Kolmen lakialoitteen päivä.

Blogi, torstaina 02.10.2014

Tänään eduskunnassa käsitellään minun kolme lakialoitetta. Ensimmäisenä istunnossa tulee käsittelyyn esitykseni rikoslain 34a luvun muuttamiseksi. Se tarkoittaa sitä, että haluan kriminalisoida Suomessa myös terrorijärjestöön kuulumisen. Tämä olisi tärkeä keino puuttua mm. ISIL-joukkoihin lähteneiden vastuuseen saamiseksi ja muissakin vastaavissa tapauksissa. Tämä lakialoiteeni siis jo nyt eduskunnan sivuilla luettavissa ja sinne siis helpoimmin tuon valikon Eduskuntatyö-linkin kautta.

Toisessa aloitteessani esitän rikoslain 16 luvun 16 pykälän muuttamiseksi. Tämä siis jatkaa sitä esitystäni millä olen halunnut tehdä vankilomalta palaamatta jättäytymisestä eli lomalta karkaamisesta rangaistavaa. Tai että se rinnastetaan siis vankilasta karkaamiseen. Nyt tämä lisäesitykseni tekisi myös avovankilasta karkaamiselle saman. Eli keinot puuttua siihenkin.

Ja kolmas on sitten tekninen liittyen lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta. Lain 6 pykälää esitän muutettavaksi niin että myös kuntien tätä tehtävää varten olemassa olevat kokonaan kunnan omistamat osakeyhtiöt voisivat vastata kuntouttavasta työtoiminnasta. Nyt pari lakia menee ristiin niin että toinen pakottaa osakeyhtiömuotoon ja toinen taas kieltää osakeyhtiömuodon käyttämisen. Eli en siis ota kantaa enkä esitä muutosta itse asiaan eli kuntouttavaan työtoimintaan vaan ainoastaan hallintoa sujuvoitettaisiin.

Mutta nyt kello jo 15.24 ja aika mennä kyselytunnille. Hetki sitten yllätysvierailulla kävi kymmenkunta rehtoria. Tulivat koulutuspäiviltään päiväkahville eduskuntaan ja mukava tuokio olikin. Hieman kiire minulla oli kokousten välissä, mutta kuitenkin.

Kello 22.10 ja kämpillä. Tänään mukava ilta pitkän istunnon jälkeen yhdessä parhaan eduskuntaystäväni Petteri Orpon kanssa. Olen niin iloinen miehen pestistä maatalousministerinä ja ollut mukava saada palautetta kuinka mahtavasti mies tehtävää on hoitanut. Ammattimies vaikka ala ei aivan tutuin hänelle ollutkaan. Mutta tänään muutama tunti yhdessä ja jälleen virtaa eteenpäin.

Päivään mahtui tänään myös yllätysvierailu rehtoreiden toimesta. Rehtoreilla suuret valtakunnalliset koulutuspäivät Helsingissä loppuviikon ja sieltä kymmenen hengen porukka pikavisiitille. No sen perinteisen lounaan väliinjättämisen myötä aikaa rekseille löytyi ja olikin kiva kuulla mm. palautetta siitä kuinka koulurauhapaketti on toiminut arjessa ja miten kolmiportainen tuki koululaisille. Molemmista kiitosta ja ovat vieneet koulujamme parempaan suuntaan. Mutta korjattavaa ja tehtävää edelleen riittää ja toivottavasti saamme jälleen pian sellaisen opetusministerin, että uudistamista saadaan aikaan. Varhaiskasvatuslaki taitaa jäädää haaveeksi nyt kuten myös kunnollinen lukionkin uudistaminen. Valitettavasti.

Päivän harmillinen uutinen oli se, että SDP ei sitten lopulta suostunut pienentämään lapsilisien leikkausta. Me esitimme, että n. 10 euron lapsileikkaus olisi pienennetty 5 euroon ja näin olisimme päässeet eroon monimutkaisesta ja kalliista verovähennysmallista. Samalla olisimme saaneet ohjattua tuen myös kaikista pienimmällä toimeentuleville perheille. Raha olisi löytynyt muualta helpolla ja nyt homma jäi kiinni vain jostain ihmeellisestä periaatteellisuudesta mistä kärsivät eniten tavalliset lapsiperheet. Mutta pelisäännöt menevät niin että yksin emme sovittua lapsilisäkeikkausta enää onnistuneet korjaamaan. Olen pahoillani.

Illalla nuo lakialoitteeni saivat hyvän vastaanoton eduskunnassa ja tukea mm. keskustasta ja perussuomalaisista. Ja kahvit ehdin juoda myös nuoruuden ystäväni Heinosen Esan kanssa. Hänen tapaamisensa vuosien jälkeen kosketti kummasti. Hupparikansan kasvatteja kummatkin. 

 

 

 

Kommentit