Kokoomuksen Timo Heinonen: Palveluiden selviäminen vaatii suomalaisten ostovoiman vahvistamista

Uutiset, lauantaina 14.11.2020

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen patistaa pääministeri Sanna Marinin hallitusta huolehtimaan suomalaisten kotitalouksien ostovoimasta. Polttoaineiden kallistuminen, työnverotuksen kiristyminen ja monet muut hallituksen ratkaisut ovat leikkaamassa rajusti ihmisten käytössä olevaa rahaa.

-Bensan ja dieselin veroa kiristettiin 2000-luvun suurimmalla korotuksella. Ensi vuonna jo toista vuotta peräkkäin hallitus antaa työnverotuksen kiristyä. Ja samaan aikaan valmistellaan tiemaksuja, joka sekin on rankka työssäkäynninvero, luettelee Timo Heinonen osan nyt tehdyistä päätöksistä.

Heinonen laskee vasemmistohallituksen keskustan johdolla tekemien veronkiristysten leikkaavan rajusti ihmisten käytössä olevaa rahamäärä.

-Rahapussi kevenee monilla rajusti. Perheillä tämä näkyy myös suuresti. Jos tätä talouspolitiikka jatkuu pidempää niin, ihmisten käyttöön jäävä rahamäärä leikkaantuu entistä rajummin. Se taas näkyy siinä, että rahaa ei käytettäviksi kauppaan ja kotimaan palveluihin eikä myöskään siihen kaivattuun kotimaan matkailuun, luettelee Heinonen.

Ratkaisuksi Heinonen keventäisikin eläkeläisten verotusta, mutta myös vahvasti työssä käyvien verotusta niin, että vaikea korona-aikana ihmisten käyttöön jäävä rahamäärä kasvaisi. Myös kotitalousvähennystä Heinonen olisi valmis kasvattamaan ja laajentamaan sen käyttöalaa.

-Minusta kotitalousvähennys tulisi muuttaa myös niin, että yhden aikuisen kotitalous voisi vähentää saman kuin kahdenkin aikuisen. Se olisi osaltaan oikeudenmukaisuus kysymyskin, ehdottaa Heinonen.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan kotimaan palveluiden ja kaupan selviämisestä yli korona talven. Myös matkailun ja ravintola-alan tukala tilanne pohdituttaa.

-Pitäisi etsiä keinoja, joilla kotimaan matkailu saataisiin paikkaamaan matkailu- ja ravintola-alan ulkomailta tulleen väkimäärän menetyksiä. Tämä ei onnistu jos suomalaisilla ei ole rahaa käyttää palveluita.

-Myös viestit kaupanalalta ja myös palvelualalta mm. parturikampaamoista ja hierojilta yms. on sellaisia, että jos tilanne jatkuu tällaisena yli vuodenvaihteen niin monen on pakko laittaa lappuluukulle. Turvallista asiakaspalvelua pitäisi nyt mainostaa laajemmin ja rohkaista ihmisiä käyttämään palveluita korona-aikanakin huomioiden erityisjärjestelyt, toteaa Timo Heinonen.

Kommentit