Lauantai, 06.06.2009

Blogi, lauantaina 06.06.2009

Tänään kokoomuksen yhdistykset ja EU-vaaliehdokkaat järjestävät toista sataa erilaista EU-vaalitilaisuutta ympäri Suomenmaan. Koko viikonloppuna tilaisuuksia on yhteensä yli 180 ja mukana luonnollisesti mm. Jyrki Katainen, Alexander Stubb, Taru Tujunen, Jyri Häkämies, Anne Holmlund, Paula Risikko, Suvi Lindén Jan Vapaavuori, Henna Virkkunen, Sampsa Kataja, Ben Zyskowicz, Jukka Mäkelä ja Marja Tiura.

Eli koko meidän puoluejohto, ministerit ja kansanedustajat käärivät vaaliviikonloppuna hihat ja jalkautuvat kentälle kuuntelemaan suomalaisia sekä välittämään viestiä siitä, miksi Euroopan parlamenttiin tulisi valita ehdokkaita, joilla on intoa, tietoa ja taitoa.

Tässä nuo tämän päivän eli LAUANTAIN 6.6. – MINISTERIRYHMÄN, PUOLUEJOHDON JA KANSANEDUSTAJIEN TILAISUUDET:

* Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen Uudellamaalla:
Klo 10-10.30 Hyvinkää, tori.
Klo 11-11.30 Järvenpää, tori.
Klo 12-12.30 Tuusula, Hyrylä Marianlinna (Hyrylänk. 8).
Klo 13-13.30 Vantaa, Tikkuraitti.
Klo 14-14.30 Hki, Elielinaukio (Rautatieasema)

* Ulkoministeri Alexander Stubb Uudellamaalla ja Pirkanmaalla:
Klo 11-11.30 Espoo, Tapiola, Stockmannin edusta.
Klo 18-18.30 Tampere, Hei, me pelataan ulkopolitiikkaa -peli-ilta Paapan Kapakassa (Koskikatu 9).

* Puoluesihteeri Taru Tujunen Uudellamaalla:
Klo 11-13 Porvoon tori.

* Sisäministeri Anne Holmlund Satakunnassa:
Klo 11 Pori, tapahtuma-aukio.

* Puolustusministeri Jyri Häkämies Pohjanmaalla:
Klo 10-11 Kannus, Kannuksen tori.
Klo 12-12.30 Kokkola, Roosin kauppahuoneen markkinat (Isokatu).
Klo 13-14.30 Pietarsaari, kävelykatu.

* Viestintäministeri Suvi Lindén Pohjois-Pohjanmaalla:
Klo 9.15-10 Oulun Kauppahallilla eurokorvakahvila.
Klo 10-10.30 Rotuaarilla eurokorvakahvilassa.

* Peruspalveluministeri Paula Risikko Pohjanmaalla:
Klo 10-12 Seinäjoki, kauppatori.

* Asuntoministeri Jan Vapaavuori Hämeessä:
Klo 15-16, Janakkala Puuhamaa (Tervakoski).

* Opetusministeri Henna Virkkunen Etelä-Karjalassa:
Klo 9.30-10.30 Lappeenrannan satamatori, Kahvila Kafiina.
Klo 11-12 Imatran kävelykatu (Imatran kesän avaus).

* Kokoomuksen varapj. Sampsa Kataja Satakunnassa:
Klo 11-13 Pori, tapahtuma-aukio.

* Kokoomuksen puoluevaltuuston pj. Jukka Mäkelä Uudellamaalla:
Klo 10-12 Espoo, Espoonlahti, Kauppakeskus Lippulaiva.
Klo 12.30-15 Espoo, Tapiola, Stockmannin edessä.

* Eduskuntaryhmän varapj. Petteri Orpo Varsinais-Suomessa:
Klo 11-13 Turun kauppatori.

* Eduskuntaryhmän varapj. Marja Tiura Pirkanmaalla:
Klo 14-15 Lempäälä, Ideapark, Linkosuon kahvila.

* Eduskuntaryhmän varapj. Ben Zyskowicz Helsingissä:
Klo 10-10.45 Helsinki, Elielinaukio.
Klo 11-11.45 Hki, Itäkeskus.
Klo 12-14 Hki, Elielinaukio

Lisäksi Kokoomuksen kansanedustajat jalkautuvat la:na 6.6. kentälle seuraavasti:

* Sanna Lauslahti:
Espoon Tapiola klo 11.

* Lyly Rajala:
Oulun Rotuaari klo 12-14.

* Arto Satonen:
Klo 9-12 Vammalan tori.
Klo 14-15 IdeaPark, Lempäälä.
Klo 18 alk. Paapan kapakka, Tampere.

* Petteri Orpo:
Turun torilla ja keskustassa klo 11 alk.

* Harri Jaskari:
Klo 13 Ideapark, Lempäälä
Klo 18.00 Paapan kapakka, Tampere.

* Sari Sarkomaa:
Järvenpään torilla klo 10-10.40.
Tuusulan torilla klo 10.55-11.30.
Espoonlahdessa, kauppakeskus Lippulaivassa klo 12.10-12.50.
Espoon Tapiolassa, Kokoomuksen teltalla Stockmannin aukiolla klo 13.05-13.45. Hgissä, Narinkkatorilla klo 14-15.30.

* Tapani Mäkinen:
Klo 10-11 Keravalla
klo 12.30-14 Vantaalla Tikkuraitilla

* Kimmo Sasi:
Lempäälän Ideaparkissa klo 13
Paapan Kapakassa Trella klo 18 alk.

* Anne-Mari Virolainen:
Klo 10 Turun torilla.
Klo 11.15 Tarvasjoen kesämarkkinoilla.
Klo 12.15-13 Liedon S-Marketilla.

* Hanna-Leena Hemming:
Espoon Tapiolassa klo 11-13.30.

* Arja Karhuvaara:
Hgin Kolmella sepällä klo 17-19.

* Reijo Paajanen:
Lappeenrannassa klo 9.30-10.30
Imatralla klo 11-12.

* Timo Heinonen:
Ypäjällä Finnderby-tapahtumassa klo 12-16.

* Ilkka Viljanen:
Lahden torilla klo 11-13.

* Raija Vahasalo:
Kirkkonummen Prismalla klo 10-13
Espoon Tapiolassa klo 13-15.

* Lenita Toivakka:
Klo 10-12 Mikkelin torilla ja iltapäivällä Graanin kauppakeskuksessa Mikkelissä Prisman ja Citymarketin edessä.

* Heikki A. Ollila:
Lempäälän Ideaparkissa klo 12-13.

* Pertti Salolainen:
Helsinki, Itäkeskuksen Cafe Faster klo 11-12.

Niin ja lisäksi Eurokorvakahviloita on noussut mm. Askaisiin, Espooseen, Haminaan, Heinolaan, Helsinkiin, Jalasjärvelle, Joensuuhun, Jyväskylään, Kannukseen, Kiiminkiin, Kokkolaan, Kotkaan, Kuopioon, Kuusamoon, Lapinlahdelle, Lempäälään, Loimaalle, Muhokselle, Ouluun, Padasjoelle, Pietarsaareen, Pudasjärvelle, Pälkäneelle, Raumalle, Reisjärvelle, Ruukkiin, Saloon, Sastamalaan, Seinäjoelle, Sulkavalle, Tarvasjoelle ja Turkuun. ELi kahvipannu on monessa kiinteässäkin kahvilassa kuumana ja uskokaa tai älkää niin meidän 20 EU-ehdokkaalla on jo takana 600 eri tapahtumaa ja vielä tänä viikonloppuna nuo 180 loppukiriä.

Eli ei muuta kuin rohkeasti mukaan. Kahville, juttelemaan, tapamaan ja väittelemään, kannustamaan ja ohjeistamaan. Meidän tapahtumissa saa puhua mistä vaan niin ulkopolitiikasta kuin säästäkin. TERVETULOA!

Itse suuntaan tänään siis Lounais-Hämeeseen. Pääpaikkanani Ypäjän Hevosopisto ja vuosittainen suuri Finnderby tapahtuma.

Juuri 10.03 sain tietoa Lahdesta, että myös siellä Kauppakeskus Triossa tänään 10-15 tapahtuu. Lahdessa kova tsemppi päällä ja tämä onkohan sitten jo 181. tapahtumamme tälle viikonlopulle ideoitiin vasta eilen illalla loppukiriin. Niin sitä pitää. Mutta nyt minä kohti Hämeen toista reunaa – Lounais-Hämeeseen.

Kello 22.37 ja aika kiittää tästä päivästä. Kylmä päivä takana. Uskomatonta, että autonmittari näytti päivällä vain muutamaa lämpöastetta ja ystävä nauroikin, että mökkinsä pihassa heidän auto oli varoittanut liukkaasta tiestä. Syy siis se, että ilmanlämpötila oli alle neljä astetta aamupäivästä. Taisi olla myös historian kylmin Ypäjän Finderby ja täytyy sanoa, että hevosia ja ratsastusta on aina nautinto katsella, mutta tänään oltiin enää aika vähän plussalla siinäkään. Tosin oli Mannerheim kisan yhteydessä mukava tavata tuttuja mm. Hevosopistolta ja Suomen Ratsastajaliitosta ja jonkin verran myös työasioita siis esillä. Tarkoitus syksyllä tehdä vielä varsinainen vierailu oppilaitokseen ja sen paikkoihin ja toimintaan ja toivottavasti yhdessä opetusministerimme Henna Virkkusen kanssa, joka hänkin on hevosihmisiä.

Ypäjältä Lounais-Hämeestä sitten Jokioisten kautta Janakkalan Tervakoskelle yhdessä asuntoministeri Jan Vapaavuoren ja paikallisten kokoomuslaisten kanssa. Puuhamaa viettää juhlavuotta ja tänä vuonna kunnan Kissanpäivät pidettiin tämän takia avoimin ovin Puuhamaassa. Kylmä sääkään ei menoa haitannu ja väkeä oli valtavasti liikkeellä ja tottakai myös hienosti kokoomusväkeä janakkalalaisten johdolla. Paljon myös tuttuja ja myös äänestäjiäni jotka tulivat varta vasten tapaamaan ja juttulemaan. Tällainen suora palaute – ruiskukat ja risutkin – aina mieleeni. Siitä ja niistä oppii parhaiten.

Nyt siis jo takana päivän kaikki Kokoomus Kuuntelee –tapahtumat ympäri maan. Uskomaton määrä tapahtumia ja tilaisuuksia ja sellaista EU-vaali-intoa ja talkoilua mitä en koskaan ennen ole EU-vaalien yhteydessä nähnyt. Olen todella iloinen miten väkemme jaksaa vaaleista toisiin tehdä ja puuhata ja se myös sitten on näkynyt tuloksissakin vaalipäivinä. Näin uskon tapahtuvan huomennakin, kun varsinainen EU-vaalipäivä koittaaa.

Kommentit