Kokoomus kovassa nousussa – Keskustan kannatus vajonnut alle 20 prosentin

Uutiset, tiistaina 20.01.2009

Taloustutkimuksen Yle-Uutisille tekemä puolueiden kannatusmittaus kertoo Kokoomuksen hyvän vauhdin vain kiihtyneen. Kokoomusta kannattaa suomalaisista nyt jo 25,1 prosenttia, kun samaan aikaan keskustan kannatus on vajonnut 19,2 ja SDP:n 20 prosenttiin. Kokoomuksen kanssa myötätuulessa seilaa myös perussuomalaiset joiden kannatus on jo 8,3 prosenttia, missä kasvua edelliseen mittaukseen on 1,2 prosenttia.

– Erittäin mielenkiintoinen tulos. Vaikeista ajoista huolimatta olemme pystyneet lisäämään kannatustamme. Se on merkki siitä, että olemme tehneet oikeita ratkaisuja ja perustelleet vaikeatkin ratkaisut hyvin ihmisille, totesi kansanedustaja Timo Heinonen.

Tutkimuksessa selvemmin alas on tullut kokoomuksen hallituskumppani keskusta. Keskustaa kannattaa enää 19,2 prosenttia suomalaisista. Alle maagisena pidetyn 20 prosentin rajan ei keskusta ole vaalien jälkeen tehdyissä mittauksissa vielä ennen pudonnut.

Pienryhmistä perussuomalaiset ovat nousseet 8,3 prosenttiin eli ohi vasemmistoliiton jota kannattaa 7,6 prosenttia vastaajista. Perussuomalaiset hengittävät jo seuraavaksi vihreiden niskaan joiden kannatus nyt on tasan 10 prosenttia.

Kristillisdemokraatit ovat juuttuneet joukon hännille 4 prosentin kannatuksella. Taloustutkimuksen tekemässä haastattelussa kysyttiin vajaan 2 500 suomalaisen mielipide joulukuun lopulla ja tammikuun alussa.

– Tästä on hyvä jatkaa. Työtä on tehtävä nöyrästi ja määrätietoisesti. Kannatusluvut eivät saa aiheuttaa vauhtisokeutta vaan nyt maata on syytä johtaa selkeän määrätietoisesti ja päättäväisesti. Minkäänlaiseen mielistelyyn tai irtopisteiden keräämiseen ei tällaisessa tilanteessa saa olla kenelläkään haluja eikä siihen ole varaakaan, kommentoi Heinonen.

Kommentit