Kymiringille yli 17 miljoonaa lisää valtion rahaa – Radan rakentaminen etenee ja myös risteysjärjestelyt

Blogi, perjantaina 19.05.2017

Hallitus päätti tänään valtiovarainministeri Petteri Orpon esityksestä lisätä Suomen uuden moottoriradan Kymiringin valtiontukeen puuttuvan 3,5 miljoonaa euroa ja 7+7 miljoonaa radan risteysjärjestelyiden toteuttamiseen kahtena seuraavan vuonna. Lisärahan oli jo aiemmin ehtinyt moni työ- ja elinkeinoministeriön taho luvata useampaa ministeriä myöten, mutta jostain syystä rahaa ei koskaan löytynyt kun sitä olisi pitänyt oikeasti radan rakentamiseen siirtää. Nyt maansiirtokoneidenkin siirtotyöt olivat päättymässä, mutta onneksi tämä ratkaisu nyt tänään lisätalousarvion kautta saatiin. Lisärahoituksen lisäksi rakennustöiden eteneminen vaatii myös yksityisen rahoituksen riittävyyttä.

Suuri kiitos siis nyt valtiovarainministeri Petteri Orpolle ja hallitukselle asian ratkaisemisesta.

Iittiin rakentuvalle KymiRingille on haettu kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n korkeinta luokitusta. Se mahdollistaa nyt jo sovittujen MotoGP-kilpailuiden lisäksi myös jopa F1-kilpailun järjestämisen Suomessa.

Kuva: Kymiring Ari Ollikainen

Radan rakennustyöt nyt etenevät hyvää vauhtia ja toivottavasti pian Suomeen saadaan lisää kv-luokan kilpailuja. Kymiringin vaikutukset tulevat olemaan koko Suomeen merkittävät ja olen enemmän kuin varma, että nämä satsaukset tulevat muutaman kisan myötä moninkertaisesti takaisin.

Eduskunnassa takana jo suojatiloissa puolustusvaliokunnan kokous ja sitten Valtiovarainvaliokunnan kokous. Täysistunnosta suuntaan suoraa sitten Alastaron Moottoriradalle. Pyysivät minua selostamaan kun Pohjoismaiden STCC ratasarja rantautuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kunnia saada hoitaa superviikonlopun selostukset, vaikka nyt se tarkoittaakin, että Riihimäki Ralli jää osaltani väliin. Liian paljon hienoja tapahtumia ja liian vähän aikaa.

Tänään illan selostaa Scandinavian Touring Car Championshipin aika-ajoja ja sitten huomenna vuorossa pitkä kilpailupäivä TCR-, Formula ja oheisluokkien starttien parissa. Hannulan Jussi lähtee kanssani Alastaron selostustorniin ja Riksu Rallikin hoituu kun meidän porukasta Jarno Hatakka hoitaa siellä kuulutuksia.

Viidessä minuutissa eduskunnan työhuoneessa vaihtui rooli kansanedustajasta motorsport-selostajaksi 🙂

Kello 20.41 ja juuri Alastaron Moottoriradalta takaisin kotiin. Tänään aika-ajot ja ne nyt selostettu ja huomenna sitten historian ensimmäinen STCC-kilpailu Suomessa.

Kommentit