Kun Suomen Turku on julistanut joulurauhan ja jouluaatto alkaa kääntyä iltaa kohti, astuvat ensimmäiset vapaaehtoiset kunniavartioon.
Kunniavartiot Sankarihautausmailla saivat alkunsa jo muutama vuosi sodan päätyttyä. Historia kertoo, että ensimmäiset kunniavartiot järjestettiin jouluna 1948. Tänään perinne elää vahvana ja saa mukaan koko ajan uusiakin eri puolilla maata eri Sankarihautausmailla. Meille kaikille kunniavartio on jouluna arvokas tehtävä, jota jokainen vapaaehtoinen kantaa ylpeydellä, mutta ennen muuta kiitollisena.
Eilen itse jälleen sain keskellä jouluaattoa tehdä kunniaa kotikunnan Lopen Sankarihautausmaan Sankariristillä ja hiljentyä sen jälkeen sitten Sankarihautausmaalla kunniavartioon.
Kyse on siis jouluperinteestä, joka alkoi maassamme heti jatkosodan jälkeen. Tänään kunniavartiot ovat meidän maanpuolustusjärjestöjen perinteinen valtakunnallinen kunnianosoitus sankarivainajien muistolle ja veteraanien kunniaksi. Kunniavartiolla kunnioitetaan sankarivainajien ja tammenlehväsukupolven eli rintamaveteraanien, sotainvalidien ja lottien ja myös kotirintaman tekemiä uhrauksia ja työtä itsenäisen Suomen ja maamme rakentamisen puolesta.
Kunniavartiot ympäri Suomen muistuttavat siitä, että tämän päivän vapaa ja itsenäinen isänmaa ei ole ole ollut itsestään selvyys eikä sitä ole saavutettu ilman suurintakaan uhrausta. Sodassa silloista Neuvostoliittoa vastaan, vuosina 1939-1945, sankarivainajan kohtalon koki koko maassa 95 000 miestä ja nelisensataa naista. Heistä talvisodassa kaatui noin 26 000 ja jatkosodassa yli 63 000. Heti talvisodan alettua – keskellä taisteluita, syntyi historiallinen päätös tuoda kaatuneet taistelukentiltä isänmaan multiin. Joulukuussa 1939 sotilaspastori Yrjö Heiskanen teki aloitteen kaatuneiden siirtämisestä kotiseuduilleen. Puolustusvoimien johto oli aluksi epäileväinen, mutta jo tammikuussa 1940 puolustusvoimat ja kirkolliset viranomaiset tekivät yhteisen päätöksen, että kaatuneet sotilaat pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan kuljettamaan kotipaikkakuntiensa sankarihautausmaille. Tätä työtä on jatkettu aina näihin päiviin asti ja toivottavasti jatketaan, niin kauan, kun sankarivainajia on vielä mahdollista taistelukentiltä löytää.
23.8.2023: Tätä päivää en unohda koskaan – Tykkimies Orvo Karvisen sankarihautajaiset Hietaniemessä
18.5.2025: Tuntemattoman sotilaan hautajaisissa – Taistelukentälle jääneistä 26 pääsi tänään isänmaan multiin
Sota ei tauonnut edes jouluksi. Sotavuosien jouluaattoina ja joulupäivinä kaatui yhteensä yli 460 suomalaista. Tapaninpäivien sankarivainajien määrä nostaa lukua vielä parilla sadalla. Raskain jouluaatoista oli ensimmäinen. Talvisodan jouluna, vuonna 1939, kaatui kaikkiaan 300 suomalaissotilasta. Joulurauhasta ei ollut tietoakaan.
Samaan aikaan siis keskellä sotaa tehty päätös tuoda kaatuneet kotikuntiin oli merkittävä käytännön järjestely. Sillä pyrittiin kunnioittamaan kaatuneita ja helpottamaan omaisten surutyötä. Sankarihautajaisista tulikin tapa ja maahamme syntyi yli 600 sankarihautausmaata. Ensimmäisenä erityisen Sankarihautausmaan muistomerkin sai Vehkajärven hautausmaa.
Jouluaaton kunniavartiot saivat alkunsa siis jo vuonna 1948 ja sen jälkeen perinne on levinnyt koko maahamme. Vuonna 1951 oman kunniavartionsa sai myös marsalkka Gustav Mannerheim. Kunniavartiossa Hietaniemen hautausmaalla seisoo kerrallaan 8-12 sotilasta. Kenraalikunnan edustajat ovat vartiossa marsalkan haudalla muistotilaisuuden aikana ja samaan aikaan Sankariristiä vartioivat kadetit.
Kotikuntani Lopen Sankarihautaan on siunattu 216 sankarivainajaa. Hautausmaamme sai oman Antti Salmenlinnan suunnitteleman Sankarihautausmaan ja sen erityisen Sankarimuistomerkin muutama vuosi sotien jälkeen. Muistomerkin reliefit suunnitteli Frans Pehrman, Lauri Leppäsen valvoessa työtä. Lopulta muistomerkkiin kiinnitettiin yhteensä 249 sankarivainajan nimilaatat ja sen paljastusjuhla oli 27.8.1950.
Rintamalla Loppi kokikin todella kovia. Kaikkiaan Talvi- ja jatkosodassa kaatui 250 loppilaista miestä ja lisäksi kaksinkertainen määrä haavoittui. Yksin Kämärän taistelussa kaatui 24 ja haavoittui 61 loppilaista vain kahden vuorokauden aikana. Kaatuneiden osuus vuoden 1941 henkikirjoitetusta väestöstä oli 2,7% eli huomattavasti koko sotilaspiirin keskiarvoa korkeampi. Uhrimme oli siis suuri. Vuoden 1947 tienoilla Lopella arvioitiin Lopen Historian mukaan olleen noin kolme sataa sotainvalidia. Yksin talvisodan aikana sotaorvoiksi jäi 59 loppilaista lasta. Vuoden 1943 päättyessä sotaorpoja oli jo 81.
Uhri oli mittava. Monen kohdalla koko oman elämänsä arvoinen.
Eilen jälleen kokoonnuimme Sankarihautausmaalle. Pareittain suoritettava puolen tunnin vartiovuoro on meille kaikille erityinen kunniatehtävä. Erityisen iloinen ja onnellinen olen siitä, että tähän kunniatehtävään saadaan mukaan koko ajan myös uusia nuoriamme. Eilenkin sain antaa vartiotehtävän osaltani eteenpäin nuorelle, juuri vasta asepalveluksensa suorittaneelle, Feetu Hatakalle. Nuori reserviläinen seisoi Sankariristin vieressä, jotta muistot eivät himmene.
Näin siis Kunniavartiossa seisoo jo kolmas ja neljäskin sukupolvi. Miehiä ja naisia. Nuorimmat eivät välttämättä ole edes tunteneet siis veteraaneja henkilökohtaisetsi, mutta silti he haluavat Feetun tapaan omalta osaltaan perinnettä ylläpitää ja viedä eteenpäin.
Kaikilla mielessä kiitollisuus ja kunnioitus.
Kunniavartiossa voi rauhan ja hiljaisuuden lisäksi aistia myös arvostetun ja kunnioittavan ilmapiirin. Monet ihmiset pysähtyvä Sankarihaustausmaalle. Osa sytyttää kynttilän oman läheisen sukunsa sankarivainajan puiselle ristille. Osa tuo kynttilän suurelle Sankariristille ja jotkut asettavat oman kynttilänsä Sankarimuuriin suojiin. Monet pysähtyvä hetkeksi ja jotkut saattavat ottaa myös valokuvia.
…..
Kello 23.15 ja joulupäivä kääntymässä Tapaniin. Rauhaisa päivä ja mukava visiitti lastemme Mummilassa Riihimäellä. Hyvää tekee nyt tällaiset ei aikataulutetut päivät. Nautimme.