”Lahden kannattaa vahvistaa sporttimainettaan” – Timo Heinonen nautti Salpausselän tunnelmasta

Uutiset, lauantaina 07.03.2009

Hiihdon maailman cup -viikonloppu keräsi Lahteen kymmeniä tuhansia hiihdon ja mäkihypyn ystäviä ja Salpausselän kisamontussa olikin taattu tunnelma. Edes MM-hiihtojen kuningattaren Aino-Kaisa Saarisen poissaolo ei siis tunnelmaa latistanut ja niin sprintissä, yhdistetyssä kuin joukkuemäessäkin saatiin nauttia suomalaismenestyksestä. Kansanedustaja ja Valtion Liikuntaneuvoston jäsen Timo Heinonen oli mukana kilpailuja seuraamassa.

– Joo aikanaan lapsena käyntiin katsomassa kun Matti Nykänen hyppäsi ja silloin paukkupakkasessa väkeä lämmiteltiin Tiputanssin -tahdilla, naureskeli Timo Heinonen vanhoille lapsuusmuistoille, mutta kertoi nauttivansa Lahden tunnelmasta aina kun vain siihen on mahdollisuus.

Salpausselän MC-viikonloppu on vakiokamaa, mutta myös moottorikelkkojen MM-kilpailut ja rallin EM-historic ovat saaneet Heinosen Lahteen useamman kerrna urheilua seuraamaan. Heinonen toivookin, että kaupungin maine urheilukaupunkina vain vahvistuisi.

– Kaupungin kannattaa haalia itselleen lisää tällaisia ykkösluokan juttuja. Ralli EM Historic on yksi hyvä sellainen esimerkki ja F1-veneet toinen. Rallin saralla kannattaa muutenkin olla aktiivinen, pohti Heinonen ja harmitteli, että moottorikelkkojen MM-visiitit jäivät ainakin nyt vain kahteen.

Lahti on Heinosen mukaan upeasti panostanut ja keskittänyt urheiluaan samaan paikkaan ja näin tästä alueesta pääsee nauttimaan myös monet muuta tapahtumat. Viime kesänä alue palvelikin mm. Farmari-maaseutunäyttelyä. Parasta kuitenkin kisamontussa on suomalaismenestys hiihdossa ja mäkihypyssä.

– No ne tänne tietenkin ykkösenä kuuluvat. Tänään vain lepsu tuomarineuvosto vei Pirjo Muraselta hänelle kuuluneen voiton. Anssi Koivuranta oli iskussa yhdistetyssä vaikka taipuikin sentillä maaliviivalla ja tietenkin mäkijoukkue osoitti hieman kehnommin menneiden MM-kisojen jälkeen taitojaan joukkuemäen kakkostilalla, iloitsi Timo Heinonen.

Kommentit