Kuntatalous, teiden asfaltointi ja urheilu- ja muut yleisötapahtumat

Blogi, tiistaina 02.06.2020

Hallitus valmistelee neljättä lisätalousarviota kuluvalle vuodelle. Siinä on tärkeää vastata todella vaikeaan kuntatalouden tilanteeseen ja myös sairaanhoitopiirien tilanteeseen lisämäärärahoilla. Itse pidän välttämättömänä, että jo tässä LTA4:ssa osoitettaisiin lisämäärärahoja liikennehankkeille. Asfaltin hinta on nyt edullista ja olisi järkevää asfaltoida tänä kesänä 1990-luvun laman tapaan vähintään 6000 km kunnostusta kaipaavia teitä. Myös muutamia tiehankkeita kannattaisi nyt ehdottomasti laittaa liikkeelle etunojassa. Se olisi tehokasta ja tulevaisuutta palvelevaa elvytystä.

Tässä esimerkki millaisessa kunnossa monet tiemme ovat. Tämä tieosuus Lopen Maakylästä Mikkolan Suoramyynniltä Vihtijärvelle saadaan nyt kuntoon, mutta tehtävää riittää ympäri Suomen. Nyt pitäisikin nostaa asfaltointimäärä vähintään 6000 km vuositasolla, kun öljynhinnan laskun myötä myös asfaltti on ennätysedullista.

Myös pikaisesti pitäisi tehdä ratkaisuja urheilu- ja muiden tapahtumien yleisörajoituksista. Ohjeistusta pitää muuttaa niin, että samassa tapahtumassa esimerkiksi raveissa, jalkapallo-otteluissa, ralleissa, jokkiskisoissa, pesisotteluissa ja stadioneilla voi olla useita enintään 500 hengen yleisö- ja muita alueita. Olemme tähän kokoomuksesta tämän ratkaisumallin jo esitelleet aikoja sitten ja nyt tuntuu erikoiselta, että Marinin hallitus ei tätä korjausta saa millään tehtyä. Asian käsittelyä on nyt palloteltu ministeriltä toiselle ja myös ministeriöstä toiseen ja näyttää siltä, että jotain sisäistä kiistaa tässä on oltava hallituspuolueiden kesken. Yritämme luoda painetta, että muutos kuitenkin saataisiin aikaiseksi ja päätös tehtyä. Toivottavasti jo tämän viikon aikana.

Ja myös pienempiä korjauksia tarvitaan ja tällainen olisi esimerkiksi buffet-kiellon poistaminen ravintoloilta ja lounaspaikoilta. Nythän buffetit voivat toimia ruokakaupoissa, mutta ei edes poikkeusjärjestelyin lounaspaikoissa. Järjetöntä ja turhaa. Muutos siis pitää tehdä pian.

Aamu aloitettu tänään Teams-kokouksilla. Ensin eduskuntaryhmän tiistain poikkeusaikakokous ja sitten Skypellä ARA:n johtokunnan kokous. Kalenteri näyttää koko päiväksi kokouksia eli tänään mennään iltaan asti.

Kello 16.42 ja eduskunnassa hetki sitten äänestettiin siitä, että annetaanko myös karkoituspäätöksen saaneille eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille oikeus jäädä tekemään Suomeen töitä. Marinin hallitus on pitänyt tätä jonkinlaisena ratkaisuna maatalouden ja kauppapuutarhojen kausityövoiman ongelmiin. Ensin siis hallitus ryssi perinteisten ja vuosia täällä kausityössä käyneiden mm. ukrainalaisten maahantulon ja nyt sitten ratkaisuksi tarjotaan tällaista. Tarve on yli 16 000 tekijää ja nyt maahan on saatu noin 1000 kausityöntekijää ja tällä karkoituspäätöksen saaneiden työllistämisoikeudella saadaan ehkä muutama lisää. Ei näin. Maasta poistumisvelvoitteen pitää olla ehdoton ja se pitää panna toimeen mahdollisimman pian. Nyt tästä on syntymässä uusi vetovoimatekijä ja myös ohituskaista työlupiin ja ei tämä millään tavalla tule ratkaisemaan edes maatalouden kausityövoimaongelmaa, vaan siihen pitää ratkaisu etsiä osaavien ja kokeneiden tekijöiden kautta eli järjestää lennot täällä vuosikaudet kesäisin töitä tehneille myös nyt koronakaudella. Se on täysin mahdollista ja siihen myös EU on jäsenmaitaan patistellut.

Hallitus näyttää jatkavan lisätalousarvioneuvotteluitaan pitkään. Huhut kertovat, että lisävelkaa otettaisiin tällä kertaa jopa 6 mrd. euroa lisää. Mielenkiintoista nähdä millainen sulle mulle -paketti Säätytalolta tulee nyt kun koronan akuuttitilanne on ainakin hetkeksi ohitettu ja vihreät sekä vasemmistoliitto pelaavat jakopolitiikkaa keskustan ja SDP:n kustannuksella. Rahaa on, sanoi jo edellinen pääministeri Antti Rinne ja nyt se raha otetaan velkana lastemme ja lastenlastemme piikkiin. Toivottavasti se käytetään edes vastuullisesti.

Kommentit