Viime vuoden elokuussa 2023 Lopella toteutui meidän yksi pitkäaikainen – yli 20 vuoden haave -, kun saimme valmiiksi uuden liikuntahallin. Uusi liikuntahalli nimettiin loppilaisen salibandyn maailmanmestarin ja moninkertaisen Suomenmestarin Ville Lastikan mukaan Lastikaksi ja nyt nimi on jo vakiintunut nimi kaukalon pelitapahtumien lisäksi myös pelipaikkana ja tapahtuma-areenana.
Viime viikonloppuna, laskiaissunnuntaina, Lastikka isännöi toistaiseksi korkeatasoisinta sarjapeliään, kun Hyvinkään SCH toi oman Suomensarjan ottelunsa Lopelle. Hyvinkään Martinsali oli presidentinvaalien käytössä ja Lopelta löytyi nopeasti korvaava kenttä SCH Hyvinkää – Kuopion Welhot ottelulle.
Keräsimme pian pienen sponsoriporukan matsia mahdollistamaan eli iso kiitos Tero Heikkilälle Muottikadun Huollon kanssa, Elias Koukulle K. Koukku Oy:stä ja Loppi-Hovin Hapille. Nelistään päätimme maksaa hallin vuokran ja itse tapahtumaan toteuttamaan saimme mukaan Lopen Floorball Teamin eli LFT:n P12 ja P13 -joukkueet vanhempineen. Junnujoukkueet vastasivat tapahtuman puffeteista, vapaaehtoisesta lipunmyynnistä, pallo- ja kaukaloporukasta ja monesta muustakin. Mukaan talkoisiin lähti myös nuoria mm. Silja Saranen ja Essi Joutsi ja pian meillä oli kasassa valmis tapahtumaorganisaatio. Ison urakan junnujoukkueiden kanssa tekivät Johanna Kuoppamäki ja Satu Suomalainen ja siitähän sen syntyi.
Lisäksi Tero Heikkilä tuli kanssani tapahtuman juontoja hoitelemaan ja vähän SCH:n väkeä myös pöydän taakse paperihommiin ja mikinkin varteen. Yhdessä tehtiin ja hauskaa oli.
Ja mikä upeinta Lastikan katsomot lähes täyttyivät viimeistä paikkaa myöten. Lähes 400 katsojaa oli lopulta ylä- ja alakatsomoissa ja muutama väkeä vielä lisäksi. SCH:n legendaarinen rumpali myös paikalla ja kova nuorisokannustusjoukko. Tunnelmaa siis Lastikkaan syntyi. Ja istuihan piippuhyllyllä myös peliä ensi kertaa seuraamassa myös itse Ville Lastikkakin. Tyytyväinen hänkin ”areenansa” toimivuuteen.
Ja hyvä oli pelikin, vaikka viimeisillä minuuteilla kuopiolaiset voiton varmistivat. SCH:n hyvä kiri riitti vielä kolme minuuttia ennen loppua rinnalle, mutta sitten ne pari maalia – toinen vielä tyhjiin – peli oli siinä. Upeaa ja viihdyttävää peliä hyvinkääläiset ja kuopiolaiset meille tarjosivat.
Erätauolla olimme nähneet väliaikaohjelmana LFT:n junnujen rankkarikisan ja pelin jälkeen arvoimme vielä yleisön kesken uniigit Loppi Lastikka SCH -pelipaidat millä loppilaislähtöiset SCH-pelaajat pelin pelasivat. Teemu Metsälä, Timi Ahola, Janne Vallioniemi ja Timi Ahola vetivät paitansa päältään ja niille uudet onnekkaat voittajat.
Pelin jälkeen molempien joukkueiden sekä pelaajat että joukkueiden johdot kiittelivät pelistä. Kiittelivät myös meidän tapahtumasta ja sen toteutuksesta, mutta myös upeasta hallistamme. Puitteet olivat kuulemma liigatasoa. Montaa hallia paremmatkin. KIITOS!
Olipa mukava tällaisia kiitoksia ja kehuja vastaanottaa ja välitetään niitä täälläkin eteenpäin kaikille tekijöille ja tämän mahdollistaneille. Yhdessä ja yhteistyöllä.
Ja olen varma, että tämä huipputapahtuma ei jäänyt Lastikan viimeiseksi. Seuraavia jo suunnitteilla ja myös kuulemma vähän muissakin lajeissa ja tapahtumissa on taas uusia virityksiä. SM-kisathan hallissa jo maksimivoimapunnerruksessa Lopen Kunto- ja Voima Team järjesti ja nekin olivat 10+ -tapahtuma ja olihan se upea myös tuo LFT Läysän Suomen Cupin ottelukin liigaseura Jyväskylän Happeeta vastaan. Ja lisää on tulossa.
Liike on lääke!
Viikko taas jo hyvässä vauhdissa. Tänään aamulla jo Liikenne 12 -hankkeen ohjausryhmän kokous ja kohta sitten puolustusvaliokunta ja sen perään valtiovarainvaliokunta. Ja iltapäivällä valtiopäivien avajaiskeskustelu pääministeri Petteri Orpon (kok) johdolla.