Lauantai, 02.05.2009

Blogi, lauantaina 02.05.2009

Tänään EU-vaalikiertueemme jatkuu. Tänään olen itse kampanjoimassa vuorostaan yhden aivan erinomaisen ehdokkaamme Ukko Metsolan kanssa Päijät-Hämeessä. Aloitamme Kokoomus kuuntelee -päivän jo kello 10-11 Orimattilassa Kahvila Marengissa ja puoliltapäivin kello 12-13 olemme Lahdessa Sinuhe Cafessa. Toivottavasti mahdollisemman monen kanssa tänäänkin ehdimme jutella. Ukkoon kannattaa ehdottomasti tutustua myös netissä www.ukkometsola.fi. Aivan erinomainen ehdokas, joka tullee yllättämään vielä aika monen.

Mutta nyt kohta jo Päijät-Hämettä kohden. Iltapäivällä sitten yritän ehtiä vielä ratsastuskilpailuihin. Toivotaan, että kellokin sen suo minulle.

Tänään päivä EU-vaalitunnelmissa Päijät-Hämeessä. Olen päättänyt jälleen ahkeroida tämän kevään vaalien parissa vaikka en itse ehdokkaana olekaan. Tiedän miten isosta urakasta kyse ja silloin kaikki apu on aina tervetullutta. Tänään kampanjoin Ukko Metsolan joukkojen kanssa Päijät-Hämeessä ja Uusi Lahti -lehden mainos oli todellakin huomattu. Moni tuli myös minua niin Orimattilassa kuin Lahdessakin varta vasten tapaamaan ja munkit lopuivat Lahden Sinuhe Cafesta jopa kesken. Eipä olisi uskonut sellaista suosiota. Se ehkä kertoo siitä mihin Ukkokin tähtää ja itse olen päivä päivältä vakuuttuneempi, että yllätys on lähellä. Jatketaan siis loppuun asti ja lupasin myös Ukon teaminkin kanssa vielä ennen kesän Eurovaaleja kampanjoida itsekin. Olen myös varaillut kalenterista päiviä ja iltoja monelle muullekin EU-ehdokkaallemme ja haluankin tehdä työtä nyt täysillä koko upean joukkomme eteen. Valitetaan heistä sitten ketkä tahansa neljä Europarlamenttiin niin tiedän, että lähetämme sinne vain parhaita voimia.

Lahdesta sitten suoraan Lopelle ja kovaa vauhtia Vaahteramäen Ratsastuskoululle. Tänään oli vuoden ensimmäiset kouluratsastuskilpailut ja tänään myös otin urani ensimmäisen koulukisavoiton. Ei aivan nappi ratsastus, mutta voitto kuitenkin. Yksi isompi virhe ratsastajalta, mutta huippupisteitä monesta kohdasta. Nyt voisin sanoa, että aikalailla hieno fiilis. Tiukka treeni ja puurtaminen ei ole siis mennyt hukkaan. Taakse siis jäi moni pikkutytöstä asti ratsastanut. Itsehän aloitin vastan aikuisiällä ja aivan harrastuspohjalta ja pohjalla edennyt. Mutta tykkään näistäkin ja ennen muuta tallimme loistavasta tunnelmasta. Se mulle se juttu. Hevosten lisäksi.

Kommentit