Iltalehti julkaisi tänään aamulla analyysiartikkelinsa otsikolla: ”Viron aseapu Ukrainaan tyrehtyi yhtäkkiä lähes täysin.”
Artikkeli julkaistiin saman päivän aamuna, kun Viron pääministeri Kaja Kallas vierailee Suomessa pääministerimme Petteri Orpon kutsumana. IL:n analyysin kirjoittanut toimittaja Sami Lotila käy seikkaperäisesti läpi sen miten Kallas on poliittisen uransa aikana ollut tiukka ja määrätietoinen huolissaan Venäjän suhteen ja myös Ukrainan auttamisen suhteen. Nyt kuitenkin Venäjän hyökkäyssodan toisena vuotena – kuluvan vuoden aikana – Viron apu Ukrainalle näyttää hyytyneen. Kallaksen lähes vaikenemisen taustalla epäillään olevan hänen henkilökohtaisen Venäjä-skandaalinsa 
pitkittyminen ja myös Viron sisäpolitiikan muutkin jännitteet. Viron konservatiivinen kansanpuolue Ekre on kritisoinut maan hallitusta siitä, että aseapu on heikentänyt Viron omaa pyolustuskykyä. Ekren nousu gallupeissa myös ohi Kallaksen Reformipuolueen on varmasti näkynyt tilanteessa. Ilalehti kirjoittaakin, että ”Ukraina on menettänyt yhden vahvimmista puolestapuhujistaan länsimaiden pääkaupungeissa.”
Kannattaa lukea tuo IL:n varsin perusteellinen analyysijuttu. Se avaa hieman tilannetta myös kokonaisuutta. Ja samaan aikaan, kun myös Puolasta on kuultu vähintäänkin epäsuoria tai suorempiakin, toki jälkikäteen pehmenneltyjä, kannanottoja Ukrainan avun vähentämisestä tai jopa lopettamisesta, niin lännen tulee herätä.
Virossa henki on vahvan huolestunut. Voisi jopa sanoa, että siellä ei kaikki enää pohdi vain sitä, että voiko Ukrainan tilanne eskaloitua länteen, vaan osa pohtii sitä, että koska näin käy. Myös maan televisio on välittänyt tietoa, että miten sotatilanteessa tulee toimia. Huoli on aito ja lähes käsin kosketeltava.
No, meillä tilanteeseen suhtaudutaan ainakin rauhallisemmin. Liiankin? Historiamme Viron kanssa on toisenlainen ja nyt kysymys kuuluukin, että kumman näkemys tulevasta on oikea?
Oma suhtautumiseni Venäjään on ollut aina epäilevä ja epäuskoinen ja se on sitä tänäänkin. Hieman pelkään, että meillä edelleen on sinisilmäisyyttä Venäjän suhteen. Miksi emme jo lopeta uusien kaksoiskansalaisuuksien myöntämistä? Miksi emme jo sulje Ahvenanmaan Venäjän konsulaattia? Miksi emme jo varmista kaikin keinoin Ahvenanmaan koskemattomuutta? Miksi emme jo pakko-ota takaisin venäläisten kyseenalaisia omistuksia maassamme? Miksi emme jo myy takavarikoitua oligarkkiomaisuutta Ukrainan auttamiseksi? Miksi rajamme on edelleen avoinna osalle venäläisiä bussikuljetuksin?
Osa sopimuksista on tehty jo edesmenneen Neuvostoliiton kanssa. Sellaista maata ei enää ole ja nyt meidän tulee varmistaa, ettei sellaista tule enää koskaan olemaan.
Minusta siis Viron huoli on täysin aiheellinen. Samaa huolta on muissakin Naton reunavaltioissa Venäjän vastaista rajaa vasten. Ei siinä ole mitään väärin, että Viro on halunnut Ukrainan tuen kanssa samaan aikaan vahvistaa omaa puolustustaan. Itseasiassa siitä pitää Viroa vain kiittää. Yhteistä länttähän he vahvistavat.
Eli nyt on tärkeää, että koko EU, länsi ja Nato näkevät tilanteen yhdessä – yhdessä ratkaistavaksikin. Nato on panostanut Viroon lisää kuten IL:n artikkelissakin kerrotaan nyt mm. 40 miljoonaa sotilasinfrastruktuurinsa kehittämiseen. Hyvä näin. Nyt on tärkeä vahvistaa tätä reunaa – täällä se akuutti uhka on eikä Espanjassa, Ranskassa tai Iso-Britanniassa. Pidetään siis yhdessä huoli siitä, että kaikkien maiden halu ja myös poliittiset mahdollisuudet auttaa Ukrainaa säilyvät. Ja tässä avainasemassa on se, että apu ei saa edes mielessä – eikä poliittisessa kähinässäkään – heikentää auttajien omaa turvallisuusasemaa.
Työt turvallisuutemme maksimoiseksi jatkuu täälläkin. Kohta suojatiloihin ja pöydällä ”Suomen ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyön tiivistäminen”.