea ratkaisu. Seuraava askel pitää olla sitten tukien lisääminen myös laajemmin koko maahan, mutta samaan aikaan myös oman auton käytön turvaaminen mm. työmatkavähennystä kehittämällä.

Tänään vietettävän Auton Päivän tarkoitus on siis nimen omaan tuoda esille auton merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Ja nyt teemana erityisesti vastuullinen autoilu, jossa vastuuntuntoinen autoilija huomioi autoilun vaikutukset ympäristöön ja pyrkii minimoimaan ne. On olemassa monta pientä juttua jolla voimme itsekukin näin toimia lähtien ennakoivasta ajosta jo nykyautoillamme ja sitten seuraavia autoja hankkiessamme kiinnitämme yhä enemmän huomiota auton päästöihin – muihinkin kuin hiilidioksidiin. Liian usein puheissa ja teoissakin unohdetaan kaikki muut. Auton Päivä järjestetään nyt jo kahdennentoista kerran – ja joka vuosi vastuullisemmin. Ajatellaan tänäänkin asiaa näin. Ei tuomitsevasti – vaan yhteisenä haasteena ja yhteisenä tahtona.

….

Päivä meni tänään siis aamusta aina iltaan asti Hyvinkään Vauhtipuistossa. Rallicrossikausi saatiin päätökseen upeassa säässä ja taistelut olivat rehtejä, mutta kovia. Eduskuntaryhmästämme myös Harkimon Leena oli mukana seuraamassa kilpailua ja ennen muuta jännittämässä miten velipoika – nelinkertainen Euroopanmestari – Matti Alamäki divisioona ykkösessä pärjäsi. Ei voittoa tänään, mutta hienoa taistelua. Erityisen tyytyväinen oli Martti Simosen voitosta. Se ei tänään mestaruuteen riittänyt, mutta osakilpailuvoitto oli enemmän kuin ansaittu. Kaiken kaikkiaa hieno päivä ja kausi osoitti sen, että Suomen rallicrossi on Pekka Mustakalliolla hyvissä käsissä. Sarja voi hyvin ja tulevaisuus on valoisa. Toivotaan, että saamme pian Suomeen jälleen EM-osakilpailunkin ja myös kunnollisen rallicrossradan Ruotsin ja muun Euroopan tapaan. Nämä Suomen jokamiesluokkaan lähinnä suunnitellut radat ovat auttamattomasti liian hitaita tämän päivän crossiin.

Kommentit