Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Blogi, perjantaina 05.09.2014

Eilen joku SDP:n nettilehti teki juttua, että olin julkaissut vitsin puhemies Eero Heinäluomasta kotisivuillani. Juttu oli tehty perinteiseen ”kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin” -tyyliin. Jutussa ei ansiokkaasti kerrottu sitä, että sivuillani on ollut vuodesta 2006 lähtien iso kokoelmasivu Politiikan vitseille. Vaan uutisessa annettiin ymmärtää, että olin lisännyt vitsin juuri nyt jne. No klikkauksiahan tuollaisella pelaamisella haetaan ja halutaan vahingoittaa ja aiheuttaa eripuraa. Siis juuri sitä kaikkea muuta kuin mitä me teemme. Sellainen ei kuulu Alexander Stubbin lanseeraamaan uuteen tapaan toimia, mutta jokainen tekee tyylillään.

Täällä sivuillani siis on valikossa Vitsit -kohta ja siellä yli 300 poliittista vitsiä koottuna samaan paikkaan. Niistä valtaosa on tullut teiltä netin lukijoilta ja eri lehdistäkin. Ja mielenkiintoista on ollut huomata, että jopa samat vitsit kiertävät ja muuttavat vain hieman muotoaan vuosien ja jopa vuosikymmenten saatossa. Pääministerin nimi vaihtuu. Ja myös puolueiden ja poliitikkojen nimet vaihtuvat niin vuosien edetessä kuin myös sen mukaan kuka vitsiä kertoo. Ja myös se vaikuttaa mitä puoluetta kertoja tukee tai komppaa.

Aikanaan kirjoitin sivuilleni, että ”Se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa” Politiikkaa käsitteleviä vitsejä on paljon. Kaikki muistavat vanhat tutut presidentti-vitsit ja hauskoja ovat monet muutkin. Perään kuulutin myös vitsiä minusta kirjoittamalla ”Ei taida kukaan vielä olla kerännyt poliittisia vitsejä kirjaksi, mutta tehdään me se. Jos sinulla on hyvä vitsi niin laita se tulemaan meille. Ai onko minusta jo olemassa vitsiä? Varmasti on, mutta itse en vielä ole kuullut. Ensimmäinen kun tulee niin lupaan nauraa.”

Vitsi minustakin sitten aikanaan tuli ja itse olin jopa siitä hieman otettu siitä.  

Osataan nauraan itsellemme.

Mutta kurkatkaapa Suomen suurinta Poliittisten vitsien arkistoa täältä: Poliittiset vitsit. Ja laittakaa uusiakin vitsejä tulemaan jos ja kun sellaisia taas arkeamme piristämässä liikkuu. Olen aivan varma, että uudesta pääministeristä ja valtiovarainministeristäkin jo vitsejä liikkuu ja varmasti niitä vanhoja tuttujakin vain uusilla nimillä päivitettynä.

….

Hyvää Yrittäjien päivää.

Tänään vietetään Yrittäjien päivää. Hyvää yrittäjien päivää siis teille kaikille ja suuri kiitos teille kaikille yrittäjille. Toivottavasti mahdollisimman monet heräävät siihen tosiasiaan, että tämä maa tarvitsee lisää yrittäjiä ja yrityksiä. Ja muistaa myös sen, että vain menestyvä yritys työllistää. Tätä työtä lupaan jatkaa.

Mutta nyt aamun uutiset ja aamupalaa. Suurimpana uutisena varmasti nyt eilen illalla allekirjoitettu ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) johdolla valmisteltu Naton isäntämaasopimus. Se siis eilen allekirjoitettiin ja vuosikausia käytössä olleet käytänteet kirjattiin ylös yhteisymmärryspöytäkirjaan. Asian valmistelun siis käynnisti aikanaan pääministeri Paavo Lipponen yhdessä myös silloin ulkoministerin tehtävää hoitaneen Erkki Tuomiojan kanssa. Itse olen luottanut siihen, että Tuomioja on sopimuksen hyvin valmistellut ja niin että maamme turvallisuustilanne senkin kautta vahvistuu.

….

Kello 22.50

Tänään töistä ajelin suoraan Riihimäen kautta Lahteen. Lahden satamassa kahvit ja oli mukava tavata myös muutama äänestäjäkin ihan extempore. Kertoi äänestäneensä minua jo kaksi kertaa ja kuulemma äänestää ensi keväänäkin. Eli yksi varma ääni Nastolasta tulossa. Mukava kahvihetki ja kiitos siitä.

Mutta sitten päivä jatkui Sibelius Festivaalilla. Lahden kaupunginjohtaja oli kutsunut Sibeliustalolle ja tänään talo täyttyi väestä nauttimaan Sibeliuksen alkuperäisversioista. Kapellimestari Okko Kamu kävi hieman ennen konserttia kertomassa myös tulevasta ja täytyy sanoa, että mahtava persoona myös kertojana. Hienot konsertit siis tänäkin vuonna Sibeliuksen kunniaksi ja ensi vuonna sitten juhlavuoden kunniaksi entistä upeampia.

Sibelius Festivaalin sivuilla kerrottiin: ”Vuonna 2015 musiikkimaailma juhlistaa Jean Sibeliusta, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sinfonia Lahti juhlistaa merkkivuotta järjestämällä vuosittaisen Sibelius-festivaalinsa tavanomaista laajamittaisempana niin ohjelmiston kuin esittäjävoimiensa puolesta.
Viikon mittaisen Sinfonia Lahden 16. kansainvälisen Sibelius-festivaalin aikana 31.8.-6.9.2015 Sinfonia Lahden lisäksi esiintyvät BBC:n sinfoniaorkesteri ja Helsingin kaupunginorkesteri. Festivaalin kaikkiaan kuuden orkesterikonsertin kapellimestarit ovat festivaalin taiteellinen johtaja Okko Kamu, Osmo Vänskä, Jukka-Pekka Saraste, Sakari Oramo ja Leif Segerstam.”

Ensi vuonna festivaalikonserteissa kuullaan suurin osa Sibeliuksen keskeisestä orkesterituotannosta, mm. kaikki seitsemän sinfoniaa, Kullervo, viulukonsertto, Lemminkäis-sarja sekä useita sävelrunoja. Tämän lisäksi festivaalilla on kamarimusiikkikonsertteja ja muuta Sibelius-aiheista ohjelmaa. Eli tämän illan jälkeen ei malttaisi millään vuotta odottaa. Varatkaapa heti lippuja kun tulevat myyntiin. Menevät varmasti hetkessä.

Eduskunnassa tänään vain ympäristövaliokunnan kokous ennen täysistuntoa. Itse otin esille huoleni haja-asutusalueiden jätevesiasioiden aikarajan umpeutumisesta. Nyt kun rahaa ei ole uusiin siirtoviemäreihin ja monet suunnitelmat joutuvat odottamaan vuosia niin olisi ehkä syytä miettiä koko ruljansiinkin hieman lisäjatkoaikaa. Tätä tänään esitinkin. Minusta voisi hyvin lykätä nyt aikarajaa esimerkiksi 2020 ja niin taata, että ei tehdä turhia ja toimimattomia juttuja vaan huolellisesti suunniteltuja ja luontoa ja omia juomavesikaivoja ja lähivesiäkin parhaiten turvaavia ratkaisuja.

Otin esille myös epäonnistuneen jätelain uudistamisen. Kerroin kuinka nyt Hausjärvi, Loppi ja Janakkala valmistelevat eroa yhteisestä Kolmenkierto jätelautakunnasta ja samalla kuntamme ovat pakotettuja eroamaan lain takia myös jäteyhtiöstä. Ja tämä kaikki vain siksi, että jätelautakunta ei ole noudattanut kuntien ja kuntalaisten mielipiteitä vaan kävellyt yli ja sanellut miten asioita pitää hoitaa. Jos jätelautakunnan runnoma tahto toteutuu niin toimivat jäteratkaisut ajetaan kunnissa alas ja siirrytään keskitettyyn yhteisvastuulliseen kuntamalliin. Malliin mikä ei siis kannusta kierrätykseen eikä jätteiden vähentämiseen. Ja malliin missä jokainen käytännössä maksaa yhtä paljon jätehuollosta tuottaa sitten vähän tai enemmänkin jätetä. Molok-järjestelmästä meillä Lopella ainakin surkeita kokemuksia ja siihen ei todellakaan haluta palata. Katsotaan saammeko asiaan korjausta myös eduskunnan suunnasta vielä lakia korjaten.

Täysistunto tänään ennen Lahden matkaa siis vain lyhyt puolituntinen. Hieman keskustelua Kelan kertomuksesta ja itse käytin puheenvuoron opintotukiasiasta. Se löytyy tuolta Eduskuntatyö-sivun alta.

Huomenna sitten syyskiertue jatkuu ja suuntana aamusta heti Kärkölän Syysmarkkinat. Nähdään siellä.

Kommentit