KT54 Silmänkannon yritysalueen ensimmäiset avajaiset – Järki-Saneeraus teki upeat uudet toimitilat parhaalle paikalle

Blogi, perjantaina 14.06.2019

Silmänkannon työpaikka- ja yritysalueen ensimmäinen tonttikauppa solmittiin keväällä 2018 ja nyt reilua vuotta myöhemmin pääsimme juhlistamaan ensimmäisen yrityksen avajaisia kantatie 54:n varressa VT3 kupeessa parhaalla paikalla. Silmänkannon alueen ensimmäinen toimija on peltikattojen remontointiin keskittynyt nopeasti kasvava Järki-Saneeraus Oy.

Tähän asti yritys toimi vuokratiloissa Nurmijärven Ilvesvuoressa, mutta vanhojen tilojen jäätyä pieniksi tuli yritykselle tarve etsiä uusi toimipaikka, mikä mahdollistaa tästä eteenpäin yrityksen strategian mukaisen kasvun tulevina vuosina.

Silmänkantoon sijoittumisessa keskeisiä tekijöitä olivat alueen hyvä sijainti ja saavutettavuus sekä myös alueen tonttien hintataso verrattuna pk-seudun tontteihin. Esimerkiksi täältä vajaan puolen tunnin päässä Vantaalla vastaavan yritystontin neliöhinta on kymmenkertainen Silmänkantoon verrattuna. Tai itseasiassa meidän tontit ovat vielä parempia sillä Silmänkannon alue on ns. esirakennettu eli näin tulee hintaeroa vieläkin enemmän. Tonteille pääsee siis suoraan rakentamaan ilman suuria pohja- yms. töitä.

Järki-Saneerauksen toimitusjohtaja Eerik Säkkinen kertoi aiemmin neuvottelujen meidän kunnan kanssa sujuneen hyvin ja hyvässä hengessä. Onkin enemmän kuin tärkeää, että yrittäjät tuntevatkin olevansa tervetulleita Lopelle. Tähän olemme halunneet Lopella panostaa ja panostamme toivottavasti jatkossa yhä lisää. Tänäänkin saimme paljon kiitosta ja kehuja asioiden hoitumisesta ja muustakin.

Yrityksen uusi pääkonttori ja myyntitila 400m2 ja tuotantotilat noin 1400 m² valmistuivat näin kesän kynnyksellä.  Pihalla on vielä 500 neliön kylmää varastotilaa. Näin Loppi sai jälleen alkuun noin 40 uutta työpaikkaa ja kasvua toivottavasti tulee lisää. Tarkoitus yrityksellä on toimia niin, että pari vuotta nämä nykyiset tilat riittäisivät. Kasvua siis haetaan.

Yrityksen uusien toimitilojen koneiden ja laitteiden hankinta oli myös iso investointi ja yritys saikin siihen tukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta. Kun peltitehdas valmistui, Järki-Saneeraus tuottaa aivan kaiken kattoremonttiin liittyvän oman katon alta. Tämä on alalla aikalailla ainutlaatuista eli myös peltien profilointi ja muu tapahtuu Lopella.

Järki-Saneeraus Oy  on siis vasta vuonna 2013 perustettu yritys ja pari vuotta sitten sen liikevaihto oli jo noin 6 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä toimialue on Etelä-Suomi, mutta toimitusjohtajan mukaan kasvuhakuinen yritys tulee laajentamaan toimintaansa muillekin kaupunkiseuduille. Silmänkannosta on helppo viedä kattoremonttiin tarvittavat materiaalit Tampereen, Porin, Jyväskylän tai Oulun suuntaan Eteläisen-Suomen markkina-alueen lisäksi. Koko kasvu Suomi siis tunnin kehässä toimipaikasta.

Hieno juhlapäivä tänään ja yrittämisen juhla Silmänkannossa! Onnea vielä Järki-Saneeraus ja tervetuloa Lopelle! Ja kiitos hienoista avajaisista myös mukana olleille 18 muulle yritykselle! Yhteistyössä on voimaa!

Niin ja jos sinua tai jotakuta tuttuasi kiinnostaa nämä Silmänkannon tontit Helsinki-Tampere -moottoritien kupeessa niin tulkaapa ihmeessä katsomaan. Lähden vaikka itse mielelläni näyttämään.

Vauhdikas viikko takana. Eduskunnassa tänään vain lyhyt perjantain täysistunto. Valiokuntapaikat vahvistetttiin ja nyt pääsen jatkamaan Valtiovarainvaliokunnan vastaavana ja puolustusvaliokunnan jäsenenä. Hommaa siis riittää. Ja huomenna sitten pieni matka Tallinnaan. Eduskuntavaalien kampanjani johtoryhmän väkeä matkaan. Ihan kaikki eivät nyt matkaan muiden juttujen takia päässeet, mutta vielä keksimme jotain muutakin.

 

Kommentit