Kotimainen ruuantuotanto historiallisessa ahdingossa – Nyt ei enää kauniit puheet maataloudesta riitä

Blogi, keskiviikkona 09.02.2022

Suomalainen maatalous ja ruuantuotanto on syvemmässä kriisissä kuin ehkä koskaan ennen.

Perunannostoa Aromäen tilalla. Kuvituskuva

Maatalouden kustannuskriisin vakavuus on tiedossa laajasti. Entinen keskustan kansanedustaja ja nykyisin mm. MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajana toimiva Eerikki Viljanen totesikin Maaseudun Tulevaisuudessa, että maatalouden ”lähitulevaisuus näyttää todella vaikealta”. Hän pelkäsi, että koko ”kotimainen elintarviketuotanto tulee romahtamaan, jos markkinoita ei saada toimimaan”. Keskustavaikuttajan sormi osoitti vahvasti myös pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukseen ja sitä kautta keskustan vastuulla olevaan Maa- ja metsätalousministeriöön. Maatalouden ongelmien vakavuus on tunnustettu, mutta ”korjaavia toimia tapahtuu tuskastuttavan hitaasti, jos ollenkaan”. Ongelman syyt ovat myös selvillä ja pitäisi olla selvää myös sen, että suomalaiset viljelijät ”eivät voi yksin ottaa kantaakseen heistä riippumatonta tuotantokustannusten, kuten sähkön, dieselpolttoaineen ja lannoitteiden hintojen nousua, vaan tarvitaan leveämpiä hartioita”. Viljanen kertoi MT:ssä tapaamisesta myös maatalousministeri Jari Lepän (kesk.) kanssa, mutta joutui jatkamaan, että ”puheet eivät ole konkretisoituneet”.

Maatilojen kannattavuuden korjaaminen vaatii satojen miljoonien pottia. Ja tässä tarvittaisiin niin maamme hallituksen toimia, mutta myös kaupan ja koko ruokaketjun toimia. MTK on itse esimerkiksi esittänyt ruokakaupan maataloustuotteille uutta rajattua kahden kuukauden hinnoittelujaksoa. Tämä mahdollistaisi tuottajahintojen nopeamman reagoinnin kulujen noustessa.

Samaisessa MT:n jutussa, Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme muistutti, että ”elintarvikkeiden hinnanmuodostukseen kohdistuu tällä nousupainetta myös jalostavassa teollisuudessa erityisesti energia- ja logistiikkakustannusten nopeana kasvuna”. Tässä itseasiassa Marinin hallituksen ja keskustan toimet näkyvät suoraan. Polttoaineiden verotusta on kiristetty ja se näkyy kuljetuskustannuksissa. Esimerkiksi yksin tuo elokuussa 2020 keskustalaisen valtiovarainministerin esittelystä tehty polttoaineen verokorotus nosti rekka-auton vuotuisia kustannuksia noin 8000 euroa. Kaiken kaikkiaan nykyinen Marinin hallitus on SDP:n ja keskustan johdolla tehnyt jo yli 400 miljoonan veronkorotukset liikenteelle.

MTK:n Kummimaatilallani Portaankorvassa yhdessä Liisa ja Pekka Salmelan kanssa.

Esitimmekin kokoomuksesta, että nyt pitäisi ottaa käyttöön niin sanottu ammattidiesel, millä voitaisiin leikata kuljetusalan polttoainekustannuksia. Minusta tämä pitäisi kohdistaa myös raskasta liikennettä kevyempäänkin kuljetuskalustoon. Näin vaikutus olisi tännekin suora ja nopea.

Mutta itse maatalouden kustannuskriisi vaatii omat ja massiiviset toimet. Maatalouden kannattavuuskriisi on siis poikkeuksellinen.  Jopa 2 000 tilaa on jo nyt maksuvalmiuskriisissä. Se on noin 15 prosenttia kaikista maamme maatiloista. Ja ei muillakaan ole helppoa. Ja en ymmärrä, että nykyinen hallitus katsoo tätä kriisiä täysin toimettomana? MTK:n johtokunta vaatii tammikuun lopussa valtiota ryhtymään järeisiin toimiin ruokamarkkinoilla. ”Syksyn lupaukset on lunastettava”. MTK edellytti, että ”välittömästi valmistellaan historiallisen mittavat rahoitusjärjestelyt, joilla helpotetaan maatalouden luottopulaa”. Aika tälle lasketaan viikoissa ja ne viikot on pian jo kulutettu. Uhkana on nyt koko kotimaisen ruokajärjestelmän romahtaminen.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ihmetteli tiistaina 8.2.2022, että miksi maatalousministeri Jari Lepän johtama Maa- ja metsätalousministeriö ei ole tarttunut moniin kriisin ratkaisuksi esitettyihin ehdotuksiin. Marttila totesi MT:ssä, että ”Iso tyrmistys ja pettymys on, miten nihkeästi hallintokoneisto on valmis viemään asioita eteenpäin. Joka puolelta tulee esityksiä miten maataloutta voidaan auttaa, niin ei tilanne voi olla sellainen, että ministeriö on se taho joka sanoo, että ei käy.”

Voidaan kysyä Marinin hallitukselta ja sen maatalouspolitiikasta vastaavalta keskustalta, että arvostetaanko hallituksessa suomalaista ruokaa? Halutaanko sitä?

Miksi Marinin hallitus ja Maa- ja metsätalousministeriö vastaa, että…

Ei käy!

Kello 21.45 ja töistä kämpille. Pitkä päivä ja tänään haastattelimme mm. veroasioiden valiokuntavastaavia Valtiovarainvaliokunnalle ja siihen sitten valiokuntia ja täysistuntoa jne. Työntäyteinen ja mukava päivä ja hyvin lisätty myös painetta Marinin hallitukselle niin polttoaineiden hintojen suhteen kuin nyt myös maataloudenkin ahdingon suhteen. Uskomattomaan jamaan tämä maa on nyt menossa. Mutta huomenna jatketaan eikä anneta periksi.

Kommentit