Kokoomuksen Timo Heinonen Valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtajaksi

Uutiset, torstaina 27.08.2015

Studio_TimoHeinonen-9249Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on valittu Valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtajaksi 27.8.2015. Heinonen on toiminut liikuntaneuvostossa ensimmäisestä vaalikaudestaan, vuodesta 2007 lähtien. Viime vaalikaudella Heinonen toimi rakentamisjaoston puheenjohtajana. Hänen johdollaan valmisteltiin liikuntapaikkarakentamista linjaava Suunta-asiakirja, joka toimii liikuntapaikkojen rakentamisstrategiana. Heinonen on tunnettu aktiivisena liikunnan harrastajana. Hänen sydäntään lähellä ovat erityisesti moottoriurheilu sekä hevosurheilu. Aiemmin Heinonen on toiminut myös pesäpallon ja salibandyn parissa.

-Haluan jatkaa työtä sen eteen, että jatkossa joka vuosi valtio tukee uusien ja pienempien lajien harjoittelupaikkojen rakentamista. Myös itse liikunnan ja urheilun rahoituksessa haluan ohjata rahaa vahvemmin itse urheilijoille ja heidän valmentajilleen raskaan hallinnon sijaan, Heinonen kertoo.

Heinosen mukaan liikunnan saralla riittää töitä seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Hän painottaa Valtion liikuntaneuvoston roolia yhteiskunnallisena toimijana.

-Liikunnasta pitäisi saada luonteva osa mahdollisimman monen suomalaisen arkea. On hienoa saada jatkaa neuvoston jäsenenä ja edesauttaa tärkeiden yhteiskunnallisten tavoitteiden täyttymistä, Heinonen sanoo.

Valtion liikuntaneuvosto toimii opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa. Valtioneuvosto valitsee neuvoston jäsenet vaalikausittain.

 

Kommentit